
Korona palasi, mutta rokotteita ei ollut taaskaan riittävästi tarjolla
”Toivoa sopii, että Suomi ottaisi viimein tästä koronakierroksesta pysyvämmin opiksi”, kirjoittaa Seuran päätoimittaja Erkki Meriluoto.
Päätoimittaja Erkki Meriluoto.
Kurkun karheudella se alkoi. Pian yskiminen yltyi ja tuntui kivuliaalta. Paleleminen yöllä paljasti kuumeen nousseen. Päätä särki ja nenä vuoti. Perjantaiaamuna kaapista kaivettu koronatesti näytti negatiivista tulosta.
Särkylääke leikkasi tehokkaasti kuumetta ja kolotuksia. Työpaikan etäkokouksessa tavallista möreämpi ääni ja suuremmat silmäpussit keräsivät kommentteja: ”sitä on nyt liikkeellä”.
Lauantaina oireet jatkuivat. Uusi koronatestikin sen jo todisti. Kolme ja puoli vuotta ehdin selvitä ilman tartuntaa, mutta nyt tulos oli positiivinen.
Vietimme viikonlopun perheen kanssa neljän seinän sisällä. Sunnuntaina eli isänpäivänä lapsukaiset muistivat lahjoilla – ja koronatartunta selvästi lieventyneillä oireilla. Parissa päivässä se oli jo taittunut.
Illalla pääsin haukkaamaan happea ulos kävelylenkin merkeissä. Vähällä tuli selvittyä. Seuraavalla viikolla koitti normaali paluu arkeen – tosin etätöiden merkeissä.
Korona esti isänpäivän vierailun
Itse sairastumista suurempi harmi oli, että perinteinen isänpäivän kyläily lasten kanssa papan luokse jäi väliin. Aluksi sovimme siirron parilla viikolla eteenpäin, jotta 76-vuotias ehtisi ottaa tehosterokotteen.
Sitten tulikin tieto, että riskiryhmille tarkoitettua rokotetta ei ollutkaan hänen paikkakunnallaan enää saatavilla. Toivottavasti näkeminen viimeistään jouluna onnistuisi.
Miksei Suomessa saa tehosterokotetta?
Vuosien harjoittelun jälkeen tällaiset koronakokemukset hämmentävät. Rokotteita ei ollut taaskaan riittävästi tarjolla edes riskiryhmäläisille, vaikka niiden avulla tauti on lievempi sairastaa. THL:n mukaan lisää rokotteita saapuu Suomeen jälleen ensi viikolla. THL kertoo niiden suosion olleen ”positiivinen yllätys”. Onneksi monessa paikassa rokotukset ovat jo onnistuneetkin jonottamisen jälkeen.
Tällä hetkellä terveydenhuolto kuormittuu etenkin voimansa menettäneistä vanhuksista. Leikkauksia on jouduttu perumaan. Sairaaloissa on joillakin osastoilla kielletty vierailut kokonaan. Laajemmat rajoitukset ovat alkaneet nousta keskusteluihin.
Entä jos riskiryhmien ulkopuolinen haluaisi tehosterokotuksen? Suomessa se ei ole mahdollista. Terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että Ruotsissa ja Yhdysvalloissa tehosteen saavat kaikki haluavat. Tanskassa koronarokotteen voi jokainen käydä halutessaan ostamassa itse apteekista.
Toivoa sopii, että Suomi ottaisi viimein tästä koronakierroksesta pysyvämmin opiksi.
