Laatokan Karjalassa jaetaan niukkuutta - Toivoa luovat matkailu, sotaviihde ja unelmien vodkatehdas

Lahdenpohja Laatokan rannalla elää keskellä ankaraa rakennemuutosta ja toivoo uusia työpaikkoja. Usko suomalaisten rakentaman vaneritehtaan uuteen nousuun on vahva.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Andrei Naumov suhtautuu epäillen siihen, että matkailuliiketoiminta elvyttäisi Lahdenpohjaa.

Lahdenpohja Laatokan rannalla elää keskellä ankaraa rakennemuutosta ja toivoo uusia työpaikkoja. Usko suomalaisten rakentaman vaneritehtaan uuteen nousuun on vahva.
Teksti: Outi Salovaara

Ei kunnollista sairaalaa, ei työpaikkoja, ei enää edes kunnollista uimarantaa. Väki vähenee ja nuoriso karkaa Pietariin tai vielä kauemmas.

”Asiat menevät täällä vain huonompaan suuntaan”, tiivistävät Lahdenpohjan sairaalan keittiösiiven ovella tupakalla istuvat Marina Slepova, Ljudmila Rodionova ja Andrei Naumov.

Keskipäivän aurinko paistaa kirkkaasti Laatokan rannalla Karjalan tasavallassa, sotien jälkeen Suomelta Neuvostoliitolle luovutetulla alueella.

Slepova ja Rodionova ovat töissä sairaalan keittiössä, Naumov on piipahtanut heidän juttusilleen ohikulkumatkalla.

Lahdenpohjan kaupunki kärsii rakennemuutoksesta. Vuonna 1996 kaupungissa oli 10 600 asukasta, viime vuonna enää hieman yli 7 400. Väestöstä siis noin kolmasosa katosi 20 vuodessa.

Koko Karjalan tasavallassa on hieman yli 620 000 asukasta ja kuolleisuus ylittää syntyvyyden. Vuonna 2016 Lahdenpohjassa syntyi 118 lasta. Samana vuonna kuoli 231 lahdenpohjalaista.

Viime vuonna väestökato vain kiihtyi edellisvuodesta.

Galina (vas.) sekä kaksi Valentinaa asuvat Lahdenpohjan keskustassa ja viettävät aikaa pihapiirissä jutellen. He eivät halua ottaa kantaa talous- tai poliittisiin kysymyksiin, mutta Galina sanoo asuntonsa olevan pieni kuin koirankoppi. © Juha Metso/Otavamedia

Tuhotut terveyspalvelut

Lahdenpohjan sairaala on pienistä remonteista huolimatta nähnyt parhaat päivänsä. Ajatus siitä, että Slepova ja Rodionova laittavat rähjäisessä keittiösiivessä ruokaa sairaalan potilaille, on pysäyttävä.

He ovat kuitenkin tyytyväisiä, että töitä on ja että niukka palkka tulee ajallaan.

Sairaalapaikkoja on Lahdenpohjassa enää kymmenkunta, ja nekin ovat kuntoutuspaikkoja. Lääkärin ilta- ja viikonloppupäivystystä tai erikoislääkäreitä ei ole ollut Lahdenpohjassa enää vuosiin.

Sairaanhoito on keskitetty Sortavalan aluesairaalaan, johon päästäkseen on ajettava yli 40 kilometriä vaarallista ja huonokuntoista tietä.

Lahdenpohjaan kuuluvista Kurkijoen ja Elisenvaaran kylistä matkaa Sortavalaan tulee lähes sata kilometriä. Ambulansseja on niukasti, samoin julkista liikennettä.

”Jos olisi oma auto, olisi helpompaa. Ilman sitä Sortavalaan pääseminen on tosi vaikeaa”, Rodionova sanoo.

Elisenvaaran kylässä asuva toimistotyöntekijä Jevgenija Boikova on tullut reilun 30 kilometrin päästä Lahdenpohjaan 10-vuotiaan tyttärensä Polinan kanssa.

Pietarissa syntynyt Boikova muutti Elisenvaaraan isoisänsä kotimaisemiin. Häikäisevän kaunis luonto ja rauha viehättävät, mutta sairaanhoito ei tyydytä. Tyttären jalka on kipeä, ja Boikova toi hänet Lahdenpohjaan lääkärin vastaanotolle.

”Istuimme tuntikausia odottamassa, mutta emme päässeet vastaanotolle. Nyt vain toivomme, että kyse ei ole mistään vakavasta”, Boikova manaa Lahdenpohjan torilla.

