John McTiernan Suomessa – TV-maailman haastattelussa Die Hard -ohjaaja antaa tylyn arvion nykyajan toimintaelokuvista: ”Aseporno on tarpeetonta”
Die Hard ja Predator -elokuvista tuttu elokuvaohjaaja John McTiernan vieraili Helsingissä ja kertoi urastaan.
Ohjaaja John McTiernan oli 1980–90-lukujen taitteen nimekkäimpiin lukeutunut ohjaaja.
Kun John McTiernan oli opiskelija, hän tiesi haluavansa ohjata vain elokuvia. Hänestä kuitenkin tuli sattumalta yksi 1980–90-luvun taitteen nimekkäimpiä nimiä nimenomaan toimintaelokuvien ohjaajana.
McTiernan ei ole koskaan aiemmin vieraillut Suomessa. Ensimmäisen ja kolmannen Die Hardin (1988, 1995) sekä Predator – Saalistajan (1987) ohjaaja istuu hotellin aulassa Night Visions -elokuvafestivaalin kutsumana. Hän viettää Helsingissä viikon ja alustaa festivaalilla nähtäviä elokuviaan, jonka lisäksi pitää Master Class -luennon loppuunmyydylle katsomolle.
Studiot tarjosivat hänelle paljon ohjattavia käsikirjoituksia, muta McTiernan pysyi tarkkana, koska tiesi ettei ensimmäisen studioelokuvan jälkeen tule välttämättä toista tilaisuutta. Hän kieltäytyi muun muassa Commandosta (1985), koska oli toisen projektin kimpussa silloin. Mahdollisuus Arnold Schwarzeneggerin kanssa työskentelyyn tuli kuitenkin uudelleen.
”Predator – Saalistaja oli aika varovainen liike. Elokuva oli viaton ja näytti sellaiselta, missä en epäonnistu”, John McTiernan muistelee.
Hän oli yllättynyt amerikkalaisten tavasta työskennellä, koska oli opiskelijana perehtynyt enemmän eurooppalaiseen elokuvaan. Second Unit -ohjaajat, eli niin sanotut toisen yksikön ohjaajat, ohjasivat toimintaosuudet, kun elokuvan pääasiallinen ohjaaja keskittyi dialogiin.
”Toisen yksikön ohjaajat olivat yleensä yli-ikäisiä stuntmiehiä, jotka eivät tienneet mitä tekevät. He laittoivat kameran johonkin seisomaan ja osoittivat tapahtumia. Heillä ei ollut käsitystä kuvasta tai liikkeestä. Se tuntui typerältä. Kesti kuukauden saada heidät vakuuttuneeksi, että saisin kuvata edes osan toimintakohtauksista.”
McTiernan sanoo, että Euroopassa ohjaajat olivat vastuussa kaikesta, mutta Yhdysvalloissa se oli ennenkuulumatonta.
”Halusin saada toiminnan näyttämään voimakkaalta. Siihen on tekniikoita, kuvataan vaikka alaviistosta ja sen sellaista, eikä vain yhdestä suunnasta.”
”Kaikki pelkäsivät Sean Conneryä”
Predator menestyi, jonka seurauksena McTiernan sai ohjata seuraavan, Bruce Willisin tähdittämän Die Hard – Vain kuolleen ruumiini yli -elokuvan, kaikki toimintakohtauksetkin itse.
Die Hardin jälkeen hän siirtyi ohjaamaan Tom Clancyn romaaniin perutuvaa jännäriä Punaisen lokakuun metsästys (1990), jonka päärooleissa nähtiin Sean Connery ja Alec Baldwin. Ohjaaja ei suostu nimeämään parhaita näyttelijöitä, joiden kanssa on työskennellyt, mutta mainitsee nimeltä Willisin lisäksi Conneryn.
”Kaikki pelkäsivät Sean Conneryä. Sean piti elokuvien tekemisestä. Hän nautti kameran kanssa leikittelystä, jokainen kuva oli kuin balettia kameran ja näyttelijän kanssa. Hän rakasti sellaista ja ymmärsi elokuvataiteen päälle. Hän oli kova, mutta minua hän ei pelottanut.”
McTiernan antaa ymmärtää, että hän ja Connery katsoivat maailmaa samalla tavalla. Hän antaa esimerkin lapsuudestaan: kun McTiernan oli 4-vuotias, hän sai äidiltään lahjaksi pienen hevosen. Satulaa hän ei kuitenkaan saanut, ennen kuin oppi ratsastamaan ilman.
