Kaivoslaki vesittyi – Miksi Suomi sallii yhä kansalaisten, elinkeinojen ja ympäristön jyräämisen?
Työ- ja elinkeinoministeriö latisti kaivoslain uudistuksen. Seura kertoo kuvitteellisen kaivoksen avulla, miten Suomi edelleen sallii kansalaisten, elinkeinojen ja ympäristön jyräämisen.
Voimassa oleva kaivoslaki on säädetty vuonna 2011. Kansalais- ja luonnonsuojelujärjestöt kritisoivat sen mahdollistavan luonnon pilaamisen ilman kunnollista vastuuta tapahtuneesta.
On vuosi 2082 Järvi-Suomen kunnassa. Metsän keskellä on hehtaareittain aidattua kumpuilevaa aluetta.
Risukon seassa näkyy muutama huonokuntoinen rakennus. Niiden sisällä on vedenpuhdistuslaitteita, jotka yrittävät puhdistaa pohjavettä raskasmetalleista.
Alueella on toiminut monimetallikaivos, joka suljettiin vuosia aiemmin. Kaivosjätteet kapseloitiin maan alle.
Kaivoksen sulkeminen tehtiin lain mukaan juuri niin kuin pitikin, mutta silti jotakin meni pieleen. Kapselit eivät kestäneet. Myrkyllisen liuotus- ja kipsisakka-allasjätteen sekä happoisen kivijätteen raskasmetallit liukenivat sadeveden mukana läheisiin järviin.
Jo vuosia aiemmin kalastajat olivat yrittäneet varoittaa, että kalakanta pienentyy uhkaavasti. Matkailuyrittäjät varoittivat, että heidän elinkeinonsa on vaarassa. Asukkaat ja mökkiläiset pelkäsivät kotijärvensä pilaantumista.
Heitä ei kuunneltu.
Nyt kaivosta ympäröivillä kuolleilla järvillä on hiljaista.
Kaivoslaki ja jäteongelma
Edellä kerrottu on kauhuskenaario, mutta se voi toteutua.
Eduskunnan äänestää uudesta kaivoslaista syysistuntokauden loppuun mennessä. Hallituksen esityksessä ei säädetä kaivosjätteestä ja jätevesistä. Ympäristönsuojelua ei ole otettu merkittävästi huomioon lain valmistelussa muutenkaan.
Repaleinen kaivoslaki yritetään paikata uudella luonnonsuojelulailla, jossa kielletään malminetsintä kansallis- ja luonnonpuistoissa. Myös tästä laista eduskunta äänestää syysistuntokauden loppuun mennessä.
Uudistettu kaivoslaki ei säädä mitenkään jätevesistä, jotka valuvat kaivoksista pohjavesiin ja vesistöihin. Jätevedet jäävät edelleen oikeusministeriön alaisen vesilain piiriin ja toisaalta ympäristönsuojelulain säätelyyn. Niitä ei uudisteta tällä hallituskaudella.
Ympäristöministeriö selvittää vielä, voidaanko vastuu kaivosten jätevesistä liittää jätevakuuteen, josta säädettiin kesäkuussa voimaan astuneessa uudessa ympäristönsuojelulaissa.
Kaivosyhtiön maksaman jätevakuuden pitäisi kattaa kaivosjätteen loppusijoitus sekä jäteveden pumppaus- ja puhdistusjärjestelmien asentamisen kustannukset silloin, kun kaivos suljetaan.
Lisäksi sen on tarkoitus kattaa kaivosjätekasojen ja jätevesien jatkoseuranta.
Ongelma on se, että ympäristönsuojelulaissa jätevakuuksia vaaditaan vain vähintään 30 vuodeksi.
Tätä paikatakseen hallitus esittää ympäristöministeriön valmistelemaa lakia ympäristövahinkorahastosta. Sen varoilla olisi tarkoitus rahoittaa ympäristövahinkojen torjuntatoimia yrityksen rahojen loppuessa.
Rahaston enimmäismääräksi ehdotetaan 30 miljoonaa euroa.
Summa on pieni verrattuna esimerkiksi Talvivaara Sotkamo Oy:n ympäristövahinkojen torjuntatoimien kustannuksiin vuonna 2014. Valtio joutui rahoittamaan niitä yhteensä 127 miljoonalla eurolla, kun kaivosyhtiö oli ajautunut konkurssiin.
Terrafame huolestuttava esimerkki
Kuvitteellinen kaivoksemme kaivoi malmia maaperästä, joka sisälsi rikkipitoista mustaliuskekiveä. Tällä hetkellä samoin toimii Terrafame, Talvivaaran seuraaja.
Muitakin yhtymäkohtia kaivoksellamme on Terrafameen, jossa valtio on suurin omistaja.
