Amerikkalaislehti ihmettelee: Miksi Suomi käyttää yhä mustaa hakaristia?

Yhdysvaltalainen kristillinen aikakauslehti Christian Science Monitor kyselee uusimmassa numerossaan, eivätkö suomalaiset tajua millaisena merkkinä hakaristi nähdään maailmalla. Lehden kattavasta, suomalaisen hakaristin symboliikkaa erittelevästä artikkelista kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Amerikkalaislehden mukaan suomalaiset kyllä itse osaavat kertoa, ettei ilmavoimien vanha sininen hakaristi ole sama kuin Hitlerin Saksan tai uusnatsien tunnus. Suomen Ilmavoimilla sininen hakaristi oli käytössä lentokoneiden kansallisuustunnuksena vuosina 1918–1945, eli jo kauan ennen natsien valtaantuloa Saksassa.

Ilmavoimat käyttää kuitenkin esimerkiksi sotilaiden olkapoleteissa metallinvärisiä ja Lentosotakoulun lipussa mustaa hakaristiä. Natsi-Saksankin hakaristi oli musta, joskin se oli punaisessa lipussa valkoisen ympyrän keskellä – ja seisoi kärjellään.

Poliittisten väärinymmärrysten vaara on todellinen, sillä hyvin harva EU-maiden päättäjäkään tietää mitä eroa mustalla suomalaisella hakaristilla ja mustalla natsihenkisellä hakaristillä on.

Hakaristin käyttö on kielletty muun muassa Saksassa kokonaan. Myös natsimiehityksen alle vuosina 1939-1945 joutuneissa maissa hakaristi edustaa yhä pahuuden symbolia.

Tunnuksen lahjoittaja ryhtyi itse natsiksi

Tunnuksen toi Suomeen ruotsalainen kreivi Eric von Rosen (1879-1948), joka lahjoitti ilmavoimille tällä onnenmerkillään koristellun lentokoneen keväällä 1918. Hakaristi on ikivanha intialainen symboli, ja se esiintyy monissa taiteilija Akseli Gallen-Kallelankin töissä. Kuviota voi nähdä uusissa suomalaisissa mitaleissa ja kunniamerkeissäkin.

Vanha ilmavoimien Viima-koulukone Tikkakosken ilmailunäytöksessä 2018. © Otavamedia / Petri Korhonen

Silti myös ilmavoimien merkistä löytyy ikävä kytkös kansallissosialismiin: Hitlerin Saksan ihailija ja Hermann Göringin perheystäviin kuulunut kreivi von Rosen oli myöhemmin käynnistämässä Ruotsin omaa natsipuoluetta.

Hakaristilla meidät saa näyttämään oudoilta

Amerikkalaislehden haastattelemat suomalaiset sotahistorian ja kansainvälisen politiikan tutkijat ovat keskenään erimielisiä siitä, mitä riskejä hakaristin julkisella käytöllä nykymaailmassa on.

Historioitsijat näkevät hakaristimerkin käytön lähinnä joukko-osastoperinteiden vaalimisena. Maabrändi-asiantuntijat puolestaan varoittavat, että hakaristikuvia sopivasti jakamalla Suomen saa helposti näyttämään natsien ja fasistien fanittajalta.

Esimerkiksi Venäjän valtiollinen propagandakoneisto on kärkkäästi tarttunut hakaristien käyttöön muun muassa Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjä on halunnut osoittaa omille kansalaisilleen, että heitä vastassa on Suuren Isänmaallisen Sodan aikaisten hakaristivaltioiden liittouma.

Oikeassa informaatiosotatilanteessa suomalaiset eivät mitenkään ehtisi selittää kaikille ihmettelijöille, ettei ”meidän” hakaristillamme ole mitään tekemistä Hitlerin tunnuksen kanssa.

Pitäisikö vanhat merkit romuttaa?

Christian Science Monitorinkin haastattelema maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen sanoo Seuralle, ettei hän halua poistaa vanhoja hakaristitunnuksia mistään.

”En kannata saksalaistyyppistä hakaristi-kieltoa. Enkä sitä, että isoäidin Lotta Svärd -perinnetavarat pitäisi luovuttaa ideologisen puhtaanapitopalvelun tuhottavaksi.”

Ne ovat osa suomalaista historiaa ja siksi säilyttämisen arvoisia.

Teivaisen mielestä on tärkeämpää tiedostaa, miten näitä vanhoja symboleita voidaan käyttää nykyaikaisessa politiikassa maakuvamme kannalta haitallisesti ja väärin.

”En ole kovin vakuuttavia esimerkkejä hakaristin hyödyistä nähnyt. Noin yleisesti olen kiinnostunut siitä, missä määrin perinnettä on syytä puolustaa vain sen perusteella, että näin on tehty aiemminkin.”

Jokaisessa poliittisessa hirmuvallan symbolissa, niin hakaristissa, punatähdessä kuin Che Guevaran kuvassakin on käyttäjälleen imagotappioiden vaara.

Viranomaisten ainakin pitää varautua niihin etukäteen, ja laskea missä tilanteissa härkäpäinen perinnetavoissa roikkuminen ei vain ole sillä hetkellä enää poliittisesti järkevää.