Laman lapsi Maria Jyrkäs vaiensi lama-ajan haamut ja sai elämän kantamaan: ”Vahva kokemukseni nuoruudesta oli se, että se ei kanna”

Maria Jyrkäs eli lapsuutensa ja nuoruutensa lamavuosina. Hän muistaa päivän, jolloin jääkaapissa oli vain puolikas kaalinpää – ja sillä oli selviydyttävä koko viikonloppu.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lamavuodet tekivät Maria Jyrkäksestä varovaisen taloudenpitäjän. ”Ei tulisi mieleenkään elää yli varojeni. Opin myös säästämään pahan päivän varalle. Ja tajuan olla kiitollinen, että minulla on mahdollisuus siihen.” Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Maria Jyrkäs eli lapsuutensa ja nuoruutensa lamavuosina. Hän muistaa päivän, jolloin jääkaapissa oli vain puolikas kaalinpää – ja sillä oli selviydyttävä koko viikonloppu.
Teksti: Nina Sarell

Kun Maria Jyrkäs oli 12-vuotias, hänen äitinsä ilmoitti muuttavansa pois kotoa pikkuveljen kanssa. Marian pitäisi päättää, lähtisikö hän mukaan.

Tilanne tuntui epäreilulta. Miten voi olla mahdollista, että lapsi joutuu 12-vuotiaana valitsemaan joko isän tai äidin? Ei Marian silti tarvinnut sitä edes miettiä. Hänen olisi pakko jäädä isän kanssa – isälle ei jäisi muuten ketään.

Maria ei tiennyt, että vain muutaman vuoden kuluttua isän elämän tukipuut romahtaisivat. Ehkä juuri Marian päätös pysyä isän rinnalla oli pelastusrengas, joka sai tämän selviytymään lamavuosista hengissä.

Uuteen kotiin

Maria ja isä tyhjensivät jätelavan kitaan rintamamiestaloa, jossa isä oli elänyt lapsesta saakka. Uuteen kotiin ei mahtuisi kuin murto-osa tavaroista – ja piano, jonka mummu oli ostanut Marialle.

Isä oli sähköasentaja, mutta nuoruudessaan hän oli ollut ravintolamuusikko, ja hän muistutti olemukseltaan enemmän rokkaria kuin remonttireiskaa. Hänellä oli pitkät hiukset, cowboybootsit, maiharirotsi ja farkut. Hän oli ihan erilainen kuin muiden isät.

”Tunsin ylpeyttä siitä, että isä uskalsi olla sellainen kuin oli. Isä oli minulle elävä esimerkki siitä, että kaikkien ei tarvinnut mahtua samaan muottiin”, Maria Jyrkäs muistelee.

Elettiin 1980-luvun loppupuolta. Vesisängyt loiskuivat ja Ray-Banit keikkuivat nenillä. Makea elämä huumasi Uudenmaan jupit, nuoret menestyjät.

Marian vanhemmat eivät olleet saaneet lohkaistuksi palaakaan nousukauden hunajakakusta, mutta kun osoite muuttui pieneen kerrostalo-osakkeeseen, isän palkka riitti jo vähän paremmin:

”Jatkuvaan kituutukseen tuli pieni tauko. Isä hankki uusia huoneka­luja ja osti mikroaaltouuninkin. Sain Levikset, purjehduskengät ja perma­nentin, jopa nahkatakin.”

Elämä tuntui hetken ajan melkein ylelliseltä. Maria Jyrkäs eli melko tavallista lapsuutta. Isän kanssa oli toki vähän erilaista.

Maria ja isä eivät useinkaan laittaneet ruokaa, vaan elivät enimmäkseen voileivillä. Viikonloppuisin isä oli usein humalassa. Mutta Maria pärjäsi koulussa, soitti pianoa ja ajatteli, että jonakin päivänä hänestä voisi tulla mitä tahansa. Isä sanoi aina niin.

”Isän elämän­hallinta oli heikkoa, ja silti samaan aikaan selvinä päivinä hän oli myös hyvä isä.”

”Isän elämän­hallinta oli heikkoa, ja silti samaan aikaan selvinä päivinä hän oli myös hyvä isä.”

”Hän kannusti minua aina opiskelemaan ja muistutti, että minusta voi tulla mitä tahansa.”

”Hän kannusti minua aina opiskelemaan ja muistutti, että minusta voi tulla mitä tahansa.”

Isä lomautettiin – alamäki alkaa

Isän ilme oli järkyttynyt. Hänet oli lomautettu.

