Paljastuksia suomikiekon taustoista – Leijona-konkarit kertovat nyt hilpeimmistä kisamuistoista ja raskaimmista pettymyksistä

Jaa kaverilleTilaa Seura
2011 MM-voitto
Jukka Jalonen pääsi kultakylpyyn 2011, kun Ossi Väänänen ja Mikko Koivu riehaantuivat MM-voitosta. © Martti Kainulainen / Lehtikuva
Seura kysyi neljältä maailmanmestarilta mieluisia kisamuistoja, sekä pahimpia pettymyksiä. Leijonaveteraanit kertaavat kisamuistoja yhteensä 33 MM-turnauksen kokemuksella.

Jääkiekon MM-turnaus pelataan tänä keväänä Slovakiassa ja Leijonien ensimmäinen peli oli 10. toukokuuta kivikovaa Kanadaa vastaan. 56-vuotias Jukka Jalonen on jälleen Suomen päävalmentaja.

Riihimäen mies on työssä toista kertaa ja ensimmäinen kerta toi MM-kultaa vuonna 2011. Pelipaikkana oli silloinkin Slovakia.

Kuusi kertaa MM-turnauksessa mukana olleen päävalmentajan mieleen tuleekin nopeasti kultakevät 2011 ja Bratislavan sunnuntai-ilta. Silloin Jalosen johtama joukkue leipoi Suomelle historian toisen jääkiekon maailmanmestaruuden.

”Tulosta siinä turnauksessa haetaan. Kyllä Bratislavan kisojen finaalipeli oli hieno. Olimme Ruotsia vastaan kaksi erää tappiolla. Nousu sieltä voittoon ja sen jälkeinen hurmos, se on kärjessä muistoissa.”

”Koko sen kevään turnaus oli erikoinen prosessi. Se, miten homma eteni vaikeuksien kautta finaaliin ja mestaruuteen. Olimme vaikeuksissa monessa pelissä. Joukkueessa oli isoja liidereitä kuten Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu. Mikael Granlund oli silloin nuori ja ennakkoluuloton pelaaja, hän teki ilmaveivillä maalin. Jarkko Immonen taas oli vahva, ja Petri Vehanen pelasi maalissa hyvin”, Jalonen kehuu joukkuettaan.

”Johtajuus, usko tekemiseen ja lahjakas materiaali olivat isoja tekijöitä voiton taustalla.”

1995: Curren tempaukset

Puolustaja Petteri Nummelin pelasi kisoissa huikeat 15 kertaa. Määrä on Suomen ennätys ja toiseksi suurin maailmassa. Vain Sveitsin Mathias Seger on pelannut enemmän miesten MM-turnauksia, yhteensä 16.

Turkulaisen mieleen nousee kevät 1995 ja päävalmentaja Curt Lindströmin järjestämä vapaa-ajan ohjelma. Ruotsalaisella oli tapana keksiä joukkueelle mitä ihmeellisempiä tempauksia hotellikuolemaa vastaan.

Curt Lindström

Curt Lindströmillä oli omintakeiset vapaa-ajantempaukset joukkueelle, mutta ne toimivat. Kultaa tuli 1995. Ilkka Ranta / Lehtikuva

”Tukholman kisoissa meillä oli ohjelmassa purjehduskilpailut. Mentiin kyseisenä päivänä Tukholman ulkopuolelle rantahotelliin ja sää oli ihan karmea. Satoi niin vettä kuin räntää, ja merituuli oli hyytävä.”

”Ajattelimme että yes, nyt purjehdus perutaan. Mutta ei, sinne me lähdettiin kipparin johdolla 3–4 miestä per vene. Kaikki meni hyvin, kukaan ei saanut flunssaa ja turnauskin päättyi maailmanmestaruuteen.”

46-vuotias Nummelin muistaa myös hyvin vuoden 1999 ja Norjan kisat.

”Pelattiin Hamarissa ja siellä oli villi meininki. Suomalaisfaneilla laulu raikasi jo kun menimme aamulla treeneihin. Ja illalla peliin mentäessä volyymi oli vain noussut. Siellä oli suomalaisia paikalla asuntoautoilla ja -vaunuilla. Se kylä oli meidän hallussa.”

1994: Katkerat rankkarit

Maalivahti Jarmo Myllys pelasi MM-kisoissa seitsemän kertaa ja juhli maailmanmestaruutta keväällä 1995. Siemen kultaturnaukseen kylvettiin pettymyksen kautta jo vuotta aiemmin, keväällä 1994 Italiassa.

”Milanon kisoissa pääsimme finaaliin ja hävisimme rankkareilla Kanadalle. Se tappio otti koville, itsekin reagoin siihen vahvasti.”

”Siitä finaalitappiosta ja pettymyksestä tuli varmaan omalla tavalla voimaa seuraavan vuoden turnausta ja siellä ansaittua maailmanmestaruutta varten. Milanon hopeajoukkue pysyi hyvin kasassa seuraavalla kaudella, 188 A-maaottelua pelannut maalivahtilegenda miettii.

”Totta kai vuoden 1995 turnaus ja mestaruus tulee sitten heti seuraavana ajatuksiin. Se oli kova saavutus. Hieno muisto on myös keväältä 1987. Silloin kisat pelattiin Wienissä ja pääsin ensimmäisen kerran miesten mukaan ja pelaamaan.”

