Koirasta luopuminen herättää vahvoja tunteita jopa vuosia − Päätös on harvoin koiranomistajalle helppo, psykologi muistuttaa ulkopuolisia

Koiran pois antaminen aiheuttaa usein häpeää ja syyllisyyttä, sanoo psykologi Maiju Tokola. Lisäksi omistaja käy läpi surun ja menettämisen tunteita.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koirasta luopuva omistaja käy läpi monenlaisia tunteita. Vertaistuki auttaa koiran omistajaa.

Koiran pois antaminen aiheuttaa usein häpeää ja syyllisyyttä, sanoo psykologi Maiju Tokola. Lisäksi omistaja käy läpi surun ja menettämisen tunteita.
Teksti:
Anni Niittylahti

Koronan sulkiessa maailman tuntui koiran hankkiminen monesta hyvältä idealta, kun työt vaihtuivat etätöiksi ja harrastuksiin ei enää päässyt.

Arjen palatessa pandemian jälkeen normaalimmaksi, ei koiralle välttämättä riittänyt enää samalla tavalla aikaa. Koiralla saattoi ilmetä käytöshäiriöitä ja eroahdistusta, kun omistajat palasivat etätöistä konttoreihin. Moni joutuikin luopumaan koronan aikana hankitusta lemmikistään.

Mielikuvat eivät vastanneet todellisuutta

Terapiatalo Tunnetilan psykologi Maiju Tokolan mukaan koirasta luopuminen voi aiheuttaa häpeää ja surua, joista selviäminen saattaa olla vuosienkin urakka koiran omistaneelle.

”Joskus mielikuvat koiraa hankkiessa eivät vastaa todellisuutta, ja siksi voi tuntea, että ’mä olen huono’ eli häpeää itsestään”, Maiju Tokola sanoo ja kuvailee häpeää vaikeaksi tunteeksi, sillä se kohdistuu kokonaan koiran omistaneen persoonaan.

Vika ei kuitenkaan aina ole omistajassa ja tämän osaamattomuudesta esimerkiksi kouluttaa lemmikkiään. Tokola muistuttaa, että koirat ovat yksilöitä siinä missä ihmisetkin. Jonkun koiran kanssa asiat sujuvat hyvin, kun taas toisen kanssa tilanne on täysin toinen.

”Se pari ei välttämättä sovi yhteen, eli koira ja ihminen.”

Häpeän lisäksi koirasta luopuessa omistaja käy läpi surun tunteita koiran menettämisestä. Ihmisen kiintymyssuhde koiraan on verrattavissa ihmisten väliseen ystävyyssuhteeseen, ja omistaja voi tuntea samankaltaisia tunteita kuin tuntisi lasta kohtaan.

Koirasta luopuminen herättää vahvoja tunteita – Muiden mielipiteet vaikuttavat

Häpeää lisää muiden ihmisten utelut ja oletukset, että koira hankittiin pandemian aikana harkitsemattomasti. Maiju Tokola muistuttaa, että pandemian alkaessa kukaan ei tiennyt, miten pitkään erikoinen tilanne tulisi jatkumaan.

”Eihän me silloin tiedetty, minkälaiseksi tämä elämä muodostuu. Ja kuinka hädässä ja yksinäisiä ihmiset olivat silloin, että ei mitätöidä sitä.”

”Hankittiinko se koira siis liian kevein perustein”, Tokola pohtii.

Psykologin mukaan muiden ihmisten ei tulisi olla niin armottomia koirastaan luopunutta kohtaan, sillä toisinaan luopuminen on koirankin kannalta ainoa oikea vaihtoehto.

”Jos koiran kanssa on liian raskasta, ja tuntuu, että se kärsii ja on liikaa yksin, niin eikö voi tehdä päätöksen eläimen parhaaksi. Ajattelee, että mä pystyin siihen ja annoin sen paikkaan missä sillä on parempi olla.”

Vertaistuki auttaa toipumisessa

Maiju Tokola ihmettelee, miksi lemmikkeihin liittyvistä psyykkisistä asioista ei puhuta paljoa, vaikka ne herättävät ihmisissä paljon tunteita.

Hän suosittelee lemmikistä luopuessa hankkimaan vertaistukea tai puhumaan asiasta ammattilaisen kanssa.

”Ettei se olisi sellainen loppuelämän häpeä”, Maiju Tokola muistuttaa.

Lue myös: Tiina Martikainen pääsi koirapelosta – Opiskeli ensin kasvattajaksi, perusti kennelin ja nyt kirjoittaa Ruuti-sarjaa – ”Koira on mahtava palvelija”

Tiina Martikaisen kolmas villakoira Eevi on kirjailijan tärkein lenkittäjä. ”Olen niin tottunut siihen, että on lenkkikaveri, joka on aina innoissaan.” <span class="typography__copyright">© Tommi Tuomi</span>

Tiina Martikaisen kolmas villakoira Eevi on kirjailijan tärkein lenkittäjä. ”Olen niin tottunut siihen, että on lenkkikaveri, joka on aina innoissaan.” © Tommi Tuomi

X