Terveydenhoidon tilasta suuttuneet lahdenpohjalaiset kirjelmöivät viime vuoden lopulla Karjalan tasavallan päämiehelle Artur Parfentšikoville. Heidän mukaansa vallanpitäjät vastoin lupauksiaan tietoisesti tuhoavat lahdenpohjalaiset keskittämällä terveyspalvelut Sortavalaan – onhan presidentti Vladimir Putin luvannut kaikille venäläisille helposti saavutettavan ja korkealaatuisen terveydenhuollon.

Lahdenpohjalaiset ihmettelivät kirjeessään, miten esimerkiksi Kurkijoella vakavasti loukkaantuneen saa kuljetettua huonoja teitä Sortavalaan asti tappamatta häntä matkalla.

Elisenvaarassa asuva Jevgenija Boikova etsi Lahdenpohjan torilta kenkiä tyttärelleen Polinalle. © Juha Metso/Otavamedia

Tehdas tuo toivoa

Rodionovan mukaan muutenkin kaupungin palvelut ovat kehnoja. Kaupungin keskustan uimarantakin Sieklahdella laitettiin uintikieltoon.

”Nyt lähin uimaranta on kilometrien päässä. Sinne on vaikea päästä lasten kanssa ilman autoa”, sanoo 10- ja 16-vuotiaiden lasten äiti.

”Tiet ovat täällä ihan hirveässä kunnossa, ja rakennukset rapistuvat”, Boikova sanoo.

Lahdenpohja oli yksi sosialistisen suurvallan niin sanotuista monogorodeista, yhden teollisuuslaitoksen varassa toimivista kaupungeista. Kaupungin alamäki kiihtyi, kun Neuvostoliitto hajosi 1991.

Venäjällä on kaikkiaan 319 monogorodia, joista viisi on Karjalan tasavallassa: Värtsilä, Kostamus, Segeža, Pinduinen ja Lahdenpohja. Monogorodeista 75 on luokiteltu erityisen vaikeassa tilanteessa oleviksi, ja niiden joukossa on myös karjalaisviisikko.

Valtio tarjoaa monogorodeille taloudellista tukea muun muassa infrastruktuurin kehittämiseen, mutta tulokset näkyvät hitaasti.

Lahdenpohjalla on kuitenkin myös toivoa.

Johtaja Aleksei Pronjuškin kävelee päämäärätietoisesti Lahdenpohjan vanerikombinaatin halleissa ja pihamaalla ja esittelee tuotantoprosessia: tuolla tukkeja haudotaan vesialtaissa puun pehmentämiseksi, tuolla pöllit sorvataan ja tuossa lajitellaan valmiita viilulevyjä.

Suomalaiset perustivat Lahdenpohjan vaneritehtaan Sieklahden rannalle 1924.

Neuvostoliiton aikana Lahdenpohjan vanerikombinaatti työllisti jopa 1 500 ihmistä ja järjesti kaupungille myös koulut, päiväkodit ja terveydenhuollon.

Neuvostoliiton hajottua tehtaan osti 1993 lappeenrantalainen idänkaupassa menestynyt Karelia Trade -perheyhtiö, jota johti toisen polven yrittäjä Kai Paananen.

Vaneritehdas ja Karelia Trade kuitenkin menivät konkurssiin 1998, ja tehdas siirtyi venäläisille 1998.

Paananen keskittyi menestyksekkääseen öljynvälitykseen ja muuhun liiketoimintaan presidentti Putinin ystävänä pidetyn venäläismiljardöörin Gennadi Timtšenkon kanssa. Paanasen liiketoimet saivat uuden kuoliniskun 2015, kun hän joutui Yhdysvaltain Venäjän-vastaiselle pakotelistalle Timtšenko-yhteyksiensä vuoksi.

Uudelleen avattu vanerikombinaatti tuottaa toistaiseksi vain viilua. Myös vanerintuotannon on tarkoitus käynnistyä uudelleen. © Juha Metso/Otavamedia

Pieni palkka harmittaa

Vaneritehdas käynnistyi Karelia Traden konkurssin jälkeen uudestaan kolmen venäläiskaveruksen pyörittämän Bumeks-yhtiön voimin. Yksi heistä oli Aleksei Pronjuškin.

Tehdas modernisoitiin täysin vuosina 2008–2011, mutta se meni uudelleen konkurssiin 2012. Vuosien etsinnän jälkeen rahat toiminnan jatkamiseen löytyivät, ja joulukuussa 2016 tehdas aloitti uudelleen viilun valmistamisen. Nyt tehtaalla on noin 250 työntekijää.

Pronjuškin ei suoraan kerro, kuka tehdasta rahoittaa. Hänen mukaansa mukana on useita eri yhtiöitä Pietarista, Moskovasta ja Petroskoista.