Maria ymmärtäisi sanan merkityksen vasta vuosien päästä: Isä oli työmuurahainen Suomi-nimisessä laivassa, joka oli juuri ajanut karille. Oli syntymässä yksi Suomen histo­rian pahimmista talouskriiseistä. Uutisissa puhuttiin rahamarkkinoiden ylikuumentumisesta ja kasinotaloudesta. Yrityksiä kaatui. Lapsetkin tiesivät, että markka kellui. He imivät aikuisista itseensä huolta ja kiukkua.

”Muistan tunteneeni valtavaa suuttumusta valtiovarainministeri Iiro Viinasta kohtaan”, Maria Jyrkäs kertoo.

Mustana vuonna 1991 Suomessa oli yli 340 000 työtöntä.

Se, että Marian isän lomautus vaihtui irtisanomiseen, ei ollut ihme, eikä missään nimessä hänen vikansa. Mutta työläiskulttuurin kasvattina hänelle oli tärkeää tulla toimeen omillaan – ja nyt hänet oli laitettu anelemaan.

Työtön, työtön, työtön.

Isän oli kirjoitettava se uudelleen joka päivä. Se nuiji hänen itsetuntonsa atomeiksi.

Isä pelkäsi ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahajakson päättymistä. Armonaikaa oli viisisataa päivää. Suurin huoli oli asuntolainasta.

Isä päätti myydä asunnon, ja Maria ja isä muuttivat vuokralle. Sitten isä putosi peruspäivärahalle, joka oli reilut tuhat markkaa kuukaudessa. Hänen elämänhallintansa alkoi murentua.

Työtön, työtön, työtön. Isän oli kirjoitettava se uudelleen joka päivä. Se nuiji hänen itsetuntonsa atomeiksi.

”Alkoholi oli kyllä maistunut hänelle ennenkin, mutta nyt se vasta maistuikin. Isä saattoi olla humalassa keskellä päivää, kun tulin kou­lusta.”

Vähistä rahoista valui tasainen, kasvava virta tupakkaan ja kaljaan.

Maria Jyrkäs ja 1-vuotias englannin­bulldoggipoika Hulk,joka on omistajansa reissukaveri ja hyvinvointi­valmentaja.

Maria Jyrkäs ja 1-vuotias englannin­bulldoggipoika Hulk,joka on omistajansa reissukaveri ja hyvinvointi­valmentaja. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Pianonopettajan lahja

Sitten isällä ei ollut enää varaa maksaa vuokraa. Hänen oli vaikeaa hallita perusarkea. Kotona oli epäsiistiä, juomaputket venyivät. Koko ajan oltiin yhden askeleen päässä katastrofista.

”Kotona oli avaamattomia, pelottavan näköisiä kirjekuoria, joissa luki maksumuistutus. Isä ei puhunut ­niistä kanssani. Hän sanoi vain, että ei ollut varaa mennä ruokakauppaan.”

Maria ja isä muuttivat isovanhempien tyhjilleen jääneeseen kaksioon. Isä maksoi asumisesta vain yhtiö­vastikkeen, ja se helpotti arkea hiukan.

Maria Jyrkäs yritti elää normaalia lukiolaisen elämää. Vaikeuksista huolimatta isä jaksoi aina kannustaa Mariaa opiskelemaan.

Toisen luokan syksyllä hänelle ei enää myönnetty tiliä kirjakauppaan oppikirjoja varten. Maria seisoi nöyryytettynä kassalla samaan aikaan, kun tutut lukiokaverit olivat vanhempineen kirjoja hakemassa. Lopulta Maria onnistui saamaan tilin kaupungin toiseen kirjakauppaan.

Köyhyys alkoi vyöryä päälle. Isän rahat olivat aina loppu ennen seuraavan päivärahan saapumista. Hän lainaili rahaa kavereiltaan.

Oli päänsärkyjä, jotka oli vain kestettävä, koska ei ollut rahaa lääkkeisiin. Oli valittava, osallistuisiko opettajan kevätjuhlalahjaan ja välttyisi häpeältä, vai ostettaisiinko ruokaa.

Pianonsoitonopettaja pyysi, että Maria alkaisi käydä tunneilla hänen kotonaan – se olisi opettajalle helpompaa.

”Vasta aikuisena ymmärsin, että soittotuntilaskut olivat tietenkin jääneet maksamatta. Tunnit oli laitettu tauolle, kunnes rästit olisi hoidettu, mutta hyväsydäminen opettaja oli jatkanut opettamista ilmaiseksi”, Maria Jyrkäs hämmästelee.

Oli valittava, osallistuisiko opettajan kevätjuhlalahjaan ja välttyisi häpeältä, vai ostettaisiinko ruokaa.

