Entinen huippujääkiekkoilija Tuomas Grönman on henkisen pelin asiantuntija: ”Valmentajan pitää tehdä valintoja, jotka rakentavat ja tukevat joukkuehenkeä”
Urheilupsykologi, entinen NHL-kiekkoilija Tuomas Grönman haluaa nostaa psyykkisen valmennuksen asemaa suomalaisessa huippu-urheilussa. ”Psyykkiset taidot eivät ole synnynnäisiä ominaisuuksia, vaan niitä voi opetella.”
Hiljaisessa nurkkauksessa sijaitsevassa ovessa lukee kiinteistönhoitaja, mutta sellaista rakennuksessa ei ole ollut pitkään aikaan.
Talonmiehen sijaan huoneessa työskentelee urheilupsykologi Tuomas Grönman, 44. Hän pitää vastaanottoa Kerttulin lukiossa Turussa kaksi kertaa viikossa.
Suomen toiseksi suurinta urheilulukiota nyt käyvästä oppilasjoukosta saattaa hyvinkin löytyä suomalaisen urheilun seuraavat tähdet: uudet laineet, markkaset ja nezirit.
Ajat muuttuvat kaikilla aloilla, niin kiinteistönhuollossa kuin urheilussakin. Toisin kuin takavuosina, nämä nuoret saavat lajivalmennuksen lisäksi myös psyykkistä valmennusta.
Grönman sanoo, että kyse on oikeastaan tasaisuuden saavuttamisesta, siis suoritustason ailahtelun vähentämisestä.
”Psyykkisen valmennuksen avulla pyritään kasvattamaan hyvien suoritusten todennäköisyyttä. Tavoite on se, että urheilija saisi itsestään irti parhaan tuloksen mahdollisimman usein.”
Lukiolaisten lisäksi Grönmanilla on asiakkainaan monia ammattilaisurheilijoita, muun muassa SM-liigassa, maajoukkueessa ja eri ulkomaisissa sarjoissa pelaavia jääkiekkoilijoita.
Nimiä hän ei kerro, sillä asiakassuhteet ovat luottamuksellisia.
Psyykkisiä taitoja voi opetella
Psyykkiset taidot eivät ole kiveen hakattuja, synnynnäisiä ominaisuuksia. Tätä kaikki eivät Tuomas Grönmanin mukaan vielä ymmärrä.
”Jääkiekossa kuulee edelleen puhuttavan, että joku oli todella hyvä pelaaja, mutta hänen päänsä ei kestänyt. Ei se mene niin, että psyykkisiä taitoja joko on tai ei ole, vaan ne ovat opeteltavissa.”
Grönman kuvaa urheilijan psyykettä kolmikantana, jossa ajatukset, tunteet ja suoritukset vaikuttavat toinen toisiinsa.
Päästäkseen parhaaseen mahdolliseen tulokseen urheilija tarvitsee itseluottamusta, motivaatiota ja erilaisia itsesäätelytaitoja, kuten paineensieto- ja keskittymiskykyä.
Esimerkiksi tunnepuolelle kuuluvaan itseluottamukseen on vaikea vaikuttaa suoraan, sillä se paranee enimmäkseen hyvien suoritusten kautta.
Joukkuelajeissa myös yhteenkuuluvuuden tunteella on suuri merkitys.
”Yksi ihmisen perustarpeista on halu kuulua ryhmään. Valmentajan pitää tehdä valintoja, jotka rakentavat ja tukevat joukkuehenkeä.”
Psyykkisten taitojen säätelemiseen on erilaisia työkaluja. Grönmanin mukaan nuorilla kyse on välillä myös perusasioista, siis elämänhallintataitojen opettelusta.
”Sillä, että saa jonkun nukkumaan tunnin kauemmin yössä, voi olla suuri merkitys, joka kertautuu hyvinä suorituksina ensin harjoituksissa ja sitten kilpailutilanteessa.”
