Influensseri-äiti onkin suurin hirviö – Kauhuelokuva Pahanhautoja kääntää katseen perheen ongelmiin

Hanna Bergholmin ohjaama Pahanhautoja on kerännyt suurta huomiota kansainvälisessä elokuvalehdistössä. Suomen ensi-iltaan elokuva tulee maaliskuun alussa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tinja (Siiri Solalinna) seuraa huolestuneena, kun jokin paha on ottanut muodon.

Hanna Bergholmin ohjaama Pahanhautoja on kerännyt suurta huomiota kansainvälisessä elokuvalehdistössä. Suomen ensi-iltaan elokuva tulee maaliskuun alussa.
Teksti:
Jukka Vuorio

Nyt on paha merrassa, vai pitäisikö sanoa munassa, sillä mysteerisestä munasta kuoriutuu uuden kotimaisen elokuvan hirviö. Pahanhautoja jysäyttää valkokankaalle väkevän teoksen uudella, raikkaalla työryhmällä.

Pahanhautoja vie kotimaisen kauhuelokuvan uudelle tasolle monin tavoin. Kansainvälisen lehdistön ja elokuvafestivaalien kiinnostus on poikkeuksellisen suurta, budjetti on raamikas ja kauppa käy jo ympäri maailmaa kuin popcorn kiertävässä tivolissa.

Näyttelijäkaarti on oiva risteytys kokeneita tekijöitä ja ensikertalaisia. Kun soppaan yhdistetään vielä suomalaisessa elokuvassa erittäin harvinainen animatronic-hirviö, on lopputulos yhtä aikaa karmivaa ja viehättävää kauhuviihdettä, joka siinä sivussa vielä onnistuu yhteiskunnallisen kommentaarin pyrkimyksessään.

Yhdysvalloissa järjestettävällä kansainvälisellä Sundance-elokuvafestivaalilla Pahanhautojaa yltyivät kehumaan muun muassa The Hollywood Reporter, Screendaily ja Variety. Sen jälkeen elokuva esitettiin Ranskassa Gérardmerin elokuvafestivaaleilla, jossa se voitti kilpasarjan Grand Prix’n.

Pahanhautojan ohjaaja Hanna Bergholm on tyytyväinen elokuvan saamasta kansainvälisestä positiivisesta huomiosta.

”Elokuvan vastaanotosta on tullut ihana fiilis. Se tuntuu palkinnolta koko työryhmälle. On upeaa, että Suomessakin yleisö pääsee nyt näkemään Pahanhautojan.”

Bergholmin mukaan kauhuelokuvat kiinnostavat yleisöä, koska kauhussa ihminen voi käsitellä pelkojaan turvallisella tavalla.

”Olen aina pelännyt kauhuelokuvia, enkä ole halunnut niitä oikein katsoakaan. Tämän elokuvan myötä tutustuin lajiin, ja samalla ihastuin kauhuelokuvan tarinankerronnan keinoihin. Esimerkiksi, että ihmisen sisäinen tunne voi saada ulkoisen muodon.”

Tähti on syttynyt

Elokuvan pääosarooleissa nähdään Siiri Solalinna, Sophia Heikkilä, Jani Volanen ja Reino Nordin.

Elokuvan päähenkilön, esiteini-ikäisen Tinjan rooliin on koekuvattu peräti 1200 tyttöä ympäri Suomea, mikä on poikkeuksellisen suuri määrä. Lopulta valinta osui Siiri Solalinnaan.

”Koska tämä oli niin hirveän vaativa rooli, ja vielä kaksoisrooli, niin koekuvauksia tehtiin paljon. Siiri löytyi Turusta. Hän ei ole aiemmin näytellyt missään, vaan valikoitui puhtaasti koekuvauksen perusteella”, Bergholm kertoo Seuralle.

Solalinnan työskentely on debyyttielokuvassaan vakuuttavaa. Hänelle on helppo ennustaa pitkää uraa näyttelijänä.

Pahanhautoja on kuvattu Latvian pääkaupungissa Riikassa. Tinja perheineen asuu ylemmän keskiluokan omakotitaloalueella, jonka rakennukset ja pihat ovat hyvin hoidettuja, ja jonka katuja reunustavat kuuset ja männyt.

”Kuvitteellisesti elokuva tapahtuu Suomessa, koska siinä puhutaan suomea ja roolihahmot ovat suomalaisia. Halusin löytää sellaisen kuvauspaikan, joka voisi olla Suomessa, mutta samaan aikaan se on sellainen alue, että kuka tahansa läntisellä pallonpuoliskolla voi kokea sen tutuksi. Sellainen paikka löytyi Riikasta.”

Tinja on matkalla tapaamaan äidin uutta miesystävää Teroa. Talo on varjoinen kuten Tinjan tunteet. © Silva Mysterium

Kaikki hylkäävät

Bergholm halusi, että koko elokuva kerrotaan Tinjan kokemuksen kautta. Kerrontaa tehdään hyvin monitasoisesti. Siitä eräs esimerkki ovat rakennusten valoisuus ja varjoisuus. Reino Nordinin esittämä Tero remontoi vanhaa, suurta ja kaunista omakotitaloa 1900-luvun alusta. Talon tunnelma tuntuu vaihtelevan sen mukaan, mikä Tinjan suhtautuminen Teroon on.

”Kyllä, talo näyttää tyypilliseltä kauhuelokuvan talolta Tinjan mennessä ensi kertaa Teron luo. Se johtuu siitä, että Tinja kokee tilanteen oudoksi. Mutta myöhemmin, kun Tero ja Tinja tutustuvat, aurinko alkaa paistaa talon ikkunoista.”