Jouluna isä lainasi kaveriltaan rahaa, jotta saatiin hankittua joulu­kuusi ja jouluruuat. Maria ymmärsi, että omasta ahdingostaan huolimatta isä kuitenkin halusi Marialle normaalia ja hyvää elämää.

”Minulla on isästä paljon myös hyviä ja rakkaita muistoja. Hän on ihminen, joka on muovannut minua eniten sekä hyvässä että ­pahassa. Hän oli se, joka tunsi minut ­parhaiten ja kannusti vahvimmin.”

”Minulla on isästä paljon myös hyviä ja rakkaita muistoja. Hän on ihminen, joka on muovannut minua eniten sekä hyvässä että ­pahassa. Hän oli se, joka tunsi minut ­parhaiten ja kannusti vahvimmin.”

Jääkaapissa vain puolikas kaalinpää

Viikonloppuisin, illan hämärtyessä, Mariaa alkoi jännittää. Pahimpia olivat ne yöt, kun hän tuli kavereiden luota kotiin vasta puolenyön jälkeen, ja isä oli vielä reissuillaan. Mitä pidemmälle yö eteni, sitä levottomampi Maria oli. Isä ei välttämättä pystyisi huolehtimaan itsestään. Jos isälle sattuisi jotakin, Marialla ei olisi enää ketään.

Jossakin vaiheessa aamuyötä ovi kuitenkin aina kolahti. Huojentunut Maria talutti umpihumalaisen isän sänkyynsä, riisui buutsit jalasta ja laittoi peiton päälle.

Monilla Marian koulukavereilla oli rahaa. Maria vertaili omaa elämäntilannettaan muihin. Ei, ei hän osannut kaivata laskettelureissuja tai uusia vaatteita.

”Kaipasin enemmän tavallista, turvallista kotia. Sitä, että olisi lauantaina saunavuoro, kotona olisi ruokaa ja ruoka-ajat. Että joku olisi kotona, kun palaan koulusta.”

Sitten koitti se viikonloppu, kun jääkaapissa oli vain puolikas kaalinkerä. Maria söi kaalia, kun ei ollut muutakaan. Isä ei syönyt mitään, keräili vain tuhkakupin virkaa toimittaneesta säilykepurkista tupakantumppeja ja poltteli niistä muutaman sauhun jokaisesta.

Sunnuntaina isä ja Maria valvoivat yli puolenyön, jotta päivärahat ehtisivät tulla tilille. Sitten he menivät pankkiautomaatille ja hakivat grilliruoka-annokset, jotka he ahmivat valtavaan nälkäänsä.

On yksi keskiviikko, jota Maria ei koskaan tule unohtamaan. Se oli syvintä lama-aikaa. Isällä oli taas paljon laskuja maksamatta ja ulosotto niskassa. Hän oli hädissään siitä, miten järjestäisi asiat.

”Isä lähti käymään jossain asioilla. Minä lankesin polvilleni sänkyäni vasten ja aloin rukoilla Jumalaa. Muistan sanoneeni, että koska Hän pystyy kaikkeen, voisiko Hän auttaa meitä jollain tavalla, jota emme itse ole keksineet. Itkin lohduttomasti.”

Isä tuli kotiin. Hän oli käynyt kioskilla tekemässä Viking Loton. Sinä iltana hän voitti arvonnassa 5 700 markkaa. Niillä rahoilla saatiin maksettua rästit ja päästiin taas vähän matkaa eteenpäin.

”Tätä pidän edelleen ihmeenä. Se tuli pyynnöstä, suureen tarpeeseen ja hätään. Se saattoi olla vain uskomatonta tuuria, mutta kokemuksena se oli järisyttävä. Aivan kuin joku olisi viimein kuullut hätäni.”

Parempia aikoja

Vuonna 1995, ylioppilaskevään jälkeisenä talvena, Maria Jyrkäs pääsi harjoitteluun raumalaiseen paikallisradioon. Työ oli hauskaa, ja reilun tuhannen markan työmarkkinatuki tuoksui huumaavilta mahdollisuuksilta.

Pian Maria tapasi nuoren miehen, joka kävi tekemässä juontoja radioon. Suhde eteni vauhdilla. Jo vuoden 1996 syksyllä Maria muutti poikaystävän luo Jyväskylään. Siitä tuli iso käänne. Poikaystävä oli isän täydellinen vastakohta:

”Kaikki oli särmästi hallinnassa, opiskelut lähes valmiit, urasuunnitelmat nousujohteiset, laskut maksettuina ajallaan ja ruokaa jääkaapissa.”

Maria oli juuri aloittanut opiskelun, kun isä joutui suureen pulaan: yhtiövastikkeet olivat jääneet maksamatta, ja isää uhkasi häätö.

