Miksi ruokakauppojen kassajonoja ruuhkautetaan yhä loton pelaamisella? – Moni haluaisi selvitä nyt ostoksistaan mahdollisimman nopeasti

Jaa kaverilleTilaa Seura
Päätoimittaja Erkki Meriluoto.
Päätoimittaja Erkki Meriluoto. © Niclas Mäkelä / Otavamedia
"Kassoille on jo rakennettu pleksejä suojaamaan myyjiä. Pelimahdollisuuden poistaminen ja asioinnin nopeutuminen suojaisi myös asiakkaita", päätoimittaja Erkki Meriluoto kirjoittaa.

Uusimaa on eristetty, yli 70-vuotiaat on käsketty kotiin karanteenimaisiin olosuhteisiin ja kaupassakin saisi käydä vain välttämättömillä asioilla. Elämme historiallisia aikoja, mutta siihen on nyt vain sopeuduttava. Panoksena ja palkintona on sekä oma että kanssakulkijoiden terveys.

Yli kymmenen hengen kokoontumiset on kielletty ja muissakin tilanteissa pitäisi muistaa vähintään metrin turvaväli toiseen. Uhka koronavirustartunnasta voi aiheuttaa stressaavia tilanteita esimerkiksi ruokakaupassa käydessä.

Kassalla tunnelma tiivistyi loton vuoksi

Jouduin omalla kauppareissullani todistamaan tilannetta, joka turhauttaa monia myös niin sanottuina normaaleina aikoina. Kaupassa turvavälit pysyivät muuten kunnossa, mutta kassalla tunnelma tiivistyi.

Eräs asiakas halusi pelata Veikkauksen Eurojackpotia, ja lopulta myyjä joutui naputtelemaan numerot koneella yksi kerrallaan. Operaatio kesti useita minuutteja.

Odotellessa kassajono kasvoi pitkäksi. Kuin huomaamatta ihmiset alkoivat pakkautua lähelle toisiaan. Jonossa köhittiin tuskastuneina, nostettiin huiveja suun eteen ja jupistiin turvaväleistä.

Viivytyksen jälkeen asiakas lausui pahoitteluksi: ”Ottaisin vielä Viking Loton”, ja sama ruljanssi alkoi alusta.

Lottoajille mahdollisuus rutiiniinsa muualla kuin kaupan kassalla

Tilanne olisi naurattanut, ellen olisi huomannut, miten stressaavana osa jonottajista koki tilanteen. Siinä odotellessa ehti asiaa pohtia monelta kantilta.

Ehkä asiakas vain halusi pitää rutiineistaan kiinni, mikä auttaa päivittäisessä jaksamisessa. Ehkä hän ei halunnut mennä kioskille pelaamaan, että selviäisi itse reissustaan yhden kaupan taktiikalla. Ehkä hän ei osannut tai edes halunnut opetella verkon kautta pelaamista. Ja tärkeimpänä: ehkä tätäkään asiaa ei tarvitsisi jättää asiakkaan itsensä vastuulle.

Veikkaus on jo sulkenut kauppojen peliautomaatit ja erilliset pelisalit. Peliongelmaisille se on ollut helpotus.

Miksi pelimahdollisuus on yhä auki ruokakauppojen kassoilla? Moni haluaisi suoriutua välttämättömistä ruokaostoksista mahdollisimman nopeasti. Kassoille on jo rakennettu pleksejä suojaamaan myyjiä. Pelimahdollisuuden poistaminen ja asioinnin nopeutuminen suojaisi myös asiakkaita.

Pelaamisen voisi säilyttää kauppojen infopisteillä ja kioskeilla. Näin lottoajat pystyisivät pitämään rutiineistaan kiinni, mutta pelkkiä ruokaostoksia tekevät eivät siitä joutuisi enää kärsimään.

Miksi kauppojen kassoilla saa yhä lotota?

Miksi pelimahdollisuus on yhä auki ruokakauppojen kassoilla, pohtii Erkki Meriluoto. © Arto Wiikari / Otavamedia

Lue myös: Tupakointi lisää vaikean koronavirustaudin riskiä – Erikoislääkäri: ”Tupakoitsijoilla on keuhkoissaan jatkuvasti lievä, krooninen tulehdustila”

Lue myös: ”Nettikasinoissa peliriippuvuus syveni” – rahapeleihin koukuttunut ”Mika”, 36, pelasi netissä yötä päivää

X