Terrorismi ja insinöörit – mikä on yhteys?

Jani Kaaro
Blogit Galileon keskisormi 19.12.2016 17:18

Urbaanilegendan mukaan islamistinen terrorismi houkuttelee nimenomaisesti insinöörejä. Tuoreen kirjan mukaan kyse ei olekaan legendasta, vaan väite pitää paikkansa.

Tieto on peräisin pitkän linjan terrorismitutkijoiden, Diego Gambettan ja Steffen Hertogin kirjasta Engineering Jihad: The Curious Connection between Violent Extremism and Education. Kirjan väitteet eivät ole keveintä huttua, sillä ne perustuvat lähes kymmenen vuoden tutkimustyöhön.

Käytännössä kirja on sosiologis-tilastollinen analyysi terroristien koulutustaustasta. Sen aikajana ulottuu 1930-luvulta tähän päivään, ja perustuu yli neljän tuhannen väkivaltaisen ekstremistin aineistoon. Pääpaino on islamistisessa väkivaltaisessa ekstremismissä, mutta vertailun vuoksi kirjassa on myös tietoa äärivasemmistolaisten ja äärioikeistolaisten koulutustaustasta.

Kirjan päälöydön voisi tiivistää näin: katsoi asiaa miten päin tahansa, insinööritieteitä opiskelleet ovat selvästi yliedustettuja väkivaltaisissa islamistisissa ryhmissä.

Katsotaanpa tuloksia ensin islaminuskoisten maiden näkökulmasta. Yli neljänsadan väkivaltaisen ekstremistin aineistossa lähes puolet oli opiskellut korkeakoulussa. Tämä on huomattava yliedustus jo sinänsä, sillä tutkituissa maissa vain noin 11 prosenttia väestöstä hakeutuu korkeakouluun. Kun tästä joukosta erotellaan vielä ne, joiden koulutus tunnetaan tarkoin, heistäkin noin 45 prosenttia oli opiskellut insinööritieteitä. Huomattava yliedustus jälleen, sillä korkeakouluihin hakeutuneista vain noin 11 prosenttia hakeutuu insinööritieteisiin.

Jos käännämme luupin länsimaissa syntyneisiin ja täällä radikalisoituneisiin ekstremisteihin, iso kuva näyttää toisenlaiselta. Heistä vain noin 25 prosenttia oli hakeutunut korkeakouluun, mikä on aliedustus, sillä kyseisissä maissa korkeakouluun haki noin 43 prosenttia väestöstä.  Jos tämä ryhmä kuitenkin jaetaan eri koulutustyyppeihin, insinööritieteillä on selvä yliedustus: 45 prosenttia ekstremisteistä oli opiskellut insinööritieteitä, kun kaikista opiskelijoista insinööritieteisiin hakeutui vain noin 16 prosenttia.

Nämä tulokset kertovat jo sinänsä jotakin mielenkiintoista ekstremismin demografiasta. Ensinnäkin, islaminuskoisissa maissa ekstremistit eivät edusta köyhiä ja sorrettuja, vaan he ovat usein muuta väestöä korkeammin koulutettuja ja varakkaampia. Toiseksi, länsimaissa radikalisoituneet taas ovat usein nimenomaisesti köyhiä ja kouluttamattomia, kuten Pariisin iskun tekijät, joista yksi työskenteli pizzalähettinä ja haaveili räppärin urasta, ja yksi oli saanut elantonsa lähinnä pikkurikollisena.

Mistä insinöörien yliedustus sitten voisi johtua? Yksi teoria on,  että terroristiorganisaatiot nimenomaisesti rekrytoisivat insinöörejä. Insinöörit tuntevat koneet, ja he osaavat rakentaa pommeja ja hakkeroida verkkosivuja. Gambetta ja Hertog eivät kuitenkaan löydä tälle sinänsä järkevälle teorialle paljonkaan tukea. Monissa organisaatioissa pomminrakentajia ovat yhtä lailla muidenkin ammattiryhmien edustajat kuin vain insinöörit. Toiseksi, tiedot terroristiorganisaatioiden rekrytoinnista osoittavat, että ne eivät niinkään hae ammattilaisia ja osaamista, vaan tiettyjä luonteenpiirteitä, kuten älykästä, mutta tottelevaista ja kurinalaista. Gambetta ja Hertog ovat sitä mieltä, että insinöörien yliedustus terroristiorganisaatioissa ei johdu rekrytoinnista, vaan siitä, että insinöörit nimenomaisesti hakeutuvat niihin.

Jos islamilaisen maailman ekstremistit eivät ole köyhiä ja kipeitä, mikä heitä motivoi? Melko laajalti hyväksytty selitys tälle on ajatus suhteellisesta deprivaatiosta. Toisen maailmansodan jälkeen talous kasvoi voimakkaasti monissa islaminuskoisissa maissa. Tarvittiin teitä, siltoja, voimaloita ja patoja. Insinööreille oli kysyntää ja monet hakeutuivat opiskelemaan alaa suurin odotuksin. 1970-luvulla talouskasvu kuitenkin tyrehtyi, ja monien urakehitys tyssäsi siihen. Työttömyys koetteli erityisesti insinöörejä. Suuret odotukset eivät koskaan realisoituneet, ja sitä seurannut turhautuminen oli islamilaiselle radikalismille bensaa liekkeihin.

