Onko pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla tulevaisuutta?

Hyvinvointiyhteiskunta on historiallisesti harvinainen otus. Harvinaisuutta korostaa syntysijojen erityisyys. Tasa-arvoa alleviivaava pohjoismainen malli on ennen muuta pienten, väestöllisesti melko homogeenisten kansallisvaltioiden luomus.

Kansa tykkää, vaikka purnaa, mutta riittääkö tykkäys pitämään hyvinvointiyhteiskunnan pystyssä? Näkeekö joku pohjoismaiselle mallille lupaavaa tulevaisuutta ja kuinka moni edes vakavasti sitä haluaa?

Suhteellisen kova verotus ja vahva julkinen sektori ovat pohjoismaisen hyvinvoinnin erottamattomia osia. Löytyykö niille elintilaa globaalin markkinakilpailun ja siihen sopeutuneen talouspolitiikan oloissa?

Suuret väestöliikkeet rapauttavat muun ohella yhteiskuntien sosiaalista koheesiota, joka aikanaan mahdollisti hyvinvointivaltioiden rakentamisen. Rapautumisen asteesta ja todellisesta vaikutuksesta on tosin vaikea sanoa vielä mitään.

Nykyiset väestöliikkeet ovat paluuta menneisyyteen samaan tapaan kuin luokkayhteiskunnan uusvanha kukoistus. Historia ei toista itseään, mutta sama puu kantaa samoja hedelmiä: globalisaatio maailmantaloudellisena voimana muokkaa ympäristöään yhtä lailla tänään kuin 1800-luvulla.

Yli vuosisata sitten massasiirtolaisuus suuntautui Europasta Yhdysvaltoihin, joka tyydytti sen avulla työvoimakysyntäänsä. Samalla Pohjois-Amerikka lujitti olemustaan eurooppalaisen maailmanvalloituksen päälinnoituksena, eräänlaisena toisena Eurooppana.

Ei massasiirtolaisuus silloinkaan idylliä ollut. Veri lensi, puukko puhui, talot paloivat ja kansallisuuksien välinen viha roihui. Kansojen sulatusuuni oli nimensä mukaisesti tulikuuma paikka.

Iso kysymys onkin, miten osaisimme tänään toimia mahdollisimman vähin inhimillisin vaurioin – siis kuinka kykenemme estämään ristiriitojen kärjistymisen väkivallaksi ja jalostamaan vaikeudet vahvuuksiksi.

Vain puolen vuosisadan ikäisen pohjoismaisen mallin kannalta ratkaisevaa on, millaisiksi teknologisen kehityksen, globaalien yritysjättien ja yhteiskuntapolitiikan väliset vaikutus- ja valtasuhteet asettuvat ja asetetaan. Ne vaikuttavat kaikkeen muuhun, myös ympäristö- ja ilmastokysymyksiin.

Kauhukuvia ei kannata maalata. Kamaluudet ovat kehnojen vaihtoehtojen toteutuessakin kaukana tulevaisuudessa. Ja pitkällä aikavälillä olemme joka tapauksessa kaikki kuolleita.

Suomihan sitä paitsi on turvassa kaikelta, kiitos kaikkien aikojen parhaan hallituksemme ja sitä neuvovien maailman etevimpien taloustieteilijöiden. Herran rauhaan.

Markku Kuisma on historian professori Helsingin yliopistossa.