Kombinaatti valmistaa kuukaudessa 45 000 kuutiota viilua. Tärkeitä asiakkaita ovat suomalaiset UPM, Metsä ja Koskisen Oy, mutta asiakkaita on myös muun muassa Baltiassa, Puolassa, Turkissa, Kiinassa ja Koreassa.

Tehtaan vanerilinjan on Pronjuškinin mukaan tarkoitus käynnistyä piakkoin uudelleen. Silloin tuotanto kaksinkertaistuu ja myös työntekijämäärä kasvaa.

Työntekijät ovat tyytyväisiä, että kombinaatti on jälleen käynnissä.

”Mutta palkat ovat vielä aika pieniä”, harmittelee viilulevyjä siirtelevä Nonna Lantšukovskaja.

Samaa mieltä on koneenhoitaja Alla Paškova, joka oli kombinaatissa töissä jo ennen edellistä konkurssia.

”Palkka ei ole kovin hyvä”, hän sanoo.

Aleksei Pronjuškin on yksi vaneritehtaan johtajista. © Juha Metso/Otavamedia

Entä vodkatehdas?

Lahdenpohjan kaupungin asiantuntijana työskentelevä Ksenija Veller kertoo sähköpostilla, että Lahdenpohjaan syntyi noin sata uutta työpaikkaa kaivannaisteollisuuteen, vähittäiskauppaan ja matkailuun vuonna 2017.

Lisätyöpaikkoja kaupunki odottaa Pronjuškinin lupaamasta vanerinvalmistuksesta, ja tehtaan osalta kaupungilla on muitakin odotuksia.

”Lahdenpohjan kehitysohjelman tärkein tavoite on Karjalan tasavallan suurimman koivunkäsittelykeskuksen perustaminen tehtaan tiloihin. Suurin este sille on raaka-aineen saaminen. Tarvitsemme Karjalan tasavallan hallituksen tukea ja yhteistyötä metsänvuokraajien kanssa”, Veller sanoo.

Suuria toiveita kohdistetaan Vellerin mukaan myös Aalto-alkoholitehtaan uudelleenkäynnistymiseen Kirkkovaaralla keskustan lähellä. Liköörejä ja vodkaa valmistanut tehdas lopetti toimintansa 2016 verojen maksuun liittyneen riidan takia ja 60 ihmistä jäi työttömäksi.

Parempia aikoja odotellessaan moni lahdenpohjalainen työllistyy pienipalkkaisissa töissä. Yksi heistä on Anatoli Ivanov, joka lakaisee Lahdenpohjan keskuskatua lisätuloja saadakseen.

”Minulla on vähän koulutusta, enkä osaa esimerkiksi käyttää tietokoneita. En voi saada tämän kummempaa työtä”, hän sanoo.

Matkailusta potkua

Metsä- ja kaivannaisteollisuus ja puutavaran vienti ovat olleet Karjalan tasavallan tärkeimmät elättäjät. Viime aikoina matkailu on korostunut.

Pohjoisen Laatokan alueella tärkeimmät matkailukohteet ovat Valamon luostari ja Ruskealan vedellä täyttynyt marmorilouhos.

Valamoon on Moskovan myötävaikutuksella investoitu suuret määrät rahaa. Luostarialueen restauroimisen ohella Valamoon on muun muassa rakennettu presidentti Putinille ja muille silmää tekeville ylellisiä huviloita.

Lahdenpohjakin haluaisi hyötyä Valamon läheisyydestä. Kaupunki aikoo ehostaa ryteikköistä Sieklahden rantaa, rakentaa laivalaitureita ja mahdollisesti aloittaa laivaliikenteen Valamoon.

Ruskealan louhos on suosittu nähtävyys, ja kesäviikonloppuisin se on suorastaan tuskastuttavan täynnä Moskovaa myöten tulleita turisteja. Lahdenpohja haluaa osansa matkailuvirroista, sillä Pietarin suunnasta Sortavalaan ja Ruskealaan matkustavat ajavat Lahdenpohjan läpi.

Lahdenpohja haluaisi pysäyttää turistit ostoksille ja majoittumaan, mutta toistaiseksi kaupungilla on heille vain vähän tarjottavaa.

Vielä muutama vuosi sitten keskustassa turisteja palvellut Annika-hotelli on kiinni. Keskustan ainoa majoituspaikka on Suomen-aikaisella entisellä rautatieasemalla toimiva pieni Karlen-hotelli vaneritehtaan vieressä, Laatokan rannassa.

