Sanna Marinin Molotovin cocktail

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Naputtelin itsenäisyyspäivänä Twitteriin seuraavan tekstin: ”Juoppohullun ministerin käsikirja. Semmosen mä kirjoitan.” Vannon käsi ministerin käsikirjalla, ettei tarkoitukseni ollut solvata Sanna Marinia, vaan Juoppohullun päiväkirjan kirjoittajana näin tästä mystisestä käsikirjasta ja pääministerin bailaamisesta syntyneessä kohussa sauman sohia tuotantoani parodioiden tätä koomista kekoa.

Muutama kommentoija oli lukenut historiankirjansa huolella, sillä osa kaipaili mieluummin tarinaa 60- ja 70-luvulla pääministerinä piipahtaneesta Ahti Karjalaisesta kuin ymmärtääkseni kuitenkin aika siivoa nuoren naisen elämää elävästä nykyisestä pääministeristä.

Jos tuollaista teosta lähtisi oikeasti rakentamaan, niin tarinan kannalta olisi paljon houkuttelevampaa, jos kirjan päähenkilö olisikin joku ministerin esikuntaan kuuluva eikä pääministeri itse. Esimerkiksi valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen, joka on vähän väliä joutunut selittämään, ettei se ollut turvallisuusuhka, kun korona-aikana tilataksillinen influenssereita pamautti keskellä yötä jatkoille pääministerin virka-asunnolle eikä keneltäkään tarkastettu portilla henkilöllisyyttä.

Kansa kaipaa kuitenkin kunnon kahakoita, joita pääministerin ympärille muurattu esikunta on ihan oikeassakin elämässä yrittänyt parhaansa mukaan ampua alas, joten ehkä kirjan kertojan tulisikin olla joku pääministerin sisäpiirin hännystelijä. Uskaltaisin jopa lyödä vetoa, että jokaisella pääministerillä Pehr Evind Svinhufvudista lähtien on ollut hännystelemässä joku oma Bile-Ilmarinsa.

Aikanaan itsekin kovasti ryypänneenä olisin varmasti istunut hyvin niin Urho Kekkosen kuin lopulta itsensä hengiltä juoneen Ahti Karjalaisenkin pitopöytiin, mutta onko se mielenkiintoista luettavaa, kun lyhdyt ja ukot sammuvat pitkin pääministerin virka-asuntoa. Itse asiassa palstamillimetrejä laskemalla kiinnostaviin otsikoihin ei tarvita tilkkaakaan viinaa, mistä raivoraittiina esimerkkinä käynee kaksi absolutistia pääministeriä. Keskustan Johannes Virolainen ja Matti Vanhanen. Molemmat elintavoiltaan puhtoiset miehet naulittiin otsikoihin naisseikkailuistaan. Virolaisen uusioliittoa Kyllikkinsä kanssa ei tahdottu hyväksyä ensin sitten millään, ja Vanhanen sai katsella painajaismaista Ruususen unta, kun hänen kasvonsa olivat yhdessä vaiheessa useammin Seiskan kuin oikeita uutisia sylkevien lehtien kansissa.

Minussa lymyilevän yliterhakkaan pikkupojan vuoksi olisin sopinut varmasti myös pääministeri Alexander Stubbin liehittelyporukkaan, sillä Stubbin pääministerivuosina 2014–2015 harrastin paljon liikuntaa. Mutta eivät säädylliset elämäntavat, huikea kielitaito saati hengästyttävän huikea CV:kään pelastaneet edes Stubbia, vaan hänkin päätyi lopulta tikkatauluun. Ensin Duudsonien ja sitten median.

Mutta pieniä ovat edellä lueteltujen pääministerien murheet verrattuna Suomen historian lyhimmän aikaa virassaan olleeseen Antti Hackzelliin, jonka uran päättäneen halvauskohtauksen mahdollinen syy olisi ollut Neuvostoliiton silloisen ulkoministerin Vjatšeslav Molotovin tyly käytös Moskovan rauhanneuvotteluissa syyskuussa 1944. Eli kyllä nämä nykyisten pääministereiden cocktailit ovat aika laihaa litkua verrattuna Molotovin cocktaileihin, joita entiset pääministerit joutuivat nielemään kaiken muun solvaamisen lisäksi.

X