Seura selvitti: Lapsettomuus on ajan ilmiö, yhä useampi suomalainen ei halua lapsia – ”Lapset ja vanhemmuus eivät kerta kaikkiaan houkuta”
Roosa tiesi jo teininä, ettei halua lapsia, Mirja ymmärsi sen seurattuaan vierestä lapsiperheen arkea. Jo 15 prosenttia suomalaisista valitsee elämän ilman lapsia, ja määrä on kasvussa. Mistä se johtuu?
© Kuvitus Tommi Tuomi
Ajatus on tuntunut Mirjan takaraivossa ehkä aina.
Minä en halua lapsia.
Kyse ei ole siitä, etteikö hän pitäisi lapsista. Mirja pitää, paljonkin. Hän jaksaisi leikkiä kummilastensa kanssa tuntikausia, ja hänestä on ihanaa olla heille turvallinen aikuinen. Tuttujen lasten kautta hän saa elämäänsä ”kaikkea sitä ihanaa”, jota lapsiin liittyy.
Mutta oma lapsi tuntuu liian suurelta sitoutumiselta. Mirja kokee olevansa introvertti, joka tarvitsee paljon omaa tilaa. Hänestä on pelottava ja ahdistava ajatus, että joku olisi hänestä niin riippuvainen kuin oma lapsi.
”Joka varsinkin sen pikkulapsiajan ja lapsuusajan vaatisi multa niin jakamatonta huomiota… Se tuntuu ajatuksena tosi vieraalta”, 31-vuotias Mirja kertoo työpaikkansa puhelinkopissa.
Mirjan nimi ei ole oikeasti Mirja. Hän ei halua puhua asiasta omalla nimellään, koska yksi syistä, joiden takia hänen kantansa on viime vuosina entisestään vahvistunut, ovat lähipiiriin muutaman viime vuoden aikana syntyneet lapset. Hän on seurannut läheltä lapsiperheiden arkea.
”Se on vahvistanut mun ajattelua, että mä en halua tuollaista elämää.”
Mirja tarkoittaa elämää ja arkea, jonka rytmin ja suunnan määrää lapsi. Hän itse asuu kumppaninsa kanssa Helsingin kantakaupungissa ja nauttii vapaudesta. Mirja ajattelee, että lapsen kanssa hänen olisi hankala elää itsensä näköistä elämää.
Mirjan mielestä suomalainen yhteiskunta on hyvin perhenormatiivinen. Hänestä tuntuu, että se pakottaa hänetkin käymään uudestaan ja uudestaan lapsettomuuteen liittyvää ajatustyötä läpi. Joskus hänen päätöksensä kyseenalaistetaan myös suoraan.
”Mulle on sanottu, että mä en voi ikinä saada niin pyyteetöntä rakkautta kuin omalta lapselle, että jään valintani takia tässä elämässä ihmisenä kokonaan vaille jotain. Se tuntuu tosi pahalta. Varmasti se pitää paikkansa, mutta se on aika karusti sanottu.”
Mirjalta on myös kysytty, eikö häntä pelota, että lapsettomuus kaduttaa häntä myöhemmin.
”Totta kai se on tosi iso valinta – samoin kuin se, että tekee lapsia. Kyllä lasten hankkiminenkin voi kaduttaa, vaikka kukaan ei puhu siitä.”
Enemmän häntä silti kaduttaisi se, että hän taipuisi yhteiskunnan painostukseen, hankkisi lapsia – ja katuisi sitä.
Työ ja perhe vaikea sovittaa yhteen
Yhä useampi ajattelee Mirjan tavoin.
Vielä 2000-luvun alussa vain noin viisi prosenttia suomalaisista ajatteli, ettei halua ollenkaan lapsia. 2010-luvulla määrä alkoi nousta. Ensin kymmeneen prosenttiin, sitten yli. Vuoden 2022 Perhebarometrissä ihannelapsiluvukseen nolla ilmoitti jo noin 15 prosenttia 20–45-vuotiaista.
