”Moni ajattelee, että tulli tarkoittaa yrmeäilmeisiä virkailijoita, jotka kiusaavat ihmisiä ottamalla matkalaisilta viinat pois”

Arkiaamu koittaa uneliaana Nuijamaan tullissa, 25 kilometriä Lappeenrannan keskustasta. Venäjälle on matkalla suomalaisrekisterissä olevia autoja, ehkä edullista venäläistä bensaa hakemaan.

Saapuvan liikenteen puolella on venäläisiä pitkäkilpisiä busseja ja henkilöautoja. Niistä suurin osa tuo ostosmatkailijoita päivämatkalle Lappeenrantaan ostamaan kalaa, juustoa, voita ja kahvia.

Rekkakaistallekin kurvaa silloin tällöin jokunen ajoneuvo.

Nuijamaan tullin varapäällikkö Kimmo Lakka on työpäivänsä aluksi lukenut työsähköpostit ja hörpännyt aamukahvin. Sen jälkeen hän on tehnyt kierroksen tullialueella ja kysellyt vuoropäälliköiltä edellisen yön kuulumiset.

Lakan toimenkuva on laaja tullin toiminnan koordinoinnista koulutukseen, mutta ykköstehtävästä ei ole epäselvyyttä.

”Päätehtäväni on huolehtia siitä, että tullin porukan on hyvä tehdä töitä”, Lakka sanoo.

Hänen alaisenaan työskentelee 97 tullitarkastajaa, 12 läpivalaisutyöntekijää sekä neljä kohdevalitsijaa, jotka ennakkoprofiloinnilla etsivät rajalle tulevista tarkempaan syyniin joutuvat.

Työntekijöihin kuuluvat myös Nuijamaan tullin neljä koiranohjaajaa, joiden vastuulla on kolme huumekoiraa sekä tuontikiellon alaisia ruokia etsivä elintarvikekoira.

Ammatti siitä tuli

”Moni ajattelee, että tulli tarkoittaa yrmeäilmeisiä virkailijoita, jotka kiusaavat ihmisiä ottamalla matkalaisilta viinat pois. Todellisuudessa huolehdimme esimerkiksi siitä, että EU saa sille kuuluvat veronsa maahan saapuvasta tavarasta ja ettei Venäjälle viedä EU:n pakotteiden alaisia tavaroita”, sanoo Lakka.

Nuijamaata voi luonnehtia kaikkein monipuolisimmaksi tullin kaikkiaan 21 asiakaspalvelupisteestä.

Sen vastuulla on paitsi Nuijamaan raja-aseman tavara- ja matkustajaliikenne, myös Saimaan kanavan tavara-, huvivene- ja matkailuliikenne, Lappeenrannan lentokentän reitti- ja charterlennot sekä Vainikkalan rautatieaseman tavara- ja henkilöliikenteen tullauksesta huolehtiminen.

Kimmo Lakka on ollut tullissa töissä 38 vuotta, joista viimeiset kymmenen Nuijamaalla.

Keskikoulun jälkeen hän pääsi armeijasta 1979 ja mietti, mitä tekisi ammatikseen. Lakka oli jo hakemassa Mikkeliin nuoriso-ohjaajan koulutukseen, kun tuttu vinkkasi tullitarkastajan avoimesta paikasta.

”Ajattelin, että se voisi sopia minulle”, Lakka sanoo.

”Moni ajattelee, että tulli tarkoittaa yrmeäilmeisiä virkailijoita, jotka kiusaavat ihmisiä ottamalla matkalaisilta viinat pois”, Lakka sanoo. © Mikko Nikkinen

Kynän lyijykin kortilla

Sittemmin koulutusvaatimukset ovat tiukentuneet, ja nykyisin tullitarkastajilta vaaditaan virkaruotsin ohella ylioppilas- tai ammattikorkeakoulututkinto.

Kun Lakan ura alkoi Kouvolan tullissa 1980, itärajan takana oli Venäjän sijasta Neuvostoliitto ja rajan ylittäjät olivat harvassa. Tulli eli niukkuudessa.

”Lyijykynän sai vaihtaa, kun jäljellä oli neljä senttiä lyijyä, ja kuulakärkikynään sai vaihtaa säiliön, kun muste loppui.”

Suomen tullilla ei käytännössä ollut yhteyksiä kollegoihin naapurissa. Neuvostoliiton rajalla päivysti tiukkailmeistä väkeä, joiden synkeä olemus järeine aseineen sai niin virkamiehet kuin turistitkin nöyräksi.

Suomalaisturistit olivat Neuvostoliitossa kroisoksia, jotka hankkivat pimeitä ruplia myymällä sukkahousuja ja muuta länsitavaraa, jonka vientirajoituksia kierrettiin Neuvostoliiton tullissa kekseliäästi.

”Sinne matkustettiin kahdet farkut päällekkäin”, Lakka muistelee.

Sinkkiämpäreitä idästä

Kouvola oli rautateiden risteysasema, jossa tullattiin neuvostoliittolaisten junien ja rekkojen lasteja kuten kristallia, posliiniastioita tai kuuluisia sinkkiämpäreitä. Päätuontiartikkeli oli kuitenkin öljy.

Suomi puolestaan vei itään kenkiä, vaatteita ja muita jalostettuja tuotteita.

Kyse oli clearing- eli vaihtokaupasta, jossa tuotavien ja vietävien tavaroiden kiintiöt oli sovittu etukäteen valtioiden kesken.

