Kirjailija suoraan Puerto Anúksesta

Kirjamaailma on kokenut viime vuosina koko neljännesvuosisadan kestäneen kirjailijanurani suurimman mullistuksen. Äänikirjat puhaltavat nyt korvasta korvaan, mistä voin olla vain kiitollinen. Ilman koronan aikana räjähtänyttä äänikirjojen kulutusta olisin nimittäin ollut täydellisessä kusessa uusimman DikDek-kirjani kanssa, sillä sen edellisestä osasta oli ehtinyt vierähtää neljätoista vuotta. Se on aivan liian pitkä odotusaika kiihkeimmällekin kirjasarjan fanittajalle, mutta onneksi olin älynnyt vinkua hunajaäänisen Jari Karjalaisen lukemaan sarjan neljä ensimmäistä osaa äänikirjoiksi, joten ne ovat toimineet toistakymmentä vuotta vanhoina alkupaloina nyt julkaistulle viidennelle osalle, Puerto Anúkselle.

Toinen suuri muutos on tapahtunut kirjojen markkinoinnissa. Enää myyntikäyrä ei ampaise kustannustalon lasikatosta läpi ostamalla Hesarista etusivun, vaan tärkein myyntityö tapahtuu sosiaalisen median maagisessa maailmassa. Parhaiten menestyvistä somevaikuttajista sanotaan, että sehän myisi vaikka isoäitinsä. Minulle se olisi tarkoittanut kaivuuhommia, joten loikkasin yhden sukupolven yli ja valjastin myyntihommiin lastemme eläväisen mummin. Pyytäessäni häntä lukemaan videolle pienen pätkän uusimmasta kirjastani hän asetti yhden ehdon. ”Juha, ei sitten mitään härskiä.” Riittävän siistin kohdan löydettyäni saatoin havaita, että 77-vuotiaan naisen suussa perkele sorahtaa vastaansanomattoman väkevästi.

Yhdestä someen kerjätystä sisällöstä olen jopa vähän innostunut. Että kertoisin kirjojeni tekemiseen liittyvistä erikoisista episodeista.

2000-luvun alkupuolella Juoppohullun päiväkirja oli vuodesta toiseen Suomen myydyimpien pokkareiden top-kympissä, joten sitä oli tyrkyllä jokaisessa kaupassa ja kioskissa. Suhteessa eniten sitä myytiin tietääkseni Helsinki-Vantaan lentoaseman pisteistä, kun kansa kaipasi lomatunnelmaan sopivaa luettavaa. Yhden unohtumattomimmista palautteista sainkin Bangkokin yölennolle kiiruhtaneelta mieheltä, joka oli ostanut kirjani matkaseuralaisekseen, koska ei omien sanojensa mukaan koskaan kyennyt nukkumaan koneessa.

Koneen päästyä ilmaan miekkonen oli alkanut ahmia Juoppista, mutta oli pian joutunut laskemaan sen käsistään, koska näki kirjoittamani kohtaukset vielä monta astetta villimpänä mielessään eikä saanut hohotukseltaan enää kirjaa luettua. Samassa paikalle pelmahti juomakärrynsä kanssa lentoemäntä, jolta mies yritti tilata yhden oluen ja viskin. Sellainen juomapeli ei sillä lennolla tullut kuuloonkaan, koska emon mielestä itsekseen hekotteleva mies oli jo niin sekaisin, ettei hänelle tarjoiltaisi enää alkoholia. Hämmentynyt matkamies osoitti selkänojan taskuun tunkemaansa kirjaa ja kertoi nauraneensa sille, olevansa vesiselvä ja valmis marssimaan vaikka huumeseulaan. Istuintaskussa olevaa kirjaa tuijottaen emäntä napautti: ”Mutta ettehän te edes lue sitä!”

Saamani palaute päättyi seuraaviin sanoihin. ”Sun takia mä jouduin juomaan koko lennon pelkkää omenamehua. Haista Vuorinen vittu.”