Terrafamen tarina sai uuden luvun tämän vuoden kesäkuussa, kun Pohjois-Suomen aluehallintoviranomainen (AVI) myönsi monimetallikaivosyhtiölle väliaikaisen ympäristöluvan vuoteen 2029 asti.
Luvasta selviää, että aluehallintoviranomainen epäilee Terrafamen kaivosjätteen kapseloinnin rakenneratkaisujen ympäristöturvallisuutta.
Avi toteaa, että ”sulkemisrakenteiden on toimittava luotettavasti ja mahdollisimman huoltovapaasti satoja, jopa tuhansia vuosia”. Ja jatkaa, että tämä todennäköisesti tarkoittaisi hakemuksessa esitettyä paksumpaa maa-aineskerrosta.
Terrafamen kaivosjätekasat on tarkoitus tehdä vesitiiviiksi 1,5 millimetriä paksulla HDPE-muovikalvolla. Avi pitää sitä liian heikkona ratkaisuna kapseloinnin huomattavan pitkän toiminta-aikavaatimuksen vuoksi.
Yksikään Suomessa toimivista neljästäkymmenestäviidestä kaivoksesta ei ole esittänyt ympäristöluvissaan tarkkoja kaivoksen sulkemissuunnitelmia. Jätteen loppusijoituksen rakenneratkaisuja vasta suunnitellaan.
30 vuoden tulevaisuus
Terrafamen kaltaisen kaivoksen happoa ja raskasmetalleja sisältävät kaivannaisjätteet ovat ympäristölle vaarallisia paljon pitempään kuin ympäristölupien jätevakuudessa vaaditun 30 vuoden rahoituksen ajan.
Ruotsin tarkastusvirasto (Riksrevisionen) arvioi kaivosten taloudellisia riskejä valtiolle vuonna 2015 tehdyssä tarkastuskertomuksessa.
Siinä päädyttiin Pohjois-Suomen aluehallintoviranomaisen kanssa samaan johtopäätökseen rikkipitoisen kaivosjätteen vaarallisuudesta.
Riksrevisionen näkee tällaisen kaivosjätteen olevan ympäristölle myrkyllistä jopa tuhannen vuoden ajan.
Tämä tiedettiin myös kuvitteellisessa kaivoksessamme. Se lupasi Järvi-Suomelle menestyksellisen tulevaisuuden mutta jätti kertomatta, että tulevaisuus päättyy kolmenkymmen vuoden päästä. Aluehallintoviranomainen ei koskaan vaatinut jätevakuuksia sadoiksi vuosiksi.
”Totaalisen riittämätöntä”
Mitä tahansa voi tapahtua, kun vuosia ja vuosikymmeniä kuluu kaivoksen sulkemisen jälkeen.
Esimerkiksi kaivoksen vesien puhdistusjärjestelmä voi mennä epäkuntoon.
Suomen luonnonsuojeluliiton asiantuntijan, biokemisti Jari Natusen mukaan tällaisessa tilanteessa riittäisi esimerkiksi Terrafamen varastoiduin kaivosjätteen haitta-aineista vain yhden tuhannesosan päästö saastuttamaan alapuolisen Oulujoen reitin ja Vuoksen vesistöä Saimaata myöten.
”Kaivoslakiuudistuksessa jätekysymys jätettiin käsittelemättä, ja ympäristönsuojelulain mukainen jätevakuus on totaalisen riittämätön”, Natunen sanoo.
Kansalais- ja ympäristöjärjestöt ovat valittaneet Terrafamen ympäristöluvasta Vaasan hallinto-oikeuteen. Niiden mielestä kaivosyhtiölle asetettu 324 miljoonan euron jätevakuus on aivan liian pieni suhteessa kaivosjätteen määrään ja sen vaarallisuuteen.
Terrafame on toista mieltä. Se hakee jätevakuuteen 50 miljoonan euron pienennystä.
Kaivoksen sulkemisen jälkeiseen jätevesien tarkkailuun Terrafame arvioi riittävän miljoona euroa.
Kun jätevakuudeksi maksettu raha loppuu, valtio joutuu maksamaan jätealueiden tarkkailun ja huolehtimaan, ettei pohjaveteen ja vesistöihin valu myrkyllisiä suotovesiä – mahdollisesti seuraavat sadat vuodet.
Suotovesi tarkoittaa vettä, johon on liuennut esimerkiksi raskasmetalleja.
Vaara: myrkylliset suotovedet
Palataan kuvitellulle kaivoksellemme Järvi-Suomeen.
Sen jätteet oli kapseloitu 1,5 millimetrin paksuisen muovikalvon sekä luonnonsavesta, hiekasta ja murskeesta tehdyn maakerroksen sisälle.
Rakenteen piti olla vedenpitävä.
Muovikalvo oli kuumahitsattu tiiviiksi jätekasan alle ja päälle. Jäteveden piti pysyä kalvon sisällä ja sadeveden sen ulkopuolella.
