”Tämä on parasta, mitä kuvitella!” – Ikäihmisten perhehoidon suosio kasvaa

Ihan tavallinen torstai Ylöjärven Siivikkalassa.

Perhehoitajan asunto alkaa kymmeneltä täyttyä asiakkaista. Hoitaja tervehtii ja halaa jokaista seitsemää tulijaa: Penttiä, Pekkaa, Alpoa, Markkua, Anttia, Jarmoa ja Reimaa.

”Kiva nähdä taas!”

Seuraa aamupala ja ulkoilua.

Yksi asiakkaista vaikuttaa aikamoiselta vitsiniekalta, sillä hän yrittää leikillään liftata ohiajavan pakettiauton kyytiin hoitajan kiellosta huolimatta.

Pian siirrytään lounaalle. Ruokailun päätyttyä osa vanhuksista menee päivälevolle, jonka jälkeen odotetaan musiikkiohjelmaa, välipalaa ja korttipelejä.

Välillä joku pitää auttaa vessaan.

Neljältä autot noutavat asiakkaat takaisin kotiinsa.

Kuulostaa perhehoitajan normaalilta työpäivältä, mutta Matti Nevalaisen asiakkaat eivät ole pikkulapsia vaan vanhuksia.

Hoitamassa on Nevalaisen lisäksi muitakin: muualla päivätöissä käyvä Pia Nevalainen auttaa aamusta, lähihoitaja Hanna Schmidt työskentelee perhekodissa kokopäiväisesti ja Pian sisko Pirjo Schwarz-Häkkinen auttelee, kun on nyt käymässä Suomessa.

Jaloissa juoksentelevat myös koirat Bobby ja Jeri, jotka huolehtivat osaltaan seniorien mielenvireydestä.

Mutta mitä tällainen ikäihmisten perhehoito oikein on?

Pekka Ruotsalainen käy mielellään perhekodissa ”päivähoidossa”. © Sara Pihlaja/Otavamedia

Perhe ja koti yhdistyvät vanhustenhoidossa

”Mukava täällä on olla”, Pekka Ruotsalainen, 81, sanoo.

Hän tiivistää jotain hyvin olennaista. Perhehoidon hyvä puoli on sen virkistys ikäihmiselle.

Perhehoito on tarkoitettu vanhuksille, jotka eivät enää pärjää kotona, mutta eivät tarvitse vielä laitoshoitoa tai tehostettua palveluasumistakaan.

Tällaisia vanhuksia voivat olla esimerkiksi muistisairaat ja infarktipotilaat, jollaisia suurin osa Siivikkalankin asiakkaista on.

Käytännössä perhekoti tarkoittaa sitä, että hoito tapahtuu jonkun kotona – yleensä perhehoitajan kotona, jonne vanhukset tulevat osaksi päivää tai muuttavat asumaan.

Osapäiväinen perhehoito mahdollistaa omaishoitajan vapaat ja jopa työssäkäynnin. Tämä tukee sekä vanhuksen että omaisen jaksamista.

Perhekodissa on siis kaksi myönteistä sanaa: koti ja perhe.

Ainakin mainospuheissa ne tarkoittavat sitä, että vanhukset pääsevät osaksi perhettä kodinomaisissa oloissa. Mutta toteutuvatko mainoslauseet käytännössä?

Matti Nevalaisella on usein sylissään jompikumpi koiristaan, Jeri tai Bobby. Pirjo Schwarz-Häkkinen on yksi perhekodin perustajista. © Sara Pihlaja/Otavamedia

Huumori kukkii koko ajan

Palataan Siivikkalaan.

Torstai on äijäpäivä tai pappakerho. Jokainen vanhus on tänään miespuolinen.

Asiakaskunta vaihtuu päivittäin. Rouvat saapuvat maanantaisin ja keskiviikkoisin, herrat tiistaisin ja torstaisin, ja perjantaisin on sekalaisempi seurakunta.

Vanhuksilta ei irtoa negatiivista sanaa hoidostaan muuta kuin vitsillä, mutta eivät he Nevalaisesta tai Schmidtistä sentään perheenjäseninään puhu.

”Minä niin haukun Matin nyt pystyyn. Kyllä on niin huono isäntä”, Alpo Reho, 73, vitsailee. Hän korjaa saman tien hoidon olevan todella hyvää.