Suomi oli solminut myös Euroopan talousyhteisön EEC:n kanssa vapaakauppasopimuksen, ja EEC-kiintiöiden puitteissa Suomeen tuotiin muun muassa kankaita suomalaiselle vaatetusteollisuudelle, joka vielä 1980-luvulla kukoisti.

Koska tietokoneita tai -järjestelmiä ei ollut, tulli selvitti maahan tulevan ja maasta lähtevän tavaran käsipelillä. Papereita ja dokumentteja riitti tuonti- ja vientilisensseistä luovutustodistuksiin ja vientitarkkailuilmoituksiin.

”Valvonta oli aataminaikaista. Työkaluja olivat lähinnä ruuvimeisseli, jakoavain ja kumisaappaat”, Lakka sanoo.

Neuvostoliitto romahti 1991, eikä tullin sen jälkeen ole juuri tarvinnut tullata itään menevää kenkä- ja vaatetavaraa: suomalaisilta katosi suuri markkina, mikä johti näiden teollisuudenalojen merkittävään hiipumiseen.

Nykyisin rekat ja junat vievät Suomesta Venäjälle lähinnä kemiallisia tuotteita, sähkö- ja teollisuuden koneita sekä puu- ja paperituotteita. Venäjältä tulee Suomeen edelleen lähinnä raaka-aineita kuten öljyä, kaasua ja puuta.

Tekniikka mullisti työn

Kimmo Lakka on todistanut tekniikan hurjaa kehitystä 1980-luvulta.

Lyijykyniä ei tarvita, sillä tullaustiedot lähetetään tullille sähköisesti etukäteen. Tullilla on myös käytössään esimerkiksi lastien painoa mittaavia tasovaakoja, ajoneuvojen jarrujen toimintaa mittaavia jarrudynamometrejä ja ajoneuvojen salakätköt paljastava, eri raja-asemilla kiertävä läpivalaisulaite.

”Läpivalaisun avulla on löydetty isojakin kätköjä, mutta se toimii myös pelotteena”, Lakka sanoo.

Tullia on yritetty huijata monin tavoin. 15 vuotta sitten Suomeen tuli jättimäinen määrä itätupakkaa ja -viinaa ontoiksi koverretuissa tukeissa, ja yhä edelleen venäläisiä jää tullin haaviin esimerkiksi auton rakenteisiin kätketyistä tupakkakartongeista.

Suomalaisiakin jää kiinni tupakan salakuljetuksesta, mutta määrät ovat pieniä.

”Viimeistään suomalainen kateus estää rikastumisen. Naapuri ilmiantaa, jos alkaa mennä liian hyvin”, Lakka sanoo ja nauraa päälle.

Tulli elää Venäjän ruplan ja talouden tahdissa, sillä rajanylittäjistä suurin osa on venäläisiä. Kun rupla vahvistuu, ostosmatkailijat ruuhkauttavat välittömästi raja-asemat, ruplan heikkeneminen taas hiljentää ne.

Nuijamaa on Suomeen verovapaille ostoksille piipahtavien venäläisten ylivoimainen ykkösrajanylityspaikka, koska se on lähimpänä Viipuria ja Pietaria.

Arviolta kaksi kolmasosaa venäläisten verottomista ostoksista tehdään Lappeenrannan seudulla ja viedään maasta Nuijamaan tullin kautta.

Suomalaisiakin jää kiinni tupakan salakuljetuksesta, mutta määrät ovat pieniä.
”Viimeistään suomalainen kateus estää rikastumisen. Naapuri ilmiantaa, jos alkaa mennä liian hyvin”, Lakka sanoo. © Mikko Nikkinen

Rekkasuma yhdessä yössä

Rekkaliikenteessä syklit eivät yleensä ole yhtä nopeita, mutta historian suurin rekkasuma ilmestyi yhdessä yössä Nuijamaalle 2007. Sama ilmiö koettiin myös Vaalimaalla ja Imatralla.

Taustalla oli Venäjän nousukausi, jonka ansiosta auto- ja muu vienti Suomen raja-asemien kautta kuumeni ennennäkemättömäksi. Niiden liepeille sumppuuntui enimmillään 54 kilometrin rekkajono.

Hurjaa tilannetta kävi ihmettelemässä myös eduskunnan liikennevaliokunta.

”Tullin työntekijät olivat silloin tiukoilla, mutta vuonna 2008 jonot loppuivat yhtä nopeasti kuin olivat alkaneet.”

Venäjän ja Suomen tullien yhteistyö on nykyisin luontevaa.

”Tullien edustajat ovat 1990-luvun lopulta lähtien tavanneet kerran kuussa. Alussa oli varauksellisuutta, mutta nyt suhteet ovat hyvät”, Lakka sanoo.

Auttavasti venäjää osaava Lakka piti Neuvostoliittoa outoine hajuineen luotaan työntävänä. Nykyisin esimerkiksi Viipuri ja Pietari ovat hänelle mieluisia kohteita, joissa on mielenkiintoista nähtävää ja mukavia majoitus- ja ruokapaikkoja.

Vapaallakin Lakka tarkkailee tapahtumia tullityöntekijän silmin – niin kuin sitäkin Vaalimaalta Suomeen tullutta venäläismiestä, joka kylmäverisesti kätki ennen Suomen tullia viinapullon karvahattuunsa.

”Mies käveli selkä erittäin suorana rajamuodollisuuksiin. En viitsinyt ilmiantaa häntä.”