Haluavatko digisukupolven nuoret omaishoitajiksi? Merja Kyllösellä on huoli huomisesta – Omaishoitajien ilmaistyöhön on luotettu jo liian pitkään
Kansanedustaja Merja Kyllöstä huolettaa, että hoivajärjestelmä on rakennettu omaishoitajien ilmaiselle työlle. Olisi aika keskustella, haluavatko nykynuoret enää tulevaisuudessa hoitaa läheisiään. Miten hyvä vanhuus sitten taataan?
Omaishoidon tulevaisuus huolettaa. Puhutteleeko omien vanhempien tai puolison hoivaaminen vielä 30, 40 tai 50 vuoden kuluttua?
Kansanedustaja Merja Kyllönen, 45, oli terveyskeskuksen vuodeosastolla tapaamassa läheistään, kun tuntematon vanhus alkoi puhua hänelle. Tämä kysyi, ehtisikö Kyllönen juttelemaan hänenkin kanssaan, kun ei hänen luonaan kukaan käy.
”Se herätti ajattelemaan, että voiko elämässä todella on niin kiire, ettei ole aikaa läheisille ihmisille. Meidän palvelujärjestelmässä on ihmisiä ilman ainuttakaan puolustajaa.”
”Monella ikäihmisellä ei edes ole ketään. Perheettömiä aikamiespoikia on Kainuu täynnä”, suomussalmelainen Merja Kyllönen toteaa.
Itse hän omaishoitaa iäkästä äitiään ja Masa-enoaan, yhtä Kainuun aikamiespojista. Eno on asunut äitinsä yläkerrassa ikänsä. Kun Kyllösen lapsuudenperhe muutti yhteiseen rintamamiestaloon mummoa hoitamaan, eno tuli kaupantekijäisinä jo kun Kyllönen oli nuori.
Ilmainen työ ei saisi olla näkymätöntä
Kyllöstä huolettaa se, että yhteiskunnallinen keskustelu omaishoitajuudesta ja koko hoivajärjestelmän kestokyvystä pitkällä aikavälillä tuntuu puuttuvan.
Vanhuspalveluiden tilasta on hoivakriisin yhteydessä puhuttu paljon. Silloin huomattiin, kuinka huonoa kohtelua osa vanhuksista hoivakodeissa saa. Mutta entä se valtava määrä hoivaa, jota tehdään ilmaiseksi tavallisten suomalasten kodeissa? Sopimuksettomia omaishoitajia on yli 300 000.
”Jos sitä alkaa euroistamaan, se on miljardiluokan kysymys.”
Merja Kyllönen on kohdannut toisia omaishoitajia ja pistänyt merkille, kuinka hauraat vanhat naiset hoitavat puolisoitaan tai että iäkkäät miehet hädin tuskin tohtivat sanoa julkisesti olevansa omaishoitajia.
”Eivät nämä ihmiset pyydä apua montaa kertaa. Jos he tarvitsevat tukea, yhteiskunnan pitäisi tarttua siihen kaksin käsin ja auttaa heti.”
Siksi Kyllönen patistaa ihmisiä, ja etenkin omaishoitajia, pitämään asiaansa esillä. Vasta valittuihin aluevaltuutettuihin kannattaa olla yhteydessä ja kysyä, miten he aikovat edistää omaishoitajien asiaa.
Samalla kannattaa muistuttaa siitä, ettei tuen tarve kysy omaishoidon sopimusta. Nykyjärjestelmässä esimerkiksi omaishoidon vapaita saa vain sopimuksellinen omaishoitaja. Kyllösen mielestä systeemiä pitäisi muuttaa niin, että matalan kynnyksen palveluita saisi oli sopimusta tai ei.
”Ei pidä odottaa, että iäkkään läheisen ja omaishoitajan tilanne on romahtamassa.”
Kuka toimii omaishoitajana tulevaisuudessa?
Omaishoitajien merkitystä koko vanhuspalveluille eivät Merja Kyllösen mielestä tunnu tajuavat muut kuin ne, jotka sitä itse tekevät. Siksi ennaltaehkäisyn merkitystä ei ole oikein sisäistetty.
”Omaishoidosta on tullut liian itsestään selvä ja helppo osa läheishoiva-arkea. Sen olemassaoloon vain luotetaan.”
Siksi Kyllöstä mietityttää tulevaisuus. Puhutteleeko omien vanhempien tai puolison hoivaaminen vielä 30, 40 tai 50 vuoden kuluttua? Varsinkaan jos se on vielä silloinkin kitkuttamista vähäisillä resursseilla tai jopa täysin omillaan ilman apua.
”Meidän pitäisi puhua myös siitä, haluavatko digisukupolven nuoret vielä omaishoitajiksi.”
Merja Kyllönen toimii läheistensä omaishoitajana. © Tommi Tuomi
Unelma yhteisöllisestä vanhuudesta
Ennaltaehkäisevät tukipalvelut auttaisivat ihmisiä jaksamaan omaishoitajina pidempään. Samalla se ehkäisisi niiden vanhusten yksinäisyyttä, joiden läheiset voisivat olla tiiviimmin mukana kodin ja hoivatyön askareissa.
”Minulle se on ollut eräänlainen unelma inhimillisestä ja yhteisöllisestä vanhuudesta.”
Unelma entisestään paranee, jos sitä ei tarvitse typistää tukipalveluihin. Merja Kyllönen on haaveillut, että joka kuntaan pitäisi perustaa palvelukeskus, johon omaishoitajat saisivat tuoda läheisensä lomalle ja johon yksinäiset vanhukset voisivat tulla viettämään aikaa.
Siellä voisi olla vaikka senioripappojen karting-rata, missä kaikki ajokortittomat voisivat suljetulla radalla röykkyyttää menemään hitaasti liikkuvilla ajoneuvoilla. Ehkä joku tahtoisi liukumäen rannan uimapaikalle tai joku ajelisi mönkijällä tekemässä lumitöitä.
Kaikenlaisiin unelmiin on Merja Kyllönen törmännyt puhuessaan mummojen ja pappojen kanssa siitä, mitä hyvä vanhuus heille olisi.
”Ihmisillä on valtava tarve toteuttaa itseään vielä iäkkäänäkin. Ei se saa olla sitä, että 12 tuntia odotetaan kakat housussa, että koska joku tulee auttamaan.”