Kertoo paljon, että vanhukset pystyvät vitsailemaan hoidostaan. He tuntevat olonsa kotoisaksi ja tuntevat perhehoitajansa, ”isäntänsä”, varsin hyvin.

Huumori kukkii koko ajan – ja jopa yllättävän roisina.

Vanhukset toivovat jugurttijuomaansa lounaalla ”lisää” jallua, johon Nevalainen vastaa kyseisen aikuisviihdelehden jo lopettaneen ilmestymisensä.

Schmidt naureskelee miettineensä yhden vähän reippaammin ruskettuneen herran myymistä Afrikkaan, jolloin kyseinen vanhus naureskelee mukana.

Aikuisiahan tässä ollaan, vaikkakin ikääntyneitä. Puheen ei tarvitse pysyä pyhäkoululinjalla, sillä asiakkaat eivät ole alaikäisiä.

Olisi myös ehkä hiukan outoa, jos vanhukset kutsuisivat keski-ikäistä Nevalaista perheenjäsenekseen. Mitä hän heille olisikaan: isäkö? Tuskin.

Vanhusten ja heidän hoitajiensa suhteet ovat selvästi silti hyvin lämpimät. Sekä Nevalaisen että Schmidtin käsi hakeutuu tiuhaan vanhusten olalle.

Useimmilla vanhuksilla on kuitenkin oma perhe kotona. Vaimo, lapsia, lapsenlapsia ja jopa lapsenlapsenlapsia. Jokunen asuu yksin.

Erityisesti yksinäiset hyötyvät perhekodin seurasta ja ohjelmasta.

”Moni ei pärjää kotona vaan soittaa hätäkeskukseen ja ambulanssia kotiin. Mitään fyysistä vaivaa ei kuitenkaan löydy, vaan kyse on puhtaasti yksinäisyydestä”, Matti Nevalainen kertoo.

Äijäpäivänä Siivikkalaan tulee myös Markku Nieminen (oik.). © Sara Pihlaja/Otavamedia

Aina ulkoilua säästä riippumatta

Olen hakeutunut vierailulle Siivikkalan seniorikoteihin Perhehoitoliiton vinkin perusteella: Siivikkalassa hoito on kiitettävän aktiivista, sillä vanhukset ulkoilevat joka päivä. Se tekee kuntoutustuloksista positiivisia.

Vanhusten hoitoa moititaankin usein siitä, että seniorit eivät pääse välttämättä kuukausiin ulos laitoksista.

Onko ulkoilu vaikea toteuttaa? Menen seuraamaan vierestä.

”Meillä ei ole vielä vuosien aikana tullut sellaista säätä, ettemme olisi ulkoilleet”, Hanna Schmidt sanoo.

”Välillä työnnämme vaikka kahden ihmisen voimin mudassa pyörätuolia ylämäessä, että kaikki halukkaat voivat osallistua.”

Joillekin vanhuksille autetaan kengät jalkaan. Osa laittaa kengät jalkaan itse.

Muutama jää omasta tahdosta tai huonon kunnon takia Matti Nevalaisen kanssa sisälle.

Sitten vanhukset lähtevät ulos ja kiertävät yli kilometrin kävelylenkin Schmidtin kanssa.

Joinain päivinä kävellään kolmekin kilometriä.

Ei näytä mahdottomalta toteuttaa.

Jokunen vanhus tarvitsee tällä kertaa kävellessään sauvat. Useimmat eivät tässä porukassa käytä mitään apuvälineitä.

Pentti Pohjola, 85, kävelee ilman apuvälineitä mutta ei pystyisi ulkoilemaan autotien reunassa yksin, sillä hänellä on huono näkö. Hän ei erota kunnolla, missä oja alkaa ja tie loppuu.

Apuna Pentillä on Jeri-koira, jota taluttamalla hän pysyy hyvin tien laidassa. Välillä Hanna ottaa Pentin käsikynkkäänsä, että Pentin on turvallisempi kävellä eteenpäin.

Loppumatkasta pitää hidastaa, mutta teräsvaarit jaksavat kyllä kävellä takaisin.

Lenkin jälkeen Jeri on ainut uuvahtanut.