Ammattilaisuran päätyttyä Tuomas Grönman on kotiutunut Turun seudulle. Parkin tekojäärata on paikka, jossa myös hänen lapsensa on saanut harjoitella luistelutaitojaan. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA
Kasvattajaseura Rauman Lukosta NHL-uralle
Psykologi Grönman oli ennen jääkiekkoilija Grönman, oikealta ampuva puolustaja.
Hän pelasi ensimmäiset miesten sarjan pelit kasvattajaseurassaan Rauman Lukossa vuonna 1992, vain 17-vuotiaana. Seuraavalla kaudella Lukko voitti SM-liigassa pronssia.
”Ensimmäinen mitali miesten sarjassa on tietenkin upea muisto. Se oli myös raumalaisille kova juttu.”
Grönman siirtyi pelaamaan Turkuun, ja menestystä tuli jälleen. TPS:n nuori joukkue juhli SM-kultaa nujerrettuaan finaalisarjan ennakkosuosikin Jokerit.
Joukkueessa pelasivat muun muassa Saku Koivu, Jere Lehtinen, Kimmo Timonen ja Petteri Nummelin.
”Se oli hyvin uniikki porukka, moni siitä joukkueesta lähti NHL:ään”, Grönman sanoo.
Myös hänen tiensä vei Pohjois-Amerikkaan. NHL-ura jäi kuitenkin kahden kauden mittaiseksi, joista suurin osa kului farmijoukkueissa.
”NHL-aika oli hieno kokemus. Siihen tosin liittyy huonojakin muistoja, loukkaantumisia ja yksinoloa hotellihuoneessa.”
Grönman on myös olympiamitalisti. Hän pelasi vuoden 1998 Naganon pronssijoukkueessa. Silloin mitalia ei vielä osannut arvostaa.
”Kisat tuntuivat pettymykseltä, koska en saanut niissä paljon peliaikaa. Vasta vanhemmiten olen ymmärtänyt, miten hieno ja harvinainen saavutus olympiamitali on.”
Peliura päättyi ennen aikojaan, pitkän loukkaantumiskierteen jälkeen.
Ensimmäinen paha polvivamma tuli 24-vuotiaana. Huipulle ei enää ollut asiaa, vaikka Grönman ei sitä silloin tiennytkään.
”Sen jälkeen kävin viivytystaistelua enkä päässyt pelaajana enää takaisin samalle tasolle.”
Leikkaus seurasi toistaan, eikä ehjiä kausia tullut. 29-vuotiaana oli aika laittaa luistimet naulaan.
Ammattiurheilijan uusi ura
Grönman muistaa lopettamispäivän hyvin. Päätös syntyi 20. elokuuta 2003, eikä se ollut itsestä kiinni.
Ortopedi Ismo Syvähuokon diagnoosi oli kiistaton: Grönmanin polvella ei enää pelattaisi ammattilaistason jääkiekkoa.
Lopettaminen oli samaan aikaan sekä helpotus että kova paikka. Perheeseen oli syntynyt lapsi, mikä vei ajatuksia pois jääkiekosta. Samaan aikaan ystävillä alkoi uusi pelikausi. Se tuntui pahalta.
Grönman kertoo kärsineensä lopettamisen jälkeen jonkin aikaa masennuksen oireista. Siinä ei ole mitään ihmeellistä.
”Masentuminen on terve reaktio isoon menetykseen. Sellaisen kohdatessaan ihminen tarvitsee suruajan.”
Ammattiurheilijan identiteetin tilalle oli löydettävä jotakin muuta, mikä ei tuntunut helpolta. Grönman muistaa ajatelleensa, että opiskelu yliopistossa olisi hänelle mahdotonta.
”Minulla oli lukiosta laudaturin paperit, mutta silti ajattelin, etten varmaankaan pärjää.”
Lääkärin poika kävi kuitenkin hakemassa lääketieteellisen tiedekunnan pääsykoekirjat ja alkoi verestää matematiikan taitojaan iltalukiossa.
Sitten hän törmäsi psykologian pääsykoekirjoihin ja huomasi pystyvänsä lukemaan niitä heti, ilman lisäopintoja.
Urheilun psykologinen puoli oli kiinnostanut Grönmania jo pelaajana. Se, miksi joku pelaa maanantaina hyvin ja keskiviikkona huonosti, vaikka fyysinen kunto on molempina päivinä sama.