Tätä teoriaa tukee mielenkiintoinen yksityiskohta. Gambettan ja Hertogin aineistoissa on yksi islaminuskoinen maa, jonka väkivaltaisissa ryhmissä insinööreillä ei ole yliedustusta: Saudi-Arabia. Miksi? Gambettan ja Hertogin mukaan siksi, että siellä insinööreillä on jatkuvasti ollut kysyntää työmarkkinoilla.

Suhteellinen deprivaatio on kuitenkin karkea selittäjä. Se voi selittää turhautumista ja sitä, miksi 1970-luvun jälkeen yhä useammat muslimit aktivoituivat poliittisesti. Se ei kuitenkaan vielä selitä sitä, miksi jotkut turvautuivat väkivaltaan ja tarttuivat aseisiin. Eikä se vielä selitä kokonaan insinöörien yliedustusta. Gambetta ja Hertog osoittavat, että insinöörit ovat yliedustettuja myös aasialaisissa islamistisissa terroristiorganisaatioissa, vaikka näissä maissa insinöörien työllisyysmahdollisuudet ovat olleet paremmat kuin monissa Lähi-Idän maissa, joskaan eivät yhtä hyvät kuin Saudi-Arabiassa.

Mielenkiintoinen näkökulma insinööripulmaan hahmottuukin toisenlaisesta aineistosta: äärivasemmistolaisen ja äärioikeistolaisen terrorismin vertailusta. Näillä näyttää nimittäin olevan vissi ero siinä, millaisista koulutustautoista ihmiset tulevat. Äärivasemmistolaisten ryhmien  – kuten Baader-Meinhoff tai Punainen prikaati – jäsenistössä on selvä yliedustus humanististen ja sosiaalitieteiden opiskelijoilla ja mielenkiintoisesti matemaatikoilla. Äärioikeistolaisissa ryhmissä yliedustus sen sijaan on jälleen insinööreillä (ja mielenkiintoisesti oikeustieteilijöillä). Samaa kertoo aineisto Palestiinan Fatahista (keskustavasemmistolainen) ja Hamasista (oikeistolainen). Ensimmäisessä insinöörien edustus on 11 prosenttia, jälkimmäisessä 38 prosenttia.

Äärioikeistolaisissa liikkeissä ei ole humanisteja. mutta he loistavat poissaolollaan myös islamistisissa liikkeissä. Islamistisia väkivaltaisia liikkeitä ei tavata ajatella äärikoikeistolaisina, mutta eivätkö ne tietyssä mielessä ole sitä. Jos niitä verrataan kristilliseen äärioikeistoon – jotka pommittavat aborttiklinikoita – niissä on paljon samaa. Kumpikaan ryhmä ei varsinaisesti aja uskonnollista pluralismia ja moniarvoista yhteiskuntaa. Sen sijaan molemmat ryhmät kaipaavat takaisin idealisoituun menneisyyteen, jolloin maailma, sukupuoliroolit ja perhearvot olivat vielä Jumalan asettamassa järjestyksessä. (Ryhmillä on toki maallisiakin tavoitteita, joita ajetaan uskonnon varjolla, mutta ne eivät ole tämän postauksen aihe.)

Jos insinöörit siis ovat yliedustettuja jihadistisissa ryhmissä ja äärioikeistolaisissa ryhmissä, mistä tämä johtuu? Tässä Gambetta ja Hertog uskaltautuvat tulenaralle alueelle väittämällä, että samat luonteenpiirteet, jotka saavat ihmiset hakeutumaan insinööriksi, saavat jotkut myös liittymään väkivaltaisiin ryhmiin.

Psykologisten tutkimusten mukaan konservatiivit reagoivat voimakkaammin inhoa tuottaviin asioihin kuin liberaalit, olivat nämä fyysisiä tai moraalisia. Äärioikeistolaiset uskovat Gambettan ja Hertogin mukaan hierarkiaan, järjestykseen, rajoihin, auktoriteettiin, sääntöihin ja komentoketjuun. Kun maailma muuttuu monimutkaiseksi, he uskovat yksinkertaisiin selityksiin ja mekanistisiin ratkaisuihin. Gambettan ja Hertogin mukaan samoja luonteenpiirteitä löytyy myös insinööreiksi hakeutuvilta, ja tämä voi selittää heidän yliedustustaan väkivaltaisissa ekstremistisissä

Tavallisen suomalaisen siltainsinöörin voi olla vaikea niellä näitä väitteitä. Kirja perustuu tietenkin vain tilastoihin eikä siinä ole syvähaastatteluja insinööritaustaisten terroristien motiiveista, joten näin ollen Gambettan ja Hertogin spekulaatioita kannattaa ajatella keskustelunavauksena. Tutkimustyö avaa kuitenkin mielenkiintoisen ikkunan ekstremismin ja koulutuksen yhteyteen. Lisäksi se osoittaa melko vakuuttavasti insinöörien yliedustuksen äärioikeistolaisessa terrorismissa, ja jos Gambettan ja Hertogin selitykset eivät miellytä, jonkin selityksen yhteys vaatii.

Keskustelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Näitä luetaan juuri nyt