”Se oli aika merkittävä muutos”, sanoo pitkään syntyvyyttä tutkinut Turun yliopiston tutkija Anneli Miettinen. Hän on ollut mukana kartoittamassa suomalaisten lastenhankinta-aikeita Väestöliiton Perhebarometreissä.
Yksi syy ihannelapsiluvun muutokseen on Miettisen mukaan yhteiskunnan asennemuutos. Nykyään on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin ennen sanoa, ettei halua lapsia. Se kertoo yhteiskunnan vapautumisesta.
Kansainvälisessä vertailussa huomataan, että mitä konservatiivisemmasta maasta on kyse, sitä pienemmäksi lapsettomuutta toivovien prosenttiosuus jää, Miettinen kertoo.
Näissä tutkimuksissa Suomi sijoittuu Euroopan kärkipäähän. Eurobarometreissä yli kymmenen prosentin yltävät myös Alankomaat, Saksa ja Itävalta, ja näissä maissa vapaaehtoinen lapsettomuus voi Miettisen mukaan liittyä olosuhteisiin. Työn ja perheen yhteensovittamista pidetään vaikeana, ja etenkin korkeakoulutetut naiset kokevat joutuvansa valitsemaan työn ja perheen välillä.
Suomessa korkeita lukuja selittävät todennäköisesti ulkoisia olosuhteita enemmän sisäiset tekijät. Miettisen mukaan vastauksista erottuu esimerkiksi näkemys siitä, että lasten saaminen estäisi vastaajaa elämästä haluamansa kaltaista elämää. Perhe-elämä koetaan rajoittavana tai vastaaja ei pidä itseään, luonnettaan tai elämäntapaansa sopivaksi vanhemmalle.
”Lapset ja vanhemmuus eivät kerta kaikkiaan houkuta.”
Vapaaehtoinen lapsettomuus selitetään epävarmuudella ja heikolla tulevaisuudenuskolla
Anneli Miettinen arvelee, että yksi selitys sen taustalla on vapauden kaipuu. Omaan elämään ei haluta niitä rasitteita ja sitoumuksia, joita lasten hankintaan uskotaan liittyvän.
Selityksiä nuorten sukupolvien lapsihaluttomuuteen haetaan usein elämän epävarmuudesta ja heikosta tulevaisuususkosta. Tutkimusten mukaan osa lastenhankintaiässä olevista suomalaisista näkee 2020-luvun kriisien ja katastrofien maailman paikkana, johon ei halua tuoda lapsia.
Uusimmassa Väestöliiton Perhebarometrissä havaittiin ensi kertaa, että huoli ilmastonmuutoksesta on yhteydessä matalampaan lapsilukuihanteeseen, kertoo tutkija Tiia Sorsa Väestöliiton julkaisua koskevassa tiedotteessa.
”Talouskriisien vaikutus näkyi myös, mutta vain aikeissa: mitä huolestuneempi vastaaja oli taloudellisista kriiseistä, sitä vähemmän hän aikoi saada lapsia. Lapsilukuihanteisiin talouskriisit eivät olleet yhteydessä”, Sorsa kertoo.
Julkisuudessa toistuu usein myös käsitys, jonka mukaan lapsettomuutta toivoisivat erityisesti korkeakoulutetut naiset. Perhebarometrin mukaan asia on pikemminkin päinvastoin: korkeimmin koulutetut toivovat eniten lapsia, matalasti koulutetut vähiten, eikä miesten ja naisten välillä ole enää suurta eroa. Tärkeä syy nollan lapsen ihanteen taustalla on sopivan kumppanin puute.
Tutkija Anneli Miettinen sanoo, että vapaaehtoisen lapsettomuuden mittaaminen on vaikeaa.
Rekisteritiedot esimerkiksi kertovat vain ”toteutuneiden” lasten määrän – eivät esimerkiksi sitä, onko lapsettomuus ollut toivottua vai ei. Vapaaehtoisesti lapsettomista ihmisistä ei ole olemassa rekisteriä. Ei myöskään ole mieltä kysyä, kuinka monta lasta aiot hankkia, sillä jos vastaajalla ei ole parisuhdetta, eivät lapsetkaan ole välttämättä aktiivisesti mielessä.