Yksityinen yrittäjä aikoo Vellerin mukaan kuitenkin remontoida keskuskadun varrella rakennustelineiden takana jo neljä vuotta lymyilleeseen vanhaan osuusliikkeen taloon hotellin. Suomalainen funkisrakennus palaisi näin juurilleen: talossa sijaitsi aikoinaan osuusliikkeen ravintola.

Tulipalossa muutama vuosi sitten kärsineen rakennuksen ympärillä on kuitenkin toistaiseksi hiirenhiljaista.

Tekokukkakimput loistavat Lahdenpohjan torilla. © Juha Metso/Otavamedia

Mannerheimia museossa

Yöpyjälle on tarjolla majapaikkoja Huuhanmäessä muutaman kilometrin päässä keskustasta. Siellä oleva Viipurin rykmentin kasarmialue vuosilta 1933–1940 on tyhjillään ja pahasti rapistunut, mutta vieressä toimivat Jaakkima- ja Paikjärvi-hotellit.

Paikjärvi-hotellin ikkunasta avautuu näkymä suureen kasarmirakennukseen, jonka katto on romahtanut kahdesta kohdasta sisään. Itse Paikjärvi uimarantoineen on kivenheiton päässä.

Hotellien lähettyvillä avasi pari vuotta sitten ovensa pietarilaisten investoijien rahoittama, suomenaikaiseen Laatokan meripuolustuksen esikunnan kalliobunkkeriin rakennettu Gora Filina- eli Huuhanmäki-sotamuseo. Bunkkerit olivat vuoteen 2001 asti Venäjän puolustusvoimien käytössä.

Viime sotien historiaa ja esimerkiksi marsalkka Mannerheimin toimia valottava museo kertoo lisäksi Lahdenpohjan historiasta ja Karjalasta löytyvistä mineraaleista ja luonnosta.

Tarjolla on myös toimintaa: ammuntaa airsoft- ja metsästysaseilla ja sotapelejä.

Oppaaksi maanalaisiin viileisiin näyttelytiloihin lähtee Vladimir Sakovitš. Vanha väestönsuoja ja komentokeskus on taiten remontoitu uuteen käyttöön, ja ulkona on kahvila-ravintola.

Museoinvestori on myös rakennuttanut puiset kulkuväylät ylös kallion laelle.

Matkailijaa ottaa vatsanpohjasta Titaniciksi nimetyllä kallionkielekkeellä, joka pistää esiin bunkkerin pääoven yläpuolella 22 metrin korkeudella.

750-neliöistä maanalaista museota voi pitää Lahdenpohjan tärkeimpänä matkailuvetonaulana, joka tuo myös kaivattuja työpaikkoja.

”Meillä on täällä nyt noin 20 työntekijää”, keroo Sakovitš ja toivottaa suomalaiset tervetulleiksi.

”Otamme mielellämme vastaan museon aihepiireihin liittyviä valokuvia ja tarinoita.”

Lahdenpohjan katukuvassa näkyy suomalaisten aikoinaan rakentamia taloja. © Juha Metso/Otavamedia

”Valoisa tulevaisuus”

Lahdenpohjan sairaalan rappusilla tupakoiva Naumov suhtautuu synkästi Lahdenpohjan tulevaisuuteen. Vaneritehtaan uusi alku tai matkailuinvestoinnit eivät saa häntä innostumaan.

”Mitä hyötyä niistä turisteista meille on? Kuljeskelevat täällä vähän aikaa ja lähtevät pois. Vaneritehdaskin käy vähän aikaa, ja sitten se taas loppuu”, hän ennakoi synkästi.

Kaikki lahdenpohjalaiset eivät jaa Naumovin synkkyyttä. Keskusraitilla vastaan tulee peruslahdenpohjalainen parikymppinen nuoripari Viktorija Privutskaja ja Roman Gavrilov kuukauden vanhan huskynpennun Bedan kanssa.

”Emme ole vielä naimisissa, mutta haluamme myöhemmin naimisiin ja lapsia. Beda on toistaiseksi meidän vauvamme”, he nauravat.

Privutskaja kertoo opiskelevansa ammattioppilaitoksessa ja tekevänsä sivussa tarjoilijan töitä. Gavrilov kertoo tekevänsä erilaisia töitä sitä mukaa kuin niitä on tarjolla.

Moni nuori karistaa Lahdenpohjan pölyt jaloistaan, mutta Privutskaja ja Gavrilov eivät kuulu heihin.

”Miksi lähtisimme täältä pois? Täällä on Laatokka lähellä, ja ilma on raitista ja puhdasta. Uskomme, että Lahdenpohjalla on valoisa tulevaisuus.”

X