Pentti Pohjola ja Antti Pohjanheimo pelaavat korttia. Se onnistuu hyvin, vaikka Pentillä on huono näkö, sillä perhekodin kortit ovat isokokoiset. © Sara Pihlaja/Otavamedia

Monipuolista ohjelmaa viihtyisässä miljöössä

Ulkoilu on tärkeä mutta vain osa Siivikkalan aktiivitoiminnasta.

Seniorit pääsevät täällä myös kuuntelemaan musiikkia, kuten tänään Tampere Filharmonian pienkuoroa. Lisäksi järjestetään matkoja, esimerkiksi Näsijärven ympäri, Pyynikin näkötornille ja sisävesiristeilylle.

”Haluamme tarjota ikäihmisille vielä elämyksiä”, Nevalainen kertoo.

Yksi esimerkki niistä löytyy itse perhekotirakennuksesta, joka on Matti ja Pia Nevalaisen sekä heidän kahden poikansa koti.

Saunassa on kaiuttimet, joten vanhukset pääsevät kuuntelemaan myös siellä musiikkia.

Siivikkalan seniorikodit on muutenkin kotina – koti. Ihan tavallisesta omakotitalosta perhekoti poikkeaa lähinnä vain esteettömyydessä. Kodissa on invavessa ja pyörätuoliliuskat ja useita vuoteita samassa huoneessa lepohetkiä varten.

Koti on sisustettu viihtyisäksi. Mieleenpainuvimpia ovat sisustustaulut ja -tekstit seinillä. Useammassakin tekstissä kehotetaan viihtymään kuin kotonaan.

Hyllyillä on myös Nevalaisen ja hänen siskojensa tekemiä jouluaskarteluja. Niitä myymällä on saatu rahaa retkiä varten. Esimerkiksi matka Viikinsaareen Pyhäjärvelle olisi muuten maksanut kympin henkilöltä.

Nevalainen ja Schmidt vakuuttavat työtyytyväisyyttään. He viihtyvät täällä paremmin kuin aiemmissa hoitoalan työpaikoissaan.

”Laitoksessa en pystyisi olemaan. Täällä ihmisen voi kohdata ja on aikaa”, Schmidt kertoo.

Pekka Ruotsalainen otti päivätorkut lepohuoneessa. © Sara Pihlaja/Otavamedia

Perhehoidossa olevien määrä on noussut

Miksei ikäihmisten perhehoitoa sitten järjestetä enemmän, jos kerran viihtyminen on näin hyvää? Hoitajat, vanhukset ja jopa yhteiskunta voittavat.

Vanhustenhoito tulee perhekodeissa halvemmaksi kuin laitoksissa, joissa toki hoidetaan huonompikuntoisia vanhuksia. Se selittää hintaeroa.

Nyt kun koko terveydenhoitojärjestelmää ollaan sote-uudistuksessa mylläämässä uuteen uskoon, miksei vanhuksia sijoiteta enemmän perheisiin?

”Kyllä vanhusten perhehoito on lisääntymässä, mutta tämä on vielä meillä aika uutta”, sanoo Perhehoitoliiton ikäihmisten perhehoidon asiantuntija Raija Leinonen.

”Ihmisille pitää saada lisää tietoa asiasta, niin he voivat enemmän innostua perustamaan perhekoteja.”

Perhehoidossa olevien ikäihmisten määrä onkin noussut 2010-luvulla noin 30 prosenttia vuodessa.

Vuonna 2016 pitkäaikaisessa perhehoidossa oli 452 ikäihmistä. Perhehoitoliiton arvion mukaan vähintään 600 ikäihmistä käyttää lyhytaikaista tai osavuorokautista perhehoitoa. Valtion tavoitteena on lisätä perhehoitoa huomattavasti.

Siivikkalan seniorikoteihin voi päästä joko kunnan sosiaalipalveluna pientä asiakasmaksua vastaan tai koko hoidon itse maksavana asiakkaana.

Tampere Filharmonian pienkuoron musiikkiesitys vetää miehet hiljaisiksi. © Sara Pihlaja/Otavamedia

Raskas byrokratia ja mutkikkaat säädökset

Nevalainen kertoo yhden syyn, miksi ikäihmisten perhehoito ei leviä nopeammin hyvistä tuloksista huolimatta. Byrokratia on omaa luokkaansa.

Kun Nevalaiset ja Schwarz-Häkkinen aloittivat neljä vuotta sitten ammatillista perhekotitoimintaansa, perhekodin perustaminen vei peräti puoli vuotta.