Mutta minkä ikäisiltä ihmisiltä asiaa kannattaisi kysyä? Milloin ihminen tietää, kuinka monta lasta hän haluaa – vai haluaako yhtään?
”Meitä pidetään outolintuina”
Roosa muistaa, miten luokkakaverit alkoivat miettiä nimiä tuleville lapsilleen. He olivat 14- tai 15-vuotiaita, ja joku sanoi, ettei malta odottaa olevansa tarpeeksi vanha voidakseen olla äiti.
”Se tuntui niin vieraalta. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä paremmin olen tajunnut, että on yllättävän yleistä, että ihmiset haluavat olla äitejä tai vanhempia. En ole pystynyt samastumaan siihen”, Roosa kertoo.
Roosa on 29-vuotias Helsingin yliopiston opiskelija, eikä Roosa ole hänen oikea nimensä. Hän asuu kämppiksen kanssa Vantaalla rivitaloalueella, jonka muut asukkaat ovat Roosan mukaan enimmäkseen lapsiperheitä tai vanhempia.
”Meitä pidetään outolintuina, kun meillä on vain koiria eikä lapsia.”
Roosa sanoo, ettei hän aina ole ollut varma kannastaan. Ensimmäiset vakavat parisuhteensa hän koki kumppaneiden kanssa, jotka tiesivät haluavansa lapsia. Silloin valinnan tekeminen ei ollut ajankohtaista, mutta se sai hänet ajattelemaan. Olisiko lasten hankkiminen kompromissi, jonka hän voisi tämän suhteen vuoksi tehdä? Myöhemmin hän tullut siihen tulokseen, ettei halua lapsia. Miksi?
”Tunnepohjaisia asioita on aika vaikea perustella”, Roosa sanoo, mutta yrittää.
”En vain halua”
Vaikka perheessä ei ollut lemmikkejä, Roosa on tiennyt lapsesta asti olevansa eläinihminen ja haluavansa niitä. Eläimet ovat ihania, terapeuttisia, niiltä saa vastikkeetonta rakkautta ja niin edelleen, hän sanoo.
“Mutta ei se tunne, että tykkään eläimistä ja niiden kanssa olemisesta, ollut lähtöisin noista asioista. Miksi lapsia kohtaan ei ole herännyt tällaista tunnetta, on tosi vaikea sanoa. Varmaan moni voi samastua siihen, että koirat ovat tosi kivoja, mutta ei halua omaa koiraa.”
Kyselijät tyytyvät harvoin yksinkertaiseen ”en vain halua” -vastaukseen. Siksi Roosakin on joutunut keksimään lapsettomuudelleen jälkikäteen järkiperäisiä perusteluja. Hän on vedonnut maailmantuskaan ja ilmastonmuutokseen, jotkut lapsettomat kaverit taloudelliseen epävarmuuteen, nykyelämän vaativuuteen, mielenterveyden ongelmiin, uupumukseen ja yhteiskunnan epäreiluuteen.
Myös Roosan mielestä yhteiskunta ja nykyelämä ovat hyvin perhekeskeisiä.
Viime vuosina hän on alkanut kyseenalaistaa muitakin ihmissuhteisiin liittyviä oletuksia. Hän ajattelee esimerkiksi, ettei yhdestä parisuhteesta tai romanttisesta suhteesta tarvitse saada kaikkea, eikä hän myöskään koe, että vain omista lapsista hän voi saada jotain jota mistään muualta ei. Häntä ei haittaisi, jos kumppanilla olisi lapsia, mutta ykkösvanhemmaksi hän ei halua.
Tällä hetkellä hän ei ole parisuhteessa, mutta jos olisi, se tuskin olisi aivan traditionaalinen.
”Tykkään tavata uusia ihmisiä, ja siinä on aina romanttisen suhteen mahdollisuus. Nykyään haluan nopeasti selvittää, onko tämän ihmisen kanssa mitään järkeä yrittää jotain vakavampaa. Jos hän haluaa lapsia, niin sitten ehkä ei ole, ja meidän suhteen kannattaa muodostua jollekin eri pohjalle kuin parisuhde.”