Vuosien kuluessa muovikalvo kuitenkin repesi roudan vuoksi ja jätekasaan pääsi imeytymään päältä sadevettä ja alta pohjavettä.
Kun salaojat ja vedenpumppausjärjestelmät yllättäen hajosivat, suotovedet kuljettivat raskasmetalleja alueen pohjavesiin ja vesistöihin.
Lähijärvet saastuivat, kalat kuolivat ja matkailubisnes alueella loppui.
Kaivoslaki keskustan sanelemana
Kaivoslaki haluttiin uudistaa kunnianhimoisin tavoittein.
Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen ohjelmassa vuonna 2019 kaivoslakikokonaisuuden uudistuksen lähtökohdaksi asetettiin ”ympäristönsuojelun tason parantaminen, kaivosten toimintaedellytysten varmistaminen sekä paikallisen hyväksyttävyyden ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen”.
Toisin sanoen Suomessa kaivosten pitäisi toimia niin, että luontoa ei saastuteta ja paikalliset asukkaat pääsevät paremmin vaikuttaman siihen, saako kaivos aloittaa toimintansa kunnassa.
Ympäristöjärjestöt, kansalaisliikkeet ja laajoilla kaivosvarausalueilla asuvat kansalaiset jäivät toiveikkaina odottamaan, että kaivoslaki uudistuu.
Hetken tuntui, että kansalaisten huolia ja pelkoja kuunnellaan ja ympäristö otetaan aidosti huomioon.
Lakiuudistus eteni hallituksessa kuitenkin tahmeasti. Vastakkain olivat kaivosteollisuuden toimintaedellytyksien parantamista kannattava keskusta ja luonnonsuojelun sekä kansalaisten oikeuksien tärkeyttä painottavat vihreät ja vasemmistoliitto.
Pääministeripuolue SDP on ollut kaivoslain valmistelun ajan pääosin hiljaa.
Kaivosyhtiö Terrafamen kipsisakka-allas Sotkamossa huhtikuussa 2016. Terrafamen edeltäjän Talvivaaran kipsisakka-altaassa sattui vakava vuoto vuonna 2013, kun allasta käytettiin vastoin määräyksiä vesivarastona ja sen pohjan suojana ollut muovikalvo repeytyi veden paineen takia. © Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
Elinkeino- vai kaivoslaki?
Työ- ja teollisuusministeriö (TEM) alkoi vuonna 2019 ministeri Mika Lintilän (kesk) johdolla uudistaa lakia Lintilän ohjeistuksen mukaan: Suomen tulee olla kaivosyhtiöille houkutteleva sijoituskohde.
TEM tilasi konsulttiyritys Rambollilta selvityksen kaivoslain intressivertailusta.
Intressivertailu tarkoittaa kansalaisten, alueen muiden elinkeinojen, ympäristön ja kaivoksesta saatavien työllisyyshyötyjen ja malmien mahdollisen Suomessa tehtävän teollisen jatkojalostuksen hyötyjen ja haittojen vertaamista.
Ramboll totesi, että intressivertailua ei voi tehdä vain kaivoslain osalta. Samalla olisi otettava huomioon myös vesilaki ja ympäristönsuojelulaki.
Konsulttiyrityksen selvitykseen vedoten TEM piti tiukasti kiinni siitä, että kaivoslaki koskee vain elinkeinonharjoittamisen säätelyä. Siinä ei voi puuttua muissa laissa jo säädeltyihin asioihin.
Uudistettu kaivoslaki sanoo: ”kaivoksen sulkemiseen liittyvät toimenpiteet toteutetaan siten, ettei suljetusta kaivoksesta aiheudu merkittäviä haitallisia vaikutuksia ihmisten terveydelle tai ympäristölle”.
Suomen ympäristökeskus (Syke) teki TEM:lle kaivoslakiluonnoksesta ympäristö- ja ilmastoarvioinnin. Sen mukaan kaivoslaki olisi voitu säätää enemmän luonnon ehdoilla.
Syken asiantuntijan Sari Kaupin mukaan uusi kaivoslaki oli paikoin muotoiltu avoimesti.
”On tulkinnanvaraista, milloin ympäristövaikutuksia on vältetty niin pitkälle kuin mahdollista.”
Tekemättä jäänyt intressivertailu olisi todennäköisesti kertonut tarkasti kaivostoiminnan hyödyt ja riskit päätöksenteon tueksi.
Kuvitteellisen kaivoksemme kohdalla hyötyjä ja riskejä voisi punnita vaikka näin: oliko paikkakunnan matkailuyritysten ja kalastajien elinkeinon kärsiminen ja ympäristön pilaaminen hyväksyttävää, koska kaivos toi työpaikkoja ja raaka-ainetta ministeri Lintilän Suomeen havittelemalle akkuteollisuudelle?
