Löytyykö Kotkasta kultaa? Venäläistaustaisella Archery Unlimitedillä on malminetsintävaraus - Tukes myönsi luvan kartoitukseen kahdeksi vuodeksi

Pietarilaisen yrittäjän, mestarijousiampujan ja harrastajageologin yhtiö etsii kultaa Kotkasta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jousiammuntavarusteita myyvä yhtiö ­haluaisi etsiä luvan kanssa kultaa Kymijoen varresta, ­suojelualueiden liepeiltä.

Pietarilaisen yrittäjän, mestarijousiampujan ja harrastajageologin yhtiö etsii kultaa Kotkasta.
Teksti: Outi Salovaara

Kansallislaulun mukaan Suomen piti olla köyhä, jos kultaa kaivannet. Mutta sen verran tuota jalometallia maaperässämme on, että kaivostoimintaan on paljon tulijoita.

Uusimpana yrittäjänä bisnekseen hamuaa nyt myös Kaakonkulmalla toimiva venäläistaustainen yhtiö, joka ei ole ihan tyypillisimmästä päästä geologia-alaa.

Haminaan rekisteröidyllä Archery Unlimited -osakeyhtiöllä on malminetsintävaraus Kymijoen luonnonsuojelu­alueiden välittömässä läheisyydessä Kotkassa.

Kaivostoiminta vaatii suuria pääomia, ja Suomen malmivaroista kiinnostuneet yhtiöt ovat tyypillisesti esimerkiksi australialaisia ja kanadalaisia.

Kotimaisia kaivosyhtiöitä on vähän, eikä venäläistenkään omistamia kaivosyhtiöitä ole Suomessa näkynyt.

Venäläisomisteinen Archery Unlimited kuitenkin haki ja sai kesällä 2020 Tukesilta kaksivuotisen luvan kartoittaa malmeja noin 80 neliökilometrin alueella Kotkassa. Yhtiö olettaa, että alueelta voisi löytyä kultaa, kuparia, hopeaa ja harvinaisia maametalleja.

Archery Unlimited myy urheiluvälineitä

Millainen yhtiö on vuonna 2014 perustettu Archery Unlimited?

Yhtiön omistaa Kotkaan ­toisen kotinsa perustanut pietarilainen Boris Kuznetsov. Yhtiön hallituksessa istuu myös hänen vaimonsa.

Kummallakaan ei ole ­Suomen kansalaisuutta, mutta he ovat saaneet Patentti- ja rekisterihallitukselta luvan toimia ETA-alueelle rekisteröidyn osakeyhtiön hallituksessa.

Archery Unlimitedin päätoimiala on polkupyörien ja ­urheiluvälineiden vähittäiskauppa, ja se on nimensäkin mukaisesti erikoistunut jousiammuntavälineisiin.

Yhtiön liikevaihto laski viime vuonna edellisvuoden 129 000 eurosta vain 45 000 euroon. Tappiota yhtiö teki noin 50 000 euroa, ja omat pääomatkin ovat pakkasella.

Harrastus ajoi kullan perään

Harva näin selkeästi urheilualaa varten perustettu yritys ryhtyy sivutoimekseen tekemään malminetsintää, joten perustelut ovat kiinnostavia.

Boris Kuznetsov vastaa puhelimeen Sodankylässä, missä hän on valtauksellaan huuhtomassa kultaa.

Selitys sekä yhtiön alkuperäiselle alalle että vaihtoaikeille löytyy heti: Kuznetsov osoittautuu päteväksi jousiampujaksi, mutta myös intohimoiseksi geologian harrastajaksi.

”Olin 24-vuotiaana ensimmäisellä geologisella tutkimusmatkallani Venäjällä”, kertoo 55-vuotias Kuznetsov.

Varsinaista geologin koulutusta hänellä ei ole, mutta Kuznetsov kertoo lukeneensa omin päin lukuisia geologian yliopistokursseja.

Archery Unlimitedin erikoistuminen jousiammuntaan käy ymmärrettäväksi, sillä Kuznetsov on alalla tunnettu osaaja. Viimeksi 2017 hän osallistui jousiammunnan MM-kisoihin Venäjän joukkueessa.

Suomeen Kuznetsov tuli yksinkertaisesta syystä.

”Suomi on mielestäni maailman paras maa. Olen iloinen, että 8-vuotias poikani saa käydä täällä koulua”, hän sanoo.

Kuznetsovia viehättää Suomessa erityisesti täkäläinen lakien kunnioittaminen.

”Venäjällä lakeja ei käytännössä ole.”

Hän odottaa koronapandemian ohimenoa, sillä poikkeusolot pakottivat ajamaan Archery Unlimitedin toimintaa alas. Jousiammuntatapahtumien järjestäminen on ollut koko maassa hankalaa, koska liikuntapaikat olivat pitkään kiinni.

Kaivoksesta Kuznetsov ei vielä puhu

Kuznetsov sanoo etsivänsä Kotkastakin ensisijaisesti kultaa. Hän on käynyt ottamassa varausalueelta kivi- ja sammalnäytteitä, joiden analysointiin hän saa apua tuttaviltaan venäläisissä kaivosyliopistoissa.

Mitään johtopäätöksiä näytteistä ei vielä ole tehty. Mikäli kultaa todella löytyy, Kuznetsov uskoo löytävänsä myös kaivosinvestoinnista kiinnostuneen sijoittajan.

Archery Unlimitedin runsaat kymmenen kilometriä pitkä ja kuutisen kilometriä leveä varausalue myötäilee Kymijokea ja ulottuu etelässä muutaman kilometrin päähän Kotkan keskustasta.

Luoteispäässä varausalue ulottuu aivan koskiensuojelulailla suojellun Ahvionkosken koskialueen rajalle. Etelämpänä, varausalueelta vain noin 200 metrin päässä, alkaa erityissuojeltu Laajakoskenjärven Natura 2000 -alue.

Kaivoshankkeet esimerkiksi Saimaalla ja Päijänteellä ovat saaneet aikaan kansanliikkeitä kaivoksia vastaan.

Kuznetsov ei ryhdy veikkaamaan asukkaiden tuntoja, mikäli Kymijoen rantamilta löytyisi kultaa ja kaivoksen perustaminen tulisi ajankohtaiseksi.

”Kaivoksesta puhuminen on täysin ennenaikaista”, hän toppuuttelee.

Malminetsintävarauksen saa helposti, varsinaisen etsintäluvan vähän monimutkaisemmin ja kaivoksen perustamiseen vaadittaviin lupiin yltää aniharva. © Lehtikuva

Malminetsintävarauksen saa helposti, varsinaisen etsintäluvan vähän monimutkaisemmin ja kaivoksen perustamiseen vaadittaviin lupiin yltää aniharva. © Lehtikuva

Lue myös: Miljardööri-oligarkki Igor Kesaev osti Saimaalta saaritontin – Näin Kyproksen ”kultainen EU-passi” auttoi ohi Suomen valvonnan

X