Kolme biologista lasta
Viime vuonna Roosalla oli intensiivinen romanttinen suhde ihmiseen, joka tiesi haluavansa ison perheen.
”Me koimme tosi syvää vetoa toisiamme kohtaan. Oli ihanaa, että pystyimme yhdessä toteamaan, että voimme nauttia tästä, mutta pidetään selkeänä, että tämä ei ole parisuhde, eikä edes yritetä tähdätä siihen, että meillä olisi yhteinen loppuelämä.”
Romanttinen suhde päättyi, kun elämään tuli muita ihmisiä. He ovat kuitenkin edelleen läheisiä.
”Jos olisin heti päättänyt, etten halua lasten takia jatkaa tämän ihmisen tapailemista, minulla ei nyt olisi elämässäni tätä läheistä ystävää.”
Roosa on päätynyt muihinkin vähemmän traditionaalisiin ratkaisuihin: hän on luovuttanut munasoluja.
”Tiedän, että mulla on ainakin kolme biologista lasta.”
Ensisynnyttäjät noin 30-vuotiaita
Syntyvyys Suomessa on laskenut tasaisesti ja kovaa noin vuodesta 2010 asti. Vuonna 2010 vauvoja syntyi noin 60 000, kun vuonna 2022 syntyneitä oli enää hieman alle 45 000. Vuosina 2020 ja 2021 syntyvyys piristyi hetkellisesti, mutta piikki meni nopeasti ohi.
Väestöliiton varovainen johtopäätös on, että hetkellinen piikki syntyvyydessä oli koronan vaikutusta.
”Kun pysyttiin kotona, useilla oli entistä parempia syitä ja mahdollisuuksia tehdä koteihinsa uusia asukkaita”, kirjoitti asiantuntija Anna Rotkirch Väestöliiton Tietovuoto-artikkelissa viime vuonna.
Yksi syy matalaan syntyvyyteen on se, että ensimmäinen lapsi hankitaan nykyään myöhemmin kuin ennen. Ensisynnyttäjien keski-ikä on kohonnut vuoden 2010 28,2 ikävuodesta vuoden 2021 noin 30 ikävuoteen. Siitä seuraa, että seuraavien lasten hankkimiseen on vähemmän aikaa.
Uusimman Perhebarometrin mukaan kokonaishedelmällisyyden laskussa ei kuitenkaan ole kyse vain lastensaannin ajoituksen siirtämisestä, vaan lapsia syntyy suomalaisille vähemmän koko elämän aikana.
Tutkija Miettisen mukaan osa keskiasteen koulutetuista lykkää ensimmäisen lapsen hankkimista siksi, että haluaa ensin saada jalansijaa työelämässä. Jotkut taas voivat tyytyä yhteen lapseen siksi, että kaupungistumisen myötä asumisen hinta kasvukeskuksissa on kasvanut ja nykyisten ”elintasostandardien” toteuttaminen voi olla haastavaa. Jos haluaa neljä lasta ja kaikille omat huoneet, kalliiksi tulee.
Yhteiskunnan kantokyvystä huolestuneiden kannattaisi Miettisen mukaan vapaaehtoisesti lapsettomien sijaan kääntää katseensa heihin, jotka eivät saa niin paljon lapsia kuin haluaisivat. Jos pelot perhe-elämää kohtaan estävät lasten hankkimisen, voidaan näihin mielikuviin yrittää vaikuttaa. Yhteiskunta voi esimerkiksi parantaa lapsiperheiden palveluita ja helpottaa työn ja perheen yhdistämistä.
Vapaaehtoisesti lapsettomien ”käännyttämistä” Miettinen ei pidä järkevänä politiikkana.
”Jos he, jotka lapsia haluavat, saisivat haluamansa määrän, ei meillä olisi näin isoa kantokykyongelmaa.”