Kanadan rankkarimaali

Tämä Kanadan rankkarimaali Myllyksen ohi kasasi vuonna 1994 kiukkua seuraavalle vuodelle, jolloin Suomi sai kultaa. Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

2007: Moskova hiljeni

Kevään 2007 turnauksessa Suomi pelasi turnauksen välieräottelussa Venäjää vastaan Moskovan upouudessa Khodynka Arenassa. Se peli on jäänyt lähtemättömästi NHL-veteraani Tuomo Ruudun mieleen.

Suomi pudotti jatkoajalla suuren ja mahtavan Venäjän MM-finaalista. Ruutu syötti voittomaalin, jonka iski itänaapurin verkkoon Mikko Koivu. Se maali hiljensi Moskovan.

”Sen turnauksen mestaruus oli pedattu isännille eli Venäjälle. Voittomaalin muisteleminen tuo yhä kylmiä väreitä. Sen hetken hajut, maut ja muistot ovat mielessä.”
Ruutu kertoo, että myös kitkerin muisto on samasta turnauksesta.

”Pelasimme makean Venäjä-välierävoiton jälkeen finaalissa Kanadaa vastaan ja hävisimme. Silloin oli sellainen olo, että saatiinkohan ihan paras irti joukkueesta. Se peli jäi kaivelemaan.”

Ruutu oli mukana kisoissa viisi kertaa. Kiekkoilevan veljessarjan nuorin vesa nosti maailmanmestaruuskannua 2011 Bratislavassa.

”Mestaruus ei kolahtanut omaan mieleen vielä siellä Slovakiassa, mutta kun tulimme kotiin Suomeen, niin ymmärsimme asian. Olihan se tavallaan absurdi tilanne. Olimme noin 30 hengen porukalla tehneet neljä viikkoa omaa duunia kisoissa. Sitten torilla oli vastassa jotain 100 000 ihmistä. Ihmisten rektiot, se avoin vilpittömyys on unohtumatonta. Hyviä muistoja kisoista on kaikkiaan tosi paljon.”

Mikko Koivu iski voittokiekon maaliin

Venäjä tipahti omissa vuoden 2007 kotikisoissaan jatkosta, kun Mikko Koivu iski voittokiekon maaliin. GRIGORY DUKOR / Reuters / Lehtikuva

2002: Isovarvas hajalla

Leijonaveteraanien kisamuistoihin mahtuu myös vähemmän mukavia tapahtumia. Petteri Nummelin oli erään turnauksen jälkeen kipeänä peräti puoli vuotta.

”2002 Göteborgin kisoissa sain kiekon aika pahasti isovarpaaseen. Iskun jälkeisenä yönä varvas turposi ja kivut olivat valtavat, jouduin konttaamaan vessaan. Seuraavana iltana oli peli, ja jollain erikoisviritelmällä saatiin luistin mahtumaan jalkaan. Kun pelin jälkeen otin luistimen pois jalasta, se turposi aivan järjettömästi. Lähdin siitä suoraan sairaalaan ja jouduin olemaan sairaassa kaksi yötä, tulehdusarvot olivat ihan taivaissa.”

Tulehdus kiusasi turkulaista pitkään.

”Se iski aina uudelleen eri paikkoihin, kuten reiteen, sormeen ja nenään. Kymmenen päivän antibioottikuuri poisti aina tulehduksen, mutta sitä kesti sen vuoden syksyyn saakka, noin puoli vuotta. Sitten sain yli kaksi kuukautta kestäneen antibioottikuurin ja homma loppui. Joku ihmeellinen bakteeri se oli,” tällä kaudella TPS:n B-junioreita valmentanut Nummelin huokaa.

 Tuomo Ruutu

Makea välierävoitto Venäjästä kääntyi karvaaksi hopeahäviöksi Moskovan kisoissa 2007. Apeana Tuomo Ruutu. Martti Kainulainen / Lehtikuva

1994 ja 2013: Häviökipuja

Jukka Jalosen mieleen tulee harmittavista muistoista kotikisojen 2013 pronssipeli USA:ta vastaan.

”Peli meni jatkoajalle ja rankkarikisaan. Rankkareissa meillä oli kolme mahdollisuutta voittaa. Ensin sauma oli, jos Antti Raanta torjuu vastustajan rankkarin. Sen jälkeen voitto oli tulossa, jos teemme maalin. Laukojana oli Lauri Korpikoski. Ja sitten vielä olimme kiinni voitossa, jos Raanta ottaisi kopin. Se peli oli niin käsissä, ja turnaus olisi ollut kiva päättää mitaliin.”

Myllyksen tummemmat ajatukset menevät jälleen Milanon kevääseen 1994 ja finaalipeliin.

”Se rankkaritappio. Sen jälkeen en saanut nukuttua vähään aikaa ja asia pyöri mielessä. Oman aikansa se otti. Sitten tuli pikkuhiljaa kesä ja mieleen muut ajatukset.”

Ja sitten tuli kevät 1995, Tukholman turnaus ja Suomen historian ensimmäinen maailmanmestaruus.

X