Matti Nevalainen sai uuden yrittäjän starttirahan, mutta tulot jäivät aluksi silti pieneksi.

”Itse mietin, että kunnalta voisi tulla aluksi vaikka kaksi kiintiöasiakasta. Näin uusi perhekoti saisi edes vähän tuloa. Monella on vielä asuntolainat maksettavana, niin alku voi olla turhankin hankalaa”, hän sanoo.

Hän halusi tarjota hoitoa kaikille halukkaille senioreille. Viranomaiset kuitenkin halusivat tietää, onko kyseessä yksityinen vai julkinen palvelu. Molempien palveluiden järjestäminen ei meinannut millään onnistua, varsinkaan niin, että kaikki asiakkaat olisivat saaneet tarvittaessa yöpyä.

Kun toiminta aloitettiin sekä yksityisenä että kunnan sosiaalipalveluna, säädökset olivat mutkikkaita. Kaikilta Nevalaisen perheenjäseniltä oltiin vaatimassa hygieniapassia.

Lisäksi toimeksiantoasiakkaiden ja itsemaksavien olisi pitänyt istua eri pöydissä syömässä aamupalaa.

”Ihan mahdotonta, koska me haluamme, että tänne muodostuu yhteisö”, Nevalainen sanoo ja huokaa.

Hänen onnistui välttyä eri pöydiltä sillä, että ottaa nyt yöpyviä asiakkaita vain toimeksiantosopimuksena kunnalta. Muuten perhekoti rinnastuisi liikaa hoitolaitokseen ja säädökset olisivat raskaat.

”Näihin säädöksiin on onneksi pian tulossa kevennys”, Nevalainen sanoo.

Hän toivoo, että perhekodin perustaminen olisi pian helpompaa. Toiveissa on saada lupahakemuksien käsittelyyn valtakunnallisesti yhdenmukaiset käytännöt ja selkeyttä aluehallintovirastojen ohjeistukseen.

© Sara Pihlaja/Otavamedia

Elämän ehtoopuolen elämyksiä

Pihalla selviää, miksi perhekodin nimi on monikkomuodossa, Siivikkalan seniorikodit. Alusta asti on ollut tiedossa, että toimintaa halutaan laajentaa.

Nurmikossa näkyy puutarhahanskoja keppien päässä. Ne muodostavat rakennuksen laajennusosan kulmat. Uuden rakennuksen lisäksi rakennetaan luontopolku ja laavu.

Elävät tulet ja luontoon tutustuminen ovat niitä elämän ehtoopuolen elämyksiä, joista Matti Nevalainen puhuu.

Elämys on myös tämänpäiväinen kuoroesitys, jota vanhukset seuraavat silmät liikutuksesta kiiltäen ja yhtyvät innolla esityksen viimeiseen lauluun Kesäpäivä Kangasalla.

Kävelykepit ja jalat vispaavat musiikin tahtiin. Sormet naputtavat pöytää.

Mukaan konserttiin on kutsuttu myös vastikään kuolleen Sepon leski Raija Harju.

”Tämä perhekoti oli Sepolle ihan paras paikka viettää viimeiset puolitoista vuotta”, Harju sanoo.

Seppo kävi Siivikkalan perhekodeissa kaksi kertaa viikossa kunnan sosiaalipalveluna. Raija osti miehelleen lisäpäiviä, sillä Seppo viihtyi niin hyvin.

Seppo jäi pois äijäkerhosta vasta kymmenen päivää ennen kuolemaansa.

Siivikkalan perhekodissa vanhuksen pitää pystyä syömään ja käymään vessassa yhden avustajan apua käyttäen, mutta Sepon kohdalla joustettiin. Hän sai käydä päivätoiminnassa vielä, kun tarvitsi paljon apua.

Nevalainen selittää, että asiakkaisiin kiintyy. Heistä ei voi noin vain luopua. He halusivat pitää Sepon porukassaan niin pitkään kuin mahdollista. Sellaista kohtelua kaipaisi moni muukin läheisilleen.

Jarmon nimi on muutettu, sillä hän ei halua tuoda esille aikaista muistisairauttaan. Jarmo juhli vierailupäivänä vasta 57:tä syntymäpäiväänsä. Jarmon vaimo muistuttaa, että Suomessa peräti 7 000 ihmistä sairastuu muistisairauteen jo työiässä.