Muun muassa tätä Seura olisi halunnut kysyä Lintilältä, ja siksi pyysimme juttua varten häneltä haastattelua. Ministeri kieltäytyi kahdesti ja vetosi erityisavustajansa mukaan kiireisiin.
Etsintävaraus kenelle tahansa
Suomessa kaivoksen avaaminen kestää vuosikausia. Prosessi alkaa maa-alueen varauksesta, jonka voi tehdä minkä maalainen yritys tahansa.
Uudistunut kaivoslaki vaatii maksamaan varauksesta euron per hehtaari. Suurenkin alueen varaus onnistuu siis satasilla. Varauksia myöntää Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.
Seuraavaksi Tukesilta haetaan malminetsintälupaa, joka on myös helppo saada.
Varaus- ja malminetsintäluvat nostavat yleensä alueen asukkaissa pelkoa avattavasta kaivoksesta. Ne saattavat myös karkottaa matkailuelinkeinojen rahoittajia ja laskea mökkien hintoja.
Jos yhtiö haluaa aloittaa kaivaukset, se hakee Tukesilta seuraavaksi kaivoslupaa.
Kansalais- ja ympäristöjärjestöt ovat arvostelleet Tukesia siitä, että se antaa kaivoslupia liian helposti.
Tukes käsittelee vain kaivoksen elinkeinopuolta, joten kaivosluvan hylkäämiseksi löytyy vain harvoin syitä. Ympäristölupaa ei tarvita.
Ympäristöjärjestöt ja kansalaisliikkeet vaativat ympäristöluvan ja kaivosluvan yhdistämistä tai sitä, että kaivosluvan saadakseen täytyisi ensin saada ympäristölupa. TEM ei arvioinnissaan nähnyt tätä mahdolliseksi.
Ympäristöluvan vaatiminen ennen kaivoslupaa poistaisi intressiristiriitaongelman, sanovat kriitikot. Aluehallintoviranomaisten myöntämässä ympäristöluvassa voitaisiin ensin käydä läpi kaivoksen mahdolliset vaarat ympäristölle, alueen muille elinkeinoille ja kansalaisille.
Nyt ympäristölupaprosessit venyvät pitkiksi ja niistä kiistellään hallinto-oikeudessa. Tilanne ei ole kenenkään edun mukaista.
Uusi kaivoslaki mahdollistaa jättämään alueen kaavoittamatta kaivostoiminnalle. Ennen kaavoituksesta päätettiin maakuntakaavassa.
Raju ennustus koboltista
Millainen oli kuvitteellisen kaivoksemme elinkaari?
Se teki kaivosvarauksen vuonna 2018. Sen jälkeen se haki ja sai malminetsintäluvan.
Vuoden kestäneiden koekairausten myötä selvisi, että sen varausalueelta todellakin löytyi kobolttia ja nikkeliä.
Kaivosyhtiö markkinoi kaivoksen tuomia työpaikkoja ja verotuloja, joita molempia kunta tarvitsi kipeästi. Valtuusto hyväksyi kaavan, jossa kaivos sai vaatimansa alueen.
Kaavapäätöksen jälkeen yhtiö pystyi hakemaan kaivoslupaa, jonka Tukes hyväksyi nopeasti vuonna 2022.
Kaivosluvan saatuaan yhtiö haki ympäristölupaa, jonka aluehallintoviranomainen myönsi vuonna 2024.
Kaivoksen ensimmäisen rikastetun jalosteen myyntihetkellä vuonna 2032 akkukemikaalien maailmanmarkkinahinta oli pudonnut. Uusi teknologia oli jyrännyt vanhat nikkeliä ja kobolttia sisältävät akut.
Kaivoksemme omistaja ei piitannut kansainvälisen energiajärjestön IEA:n ennustuksesta, jonka mukaan litium-rautafosfaatti-akut syrjäyttävät litiumia, nikkeliä ja kobolttia sisältävät akut yleisimpänä sähköautojen akkuteknologiana jo vuonna 2030.
Kaivoksemme ajautui konkurssiin vuonna 2037. Sen sulkeminen rahoitettiin kaivoslain mukaisesti kerätyn jätevakuuden avulla.
Suljetun kaivoksen tarkkailun rahoittamiseksi tarkoitetut jätevakuudet loppuivat joskus 2060-luvulla.
Vuonna 2082 piikkilanka-aitoihin on tehty aukkoja. Kaivosalue kiinnostaa seikkailunhaluisia lapsia ja nuoria, vaikka sinne on pääsy ehdottomasti kielletty.
Juttua varten on haastateltu myös työ- ja teollisuusministeriön johtavaa asiantuntijaa Eeva-Maija Puheloista ja ympäristöministeriön hallitussihteeri Sini Pietilää.