Poliittisesti kysymys on herkkä. Moni kokee yhteiskunnan jo muutenkin painostavan perheellistymiseen nin paljon, ettei makuuhuoneeseen enää kaivata poliitikkoja.
Onko pakko haluta lapsia?
Elinasta ei ihan tunnu siltä kuin elämä olisi alkanut uudestaan, mutta melkein.
32-vuotias Elina erosi noin vuosi sitten neljä vuotta kestäneestä suhteesta. Hän oli lähes koko suhteen ajan ahdistunut siitä, että kumppani tuntui painostavan häntä lasten hankintaan. Jos ei nyt, niin milloin sitten, mies kyseli.
”Siitä vapauduttuani tajusin, ettei se ole asia, jota mun tarvitsisi haluta. Jos mä en halua, mun ei ole pakko haluta.”
Elina kuvailee, että lasten hankkiminen on aina tuntunut hänestä ihmeelliseltä ”möykyltä”, josta ei pääse yli, ali eikä läpi. Hän on miettinyt, kuinka monta vuotta hänellä on vielä aikaa, ennen kuin lapset on hankittava ja elämä loppuu. Pitäisikö vielä mennä tälle työreissulle, näihin illanistujaisiin, noille festareille, ennen kuin on liian myöhäistä?
”Nyt on niin helpottunut ja onnellinen olo, että olen tehnyt tällaisen päätöksen.”
Elina kyllä ajatteli jo teini-ikäisenä, ettei missään nimessä halua lapsia, mutta parikymppisenä hän alkoi kuvitella, että ehkä hänen on pakko haluta. Että perheen perustaminen vie elämää ”eteenpäin”, ja pakkohan lapsia on olla vähintään siksi, etteivät joulut olisi yksinäisiä ja ankeita.
Mistä tunne johtui? Hän ei osaa sanoa tarkkaan, mutta epäilee, että ainakin osa siitä selittyy yhteiskunnan normeilla. Perheitä ihannoidaan, ja vanhemmuudesta puhutaan usein sellaiseen sävyyn, ettei rakkautta voi ymmärtää ennen kuin on oma lapsi.
Ilmapiiri tuntui Elinasta painostavalta ja aiheutti paitsi jäämisen pelkoa. Jääkö elämä vajaaksi, jos ei koe oman lapsen rakkautta? Kaduttaako se myöhemmin?
”Totta kai on ihan mahdollista, että myöhemmin tulee sellanen fiilis, että voihan paska, miksen hankkinut lapsia, kun oli vielä aikaa.”
Omaa aikaa ja rauhaa
Nykyään hän ajattelee, että jos vastaan tulisi oikea ihminen ja olosuhteet olisivat otolliset, hän voisi pyörtää päätöksensä. Todennäköiseltä se ei kuitenkaan tunnu. Lasten hankkiminen ei tunnu hänestä millään tavalla houkuttelevalta, eikä hän ole siihen valmis. Syitä on paljon.
Lapsi vaatii oman ajan ja tilan jakamista, ja Elina kokee tarvitsevansa paljon omaa aikaa ja rauhaa – eikä hän totta puhuen ole kovin kiinnostunut lasten jutuista.
”On superahdistava ajatus, että pitäisi kotona jaksaa kuunnella koko ajan jotain piirrettyjä.”
Lisäksi äiti-yhteisö vaikuttaa hänestä ahdistavalta ja tuomitsevalta. Elinan ystävä sai hiljattain lapsen ja on tuntenut häpeää siitä, ettei pysty imettämään. Ystävä miettii, kehtaako mennä leikkipuistoon, jos syöttää lastaan pullosta.
”Se ei ole maailma, johon haluaisin osallistua. Tuntuu homeiselta ja menneisyyteen jämähtäneeltä.”
Muinaiselta tuntuu sekin, ettei vanhempiin aina suhtauduta tasa-arvoisesti. Hyvältä äidiltä vaaditaan Elinan mielestä todella paljon, kun taas hyväksi isäksi pääsee sillä, että on läsnä.