Menemättä sen tarkemmin elokuvan juoneen, olennaista Pahanhautojassa on sen kyky fantasiamaailmassa liikkuvasta kauhukehyksestä huolimatta kertoa jotakin todellisesta maailmasta. Ydinperheen äiti on videobloggaaja, jolle videoille luotu keinotodellisuus ja seuraajat ovat huomattavasti tärkeämpiä, kuin oman perheen todellinen hyvinvointi.

Elokuvan aikuiset jättävät kukin vuorollaan ja eri tavoin Tinjan ongelmineen yksin. Kuva vanhemmuudesta on lohduton. Äiti on narsistinen ja isä kaikin puolin kyvytön tossukka. Vanhempien lisäksi muutkaan Tinjan elämässä olevat aikuiset eivät lopulta auta lasta, vaikka epäilemättä näkevät tämän olevan vaikeuksissa.

”Myös aluksi empaattisilta vaikuttavat aikuiset kääntävät Tinjalle selkänsä. Kukaan ei todella ota vastuuta tästä lapsesta.”

Tinja (Siiri Solalinna) tuntee, ettei kaikki ole ihan kohdallaan kun äiti (Sophia Heikkilä) kyselee naapurin tytön asioista. Pian joku jo juokseekin karkuun henkensä hädässä. © Andrejs Strokins / Silva Mysterium

Huomiota mielenterveysasioille

Videobloggaavaa influensseri-äitiä esittävä Sophia Heikkilä on aiemmin nähty teatterilavoilla ja muun muassa tv-sarjoissa Sorjonen, Ex-onnelliset ja Aallonmurtaja. Pahanhautoja on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa, ja samalla ensimmäinen loikkaus kauhun puolelle.

”En tuntenut tätä genreä ollenkaan, enkä tiennyt mitä odottaa. Olen tosi yllättynyt siihen vastaanottoon, jonka elokuva on maailmalla saanut”, Heikkilä sanoo.

Narsistisen, kenties hieman psykoottisenkin äidin rooli oli Heikkilälle vaativa kokemus.

”Varmaan kaikki vanhemmat ajattelevat jossain vaiheessa, että he ovat huonoja vanhempia. Mutta tämän roolin tehtyäni huomasin ajattelevani, että olen sittenkin ihan hyvä äiti. Roolihahmossa ei ole mitään empatiaa ja minun oli vaikea ymmärtää häntä.”

On tulkinnanvaraista, onko Pahanhautojan suurin hirviö munasta kuoriutuva olento, vai sittenkin perheen äiti. Lisäksi elokuvassa jää katsojan päätettäväksi, onko kauhuelokuvan hirviö ”vain” todellinen hirviö, vai heijasteleeko se esiteini-ikäisen Tinjan mielenterveyden järkkymistä. Joka tapauksessa jälkimmäinen vaihtoehto on varteenotettava.

”Toivon, että elokuva herättää huomiota myös nuorten mielenterveysasioille. Nyt korona-aikana nämä asiat ovat korostuneet, ja niihin pitäisi panostaa enemmän”, Heikkilä sanoo.

Kallis hirviö

Elokuvan budjetti, lähes neljä miljoonaa euroa, on suomalaisittain suuri. Itse asiassa se on suurin budjetti, jolla suomalainen naisohjaaja on koskaan tehnyt elokuvaa.

”Tavallista suurempi budjetti näkyi muun muassa siinä, että saimme käyttöömme tavallista enemmän kuvauspäiviä. 45 kuvauspäivää on suomalaisittain paljon”, Bergholm sanoo.

Rahaa vaati myös animatronic-tekniikalla toteutettu hirviö-olento, minkä voi suomentaa robottinukeksi. Sen kasvonliikkeet toteutetaan kaukosäätimillä. Kohtauksissa nukkea liikuttamassa oli yhtä aikaa viisi ammattilaista, jotka olivat keränneet aiemmin alan kokemusta muun muassa Star Wars -elokuvissa.

”Halusin nuken toteuttajaksi parhaan mahdollisen osaajan. Googlasin best animatronic designer, ja sitä kautta löytyi Gustav Hoegen, joka on tehnyt olentoja muun muassa Jurassic Worldiin ja uusiin Star Wars -elokuviin.”

Elokuvan erikoismaskeeraukset on puolestaan tehnyt Conor O’Sullivan, jonka töitä on aiemmin nähty muun muassa Game of Thronesissa ja elokuvissa kuten Yön ritari ja Saving Private Ryan.

Pahanhautojan on tuottanut Silva Mysterium, jonka uusi dokumenttielokuva Koho – Utopia Forssasta esiteltiin Seuran urheilublogissa tammikuussa.

Elokuvan tuottaja Mika Ritalahti Silva Mysterium -tuotantoyhtiöstä kertoo, että Pahanhautoja on myyty jo 40 maahan. Yhdysvalloissa elokuvan levittäjänä on IFC Midnight, joka on suunnitellut Pahanhautojalle laajan elokuvateatterilevityksen.

Pahanhautojan ensi-ilta Suomessa on 4. maaliskuuta.

Voit katsoa elokuvan trailerin alla olevasta videolinkistä.

Lue myös: Listasimme parhaat kauhuelokuvat – Mikä hyytävistä Top 10 -kauhuklassikoista on sinun leffasuosikkisi?

Lue myös:  Seksikohtaukset ovat näyttelijöille herkkää aluetta – Moni miesnäyttelijä jännittää erektion saamista intiimikohtausten kuvauksissa

X