Maria haki pikaisesti maksimimäärän opintolainaa ja ajoi viikonlopuksi isän luo Raumalle. Aamuyöllä, kun opintolaina oli tilillä, isä ja Maria marssivat maksuautomaatille ja maksoivat asumisrästit pois.

Sen jälkeen Marian ei enää tarvinnut isää pelastaa. 90-luvun loppupuolella isä sai viimein pysyvän työpaikan ja korkkiakin pienemmälle. Hän löysi naisystävän ja meni naimisiin. Vielä viisikymppisenä isä sai toteutettua unelmansa ja osti Harley Davidsonin, jolla ajeleminen tuotti hänelle suurta onnea.

Isä kuoli vuonna 2013 infarktiin onnellisena, asiansa kuntoon saaneena.

Maria on isälle monesta asiasta kiitollinen. Isän ongelmat jättivät häneen kuitenkin muistijäljen, jonka korjaaminen on ollut pitkä prosessi.

”Olen joutunut opettelemaan kantapään kautta, että elämä kantaa. Vahva kokemukseni nuoruudesta oli se, että se ei kanna.”

”Olen joutunut opettelemaan kantapään kautta, että elämä kantaa. Vahva kokemukseni nuoruudesta oli se, että se ei kanna.” Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Oma elämä katastrofinkestäväksi

Isän elämänhallinta oli mitä oli, mutta Maria teki omastaan taidetta. Hän puskuroi elämäänsä katastro­finkestäväksi sellaisella vimmalla, että 35-vuotiaana hän totesi kadonneensa itse rakentamiinsa pehmusteisiin.

Hän oli valmistunut maisteriksi pääaineenaan sosiologia ja tehnyt koko oppimäärän myös journalistiikasta. Hän oli päässyt töihin Ylen tv-uutisiin ja noussut jo nuorena Aamu-tv:n uutispäälliköksi. Hän tähtäsi aina vain eteenpäin ja korkeammalle.

Maria alkoi tajuta, että kaikki päätökset ja valinnat eivät olleet hänen omiaan. Ne olivat lama-ajan routavaurioita – hän suoritti elämäänsä ja jopa avioliittoaan tietyn kaavan mukaan vain välttääkseen isänsä häpeällisen kohtalon.

Oivalluksesta seurasi isoja mullistuksia, kuten avioero ja työpaikan vaihto.

Muutos ei ollut hauskaa hurvittelua. Kun on rakentanut kokonaisen elämän tyhjästä omin hartiavoimin, tekee tavattoman kipeää myöntää erehtyneensä jossakin vaiheessa suunnasta, ajaneensa virvatulta. Mutta kun vanha kavioura oli jätetty taakse, Maria pääsi piirtämään reittiä tulevaisuuteen aivan itse.

Kokemuksista alkoi pulputa kirja. Muutoksen matkaopas – Kartanlukuohjeita omaa tietään etsiville ilmestyy syyskuussa.

Maria Jyrkäs on vuodattanut niille sivuille kaiken, mitä hän on oppinut oman näköisen elämän elämisestä. Hän on halunnut kertoa lukijoilleen myös nuoruudestaan: niistä kipeistä vuosista, jotka opettivat paljon ihmisenä olemisesta. Mutta niistä vuosista jäi myös painolastia. Se oli jätettävä, jotta elämä voisi jatkua parempana.

”Onnellisuus on tavoitteena hieman vaarallinen. Siitä syntyy helposti hedonistinen kehä, jolloin jahtaa aina vain suurempaa onnea, unohtaa arvostaa nykyhetkeä, ja tuleekin onnettomaksi. Tyytyväisyys on tärkeämpää. Hyvä elämä on myös sitä, että tunnen itseni, kunnioitan persoonaani, enkä elä itseäni vastaan. Vaikka kaikki ulkoinen otettaisiin pois, persoonani olisi yhä jäljellä.”

Nyt onnellisuutta ei enää tarvitse tavoitella uusilla saavutuksilla. Lama-ajan haamut ovat vaienneet, elämä kantaa. Kaikki ei ehkä aina mennyt suunnitelmien mukaan, mutta mikään ei mennyt siitä pilalle. Edessä näkyy avarampia horisont­teja, kestävämmäksi pohjustettua tietä.

Isäkin sen jo tiesi: Mariasta voi tulla vielä vaikka mitä.

Lue myös: Laman lapsi Silja Uusikangas syntyi konkurssiperheeseen, jonka arjen epävarmuus juurtui mieleen: ”Vaikka olen ponnistellut pärjäämiseni eteen, selitän omia valintojani pitkälti sattuman kautta”

X