Elina arvioi, että hänen näkemyksiinsä vaikuttaa sekin, ettei hänellä itsellään ollut ”mitään satukirjalapsuutta”. Mitään ”kauhean traagista” ei tapahtunut – vanhemmat erosivat kun hän oli viidennellä tai kuudennella – mutta välit vanhempiin ovat aina olleet melko etäiset, ja kahden kodin välillä kulkeminen tuntui stressaavalta.
Lisääntyminen ei tunnu houkuttelevalta myöskään siksi, että suvussa on perinnöllisiä sairauksia, ja Elinalla itsellään on ollut ongelmia mielenterveyden kanssa. Ei mitään ”hirveän dramaattista”, masennus ja loppuunpalaminen parikymppisenä, mutta kun hän nyt kokee saaneensa oman päänsä selvitettyä, ei lapsen mukanaan tuomaan epävarmuuden maailmaan syöksyminen tunnu houkuttelevalta. Paremmalta tuntuu elää joustavammassa aikataulussa omilla ehdoilla, itsenäisesti.
Sen jälkeen, kun Elina tajusi, ettei hänen ole pakko hankkia lapsia, elämässä on tuntunut olevan paljon aiempaa enemmän mahdollisuuksia. Hän voi keskittyä niihin asioihin, jotka tuntuvat oikeasti kiinnostavilta, ehkä lähteä vielä opiskelemaankin jotain. Tuntuu inspiroivalta, että suunnitelmat ovat niin auki. Iso taakka on lähtenyt harteilta.
”Nyt kun on vapaus valita… Se on ihanaa.”
© Tommi Tuomi
”Lapsi on todella vaativa otus”
Kaikki tätä juttua varten haastatellut kokevat, että vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liittyy paljon väärinymmärryksiä.
Saatetaan esimerkiksi kuvitella, että vapaaehtoisesti lapsettomat ihmiset suhtautuvat lapsiin vihamielisesti. Tutkija Anneli Miettinen sanoo, ettei se tutkimusten mukaan pidä paikkaansa. Ajatus omista lapsista vain ei välttämättä herätä ”myönteisiä tuntemuksia”.
32-vuotias Sari tosin huomauttaa, että hänestä tuntuu siltä, että usein kun lapsilla on kivaa, vanhemmat kärsivät. Vanhemmat saavat tyydytystä siitä, kun oma lapsi iloitsee jostain, mutta ulkopuolelta se näyttää lähinnä siltä, että lapsi dominoi aikuisten elämää.
”Lapsi on todella vaativa otus. Kun lasta lähtee yrittämään, pitää sitoutua siihen, että se oma lapsi saattaa olla neuroepätyypillinen tai sille saattaa tulla kehityksen häiriöitä. Pitää olla valmis laittamaan lapsi kaiken edelle. Jos siihen ei ole valmis, on ainut oikea päätös jättää yrittämättä lasta”, Sari kirjoittaa ja lisää, ettei haluaisi kasvattaa lasta etenkään tällä vuosikymmenellä, jolla joutuu taistelemaan hyperkaupallisuuden ja Tiktokin kaltaisia ilmiöitä vastaan.
Ontuvia ovat myös käsitykset siitä, että vapaaehtoisesti lapsettomat – etenkin naiset – olisivat ylityöllistettyjä yksinäisiä uraohjuksia. Miettisen mukaan vapaaehtoisesti lapsettomien tyytyväisyys elämään tai parisuhteisiin ei eroa muusta väestöstä.
Mirja, Roosa ja Elina kertovat kaikki törmänneensä siihen, että vapaaehtoisesti lapsettomia pidetään itsekkäinä.
”Kaikkien ihmisten valinnat ovat lähtökohtaisesti itsekkäitä, kaikki täällä elävät itselleen. Olen kuullut joskus, että joillekin syy hankkia lapsia on se, että edes joku tulee rakastamaan sua aina. Minusta sekin on vähän omituinen lähtökohta lasten hankkimiselle”, Mirja sanoo.
Lapsen hankkiminen lapsettomuutta itsekkäämpää
Elina on vanhemmiten alkanut kansantalouden toimintaa ymmärrettyään ymmärtää, mihin itsekkyