”Tuntuu, että olen iso taakka” – Pienituloisten perheissä lapsetkin kokevat syyllisyyttä

”Pelastakaa Lapset ry:n tuore raportti kertoo karulla tavalla pienituloisten perheiden lasten hyvinvointivajeen kasvamisesta”, Erkki Meriluoto kirjoittaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Päätoimittaja Erkki Meriluoto.

"Pelastakaa Lapset ry:n tuore raportti kertoo karulla tavalla pienituloisten perheiden lasten hyvinvointivajeen kasvamisesta", Erkki Meriluoto kirjoittaa.
Teksti:
Erkki Meriluoto

Kansallinen kateuspäivä on leikkimielinen nimitys marraskuun alun päivälle, jolloin edellisen vuoden vero- ja tulotiedot tulevat julkisiksi. Huomion saavat yleensä ne, jotka ovat tienanneet eniten. Onneksi viime vuosina mediassa on alettu nostaa esiin myös tunnollisia suuria veronmaksajia, joiden merkitys hyvinvointiyhteiskuntamme pyörittämisessä on merkittävä.

Kansallinen kateuspäivä jättää usein kaikkein pienituloisimmat huomiotta. Tärkeitä tarinoita juuri heidän elämästään kuitenkin riittäisi. Arjen perusasioiden kanssa kamppailevia on kuultu muun muassa perinteisen Lapsen ääni -kyselyn kautta. Pelastakaa Lapset ry:n tuore raportti kertoo karulla tavalla pienituloisten perheiden lasten hyvinvointivajeen kasvamisesta.

”Olen iso taakka”

Kyselyyn vastanneista 11–18-vuo­tiaista lapsista ja nuorista noin puolet koki elämäntilanteensa hyväksi, mutta jopa joka kolmas koki elämänsä epävakaaksi. He kaipasivat enemmän tukea muilta ihmisiltä. Noin kymmenen prosenttia lapsista määritteli perheensä pienituloiseksi.

Kyse on konkreettisesti siitä, että ruokaan ei ole varaa eikä vapaa-ajan harrastuksiin mahdollisuuksia. Vähävaraisten perheiden lapset ovat osaltaan joutuneet kantamaan huolta perheen toimeentulosta. Stressi ja mielenterveyshaasteet ovat lisänneet heidän henkistä kuormitustaan. Kyselyn avoimet vastaukset kuvaavat koskettavasti lasten kokemuksia jopa syyllisyydentunnosta:

”Äiti ei pysty sairauden takia käydä töissä, rahat riittää just ja just ruokaan, sit kun loppuu, eletään pakasteruuilla.”

”Mun elämästä maksetaan, ruoasta ja asumisesta. Tuntuu, että olen iso taakka.”

”Tekisi mieli joskus kadota tai luovuttaa kokonaan, koska tuntuu, että se auttaisi muita pärjäämään paremmin.”

Arvokas vastine veroille

Lasten karuja kokemuksia lukiessa verojen avulla luodut tukimallit tuntuvat arvokkailta. Avun kohdistamisessa voidaan aina parantaa, mutta onneksi myös järjestöjen ja ihmisten antama suora tuki helpottavat. Seurakin on osaltaan auttanut kesäleiritoiminnalla vähävaraisten perheiden lapsia.

Lapset itse toivovat tulevaisuudeltaan tavallisia asioita: opiskelua, töitä, perhettä ja hyvää oloa. Näitä tavoitteita on tärkeä tukea.

Lue myös: Näin neljän lapsen köyhä yksinhuoltaja saa 1800 euron palkan riittämään: ”En käy kaupassa – tilaan ruoat netistä kotiin”

X