”Putosin koko ajan. Itkin ja hän laittoi minut taas hevosen selkään. Tämä toistui iltapäivisin parin viikon ajan, kunnes onnistuin pysymään hevosen selässä. Äitini oli jo kuollut kun tajusin, ettei hän opettanut minua ratsastamaan. Hän halusi kovan pojan.”
Äidin ja pojan puheyhteys katosi kolmeksi vuodeksi, kun McTiernan oli 17–20-vuotias. Äiti luuli koko ikänsä tehneen jotain väärin, vaikka pojan mukaan puhumattomuus oli osoitus siitä, että äiti oli onnistunut tavoitteessaan.
”Kun poika on kasvanut kovaksi, kuka on ensimmäinen ihminen, kenen hän käskee painua helvettiin? Oma äiti! Sama tapahtui tyttäreni kanssa. En ollut brutaali, mutta halusin ettei tyttäreni pelkää. Olin ensimmäinen kenen hän käski painua helvettiin. Olin vihainen tunnin verran, kunnes tajusin onnistuneeni. Annoin hänelle tilaa ja muutaman kuukauden päästä hän alkoi kyselemään neuvojani.”
”Olen aina pitänyt viihde-elokuvien parissa työskentelystä”, John McTiernan sanoo
John McTiernan pitää elitistisenä ajatusta, että taiteella ja viihteellä olisi eroa. Hän pitää ajatusta mahtailuna, ikään kuin elokuvantekijä väittäisi olevansa yleisöään älykkäämpi tai parempi.
”Olen aina pitänyt viihde-elokuvien parissa työskentelystä. En koskaan ajatellut ratkaisevani maailman ongelmia. Oman sukupolveni aikana elokuvan kieli laajeni.”
Keskustelu menee luontevasti John Fordiin, amerikkalaisen elokuvan ja erityisesti westernien mestariin.
”Hänen tapansa tehdä elokuvia oli suoraviivainen ja kunniakas. Ford oli kyvykäs, mutta hän ei mahtaillut tippaakaan. Ford oli tasa-arvoinen, eikä tehnyt yhtään elokuvaa, jossa olisi osoittanut olevansa yleisönsä yläpuolella. Se on perussääntö, jota itsekin yritän seurata.”
Hän sanoo, ettei enää pitkään aikaan ole katsonut uusia toimintaelokuvia tai jännäreitä. Ne perustuvat liikaa aseisiin. ”Aseporno” ja ”aseiden glorifiointi” on hänen mielestään tarpeetonta, jonka hän näkee nykyään huonona.
Hyvä toimintaelokuva voi syntyä ilmankin, mutta suurimmassa osassa ratkaisuja etsitään aseista.
”Elokuvantekijöiden työ ei ole korjata maailmaa, mutta he ovat hyvin etuoikeutettuja. Perusvaatimuksena pitäisi vannoa, että pyrittäisi tekemään työtä, joka ei huonontaisi asioita. Joku vain jossain päättää, että haluaa tehdä paljon rahaa. Elokuvantekijöiden pitäisi kieltäytyä moraalittomista töistä.”
Hänen mukaansa ohjaaja ei tiedä vielä kuvausten alkaessa, miten kyseinen elokuva tehdään. McTiernan kertoo, että jättää päätösten tekemisen mahdollisimman viime tinkaan, koska oikea vastaus on silloin paremmin tiedossa. Vasta kuvausten jälkeen ohjaaja tietää, miten elokuva tehdään.
Omista töistään McTiernan on ylpein Pierce Brosnanin ja Rene Russon tähdittämästä Seikkailija Thomas Crownista (1999), joka on uusintaversio samannimisestä 60-luvun elokuvasta. Kyseessä on ennen kaikkea rakkaustarina.
”Se on erityisin, edistynein töistäni, eikä sellaisia tehdä enää. Hyvä rakkaustarina toimii niin, että kaksi rakastavat toisiaan, mutta tiellä on esteitä. Tässä tapauksessa kaksi ihmistä ovat toisilleen sellaisia, joiden ei missään nimessä pitäisi rakastua toisiinsa. Kun sellaisen tarinan saa toimimaan, se on ihmeellinen asia.”