Oulun kaupunki paikkaa mainettaan – idearikkaat ihmiset ovat tehneet sen jo

”Oulun seutu toimii ennakkoluulottomien tekijöidensä kautta esimerkkinä koko Suomelle”, Seuran päätoimittaja Erkki Meriluoto kirjoittaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

"Oulun seutu toimii ennakkoluulottomien tekijöidensä kautta esimerkkinä koko Suomelle", Seuran päätoimittaja Erkki Meriluoto kirjoittaa.
(Päivitetty: )
Teksti: Erkki Meriluoto

Oulussa on käynnissä kuuden kohdan toimenpideohjelma, jonka tavoitteena on ehkäistä seksuaalirikoksia, valistaa nuoria ja heidän vanhempiaan sekä paikata kaupungin mainetta. Taustalla ovat vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen tapahtuneet seksuaalirikokset.

Oulu haluaa, että kaupunki muistetaan muustakin. Se on palkannut lähes 20 ihmistä erilaisiin rooleihin, aloittanut MustRead-verkkomedian kanssa kirjeenvaihtajakokeilun ja uudistaa koko kaupungin viestintää uutismaisemmalla tiedotusotteella.

Oulu haluaa olla myös vuoden 2026 EU:n kulttuuripääkaupunki. Keskustaan on kohoamassa lukuisia suuria rakennuksia uutta yliopistollista sairaalaa myöten.

Pääsin viime viikolla tutustumaan kaupungin hankkeisiin ja yrityselämään paikan päällä. On arvokasta ja tärkeää tukea rikoksen uhriksi joutuneita ja heidän lähipiiriään mahdollisimman hienovaraisesti ja pyrkiä valistuksen keinoin estämään vastaavat teot jatkossa.

Maineenpalautuspuolesta jäi kuitenkin ristiriitainen olo. Tuntuu, että oululaiset ovat onnistuneet omalla kotiseutuylpeydellään tekemään sen jo ihan itsenäisesti ilman sen isompaa numeroa.

Ensinnäkin Oulusta löytyy koko Suomen kovin kasvuyritys Uros. Mobiiliratkaisuista kohti asioiden internetin kehittämistä laajentanut firma on kasvanut muutamassa vuodessa yli miljardin liikevaihtoa takovaksi edelläkävijäksi. Tänä vuonna lukemien ennustetaan kasvavan entisestään.

Yritys työllistää tällä hetkellä noin 70 henkeä, mutta lähivuosina määrä voi olla globaalisti jo nelinumeroinen. Ainoa mistä on pula, on juuri oikeanlaisen ohjelmisto-osaamisen taitajista. Osa uusista tekijöistä onkin koulutettu oppisopimuksen kaltaisella mallilla alan ammattilaisiksi.

Toisena oululaisena ylpeydenaiheena voi pitää Nokian tehtaalla valmistettavia 5G-tukiasemien laitteistoja. Robotit liikkuvat siellä kuin tieteiselokuvissa ja piirilevyjen komponentit alkavat olla niin pieniä, ettei niitä voi pelkällä silmällä erottaa. Seuraavana suunnittelulistalla häämöttääkin jo 6G-tekniikka.

Molemmissa yrityksissä korostettiin toki kansainvälisyyttä, mutta ennen kaikkea paikallista osaamista ja rohkeutta. Kun kolmantena ylpeydenaiheena mukaan nostaa Kärpät ja kiekkotaituri Jesse Puljujärven, ei Oulun kaupungin tarvitse enää kovin huolissaan maineestaan olla.

Seutu toimii ennakkoluulottomien tekijöidensä kautta esimerkkinä koko Suomelle.

X