Tuon kevättalven aikana Grönman vei ensin lapsen päivähoitoon, jonka jälkeen hän meni kirjastoon lukemaan pääsykoekirjoja.
Ahkeruus palkittiin, kun Grönman pääsi opiskelemaan psykologiaa Turun yliopistoon ensimmäisellä yrittämällä.
”Opiskelupaikan saaminen oli todella iso juttu. Olin ylpeä itsestäni ja onnellinen siitä, että sain vihdoin uuden identiteetin itselleni.”
Tuomas Grönman oli huipputason ammattilaisjääkiekkoilija, joka pääsi kokeilemaan siipiään maajoukkueessa ja NHL:ssä. Uran ennenaikainen päättyminen oli kova paikka, mutta samalla mahdollisuus tehdä jotain aivan muuta. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA
Lopettamista tuettava – päihdeongelmat eivät ole harvinaisia
Ammattilaisurheilijan elämä pyörii lajin ympärillä ja sen ehdoilla, eikä kaikilla ole selkeää uran jälkeistä suunnitelmaa. Pahimmassa tapauksessa elämä voi suistua väärille raiteille.
Tästä löytyy monia esimerkkejä, kuten jääkiekkoilija Marko Jantunen, jonka päihdeongelmat riistäytyivät lopettamisen jälkeen käsistä.
Uran päättyminen on suuri elämänmuutos, johon pitää sopeutua.
”Kyseessä on ihan sama tilanne silloin, kun hyvin työorientoitunut ihminen jää eläkkeelle”, Grönman sanoo.
Hän neuvoo antamaan itselleen aikaa. Epätietoisuutta ei kannata hätkähtää, vaan täytyy keskittyä pitämään huolta hyvinvoinnin peruspilareista. Siis nukkumisesta, syömisestä ja liikunnasta.
”Jossain vaiheessa alkaa väistämättä nähdä mahdollisuuksia. Mutta niiden toteuttaminen vaatii energiaa.”
Grönman toivoo, että lajiliitot tukisivat ammattilaisurheilijoiden lopettamista suunnitellusti. Pienillä toimenpiteillä voitaisiin löytää ne yksilöt, jotka ovat vaarassa jäädä tyhjän päälle.
”Nuorille pelaajille voitaisiin korvamerkitä jokin pieni summa, mikä käytettäisiin uran päätyttyä siihen, että joku ottaa yhteyttä ja kutsuu käymään lääkärin ja psykologin juttusilla.”
Yleistyvä apukeino – kokopäiväinen psykologi
Psyykkisen valmennuksen käyttö on Grönmanin mukaan yleistynyt suomalaisessa urheilussa. Siihen toki liittyy vanha tuttu ongelma, raha.
”Lajiliitoilla on kyllä kiinnostusta mutta ei rahaa. Tuki tulee lähinnä urheiluakatemioiden kautta.”
Tuomas Grönman sanoo, että ulkomailla huippu-urheilussa hyödynnetään psyykkistä valmennusta poikkeuksetta. Suomi on ottanut muuta maailmaa kiinni mutta on edelleen jäljessä.
Jääkiekossa tilanne on suhteellisen hyvä. Parannettavaa olisi silti, myös maajoukkuetasolla.
Psyykkistä valmennusta kannattaisi Grönmanin mielestä käyttää maajoukkueessakin ympäri vuoden. Lisäksi MM-turnauksessa pitäisi olla mukana psykologi.
”Joukkuehengellä on lyhyessä turnauksessa valtava merkitys. Jos joukkueessa yksi alisuorittaa, se vaikuttaa kaikkiin muihinkin.”
Grönman on ollut nostamassa psyykkisen valmennuksen profiilia suomalaisessa jääkiekossa. Tätä hän haluaa tehdä edelleen, myös muissa lajeissa.
”Toivon, että tulevaisuudessa jokaisella lajiliitolla on oma kokopäiväinen psykologi. Tästä ollaan tietenkin vielä hyvin kaukana.”