Lähihoitajan koskettava kirje: Väkivalta työpaikalla vei työkyvyn
”Mistä päättäjät löytävät rahat hoitotyölle, jotta hoitajien määrää päästään nostamaan riittävälle tasolle”, lähihoitaja kysyy arjestaan kertovassa kirjeessään.
Lähihoitajan kirjoittama kirje menee näin:
”Haluaisin sanoa, että lähihoitajan työ on arvokasta. Mutta työskenneltyäni lähihoitajana niin vanhusten hoitoyksikössä kuin sairaalassakin, voin vain todeta, etten koe arvokkuutta arjessa kovinkaan vahvana tunteena.
Hoitajia on vuoroissa liian vähän. Hoitajat eivät ehdi olla läsnä, hoitotoimiinkaan ei ole paljoa aikaa. Vanhukset aistivat kyllä, kun on kiire. Uskon, etteivät he tunne oloaan arvokkaaksi.
Useita kertoja olen kuullut heidän toteavan toisilleen ”ei se välitä”, kun hoitaja kiiruhtaa ohi.
Olen sitä mieltä, että vanhuksemme ansaitsevat arvokkaan hoidon. Nyt on ikäihmisiä, jotka pelkäävät laitokseen joutumista.
Opiskeluaikana olin innoissani ja odotin pääseväni työskentelemään vanhusten parissa, mutta aika nopeasti karu totuus paljastui.
Lähihoitajan työ kuormittaa henkisesti ja fyysisesti. Päättäjien pitäisikin herätä ja antaa lisää määrärahoja hoitopuolelle.
Olen kohdannut työssäni myös työväkivaltaa. Kun tein työparin kanssa hoitotoimia geriatriselle potilaalle, kesken hoidon potilas tarttui käteeni. Vamman seurauksena puolen vuoden aikana minulle oli tehty kolme käsikirurgista toimenpidettä.
Tapahtuneesta jäi myös pelko.
Näistä asioista puhutaan vähän. Ehkä ei haluta tuoda julki, millaista kyseinen työ voi olla. Kenties pelätään vaikutusta työmarkkinoille.
Mistä päättäjät löytävät rahat hoitotyölle, jotta hoitajien määrää päästään nostamaan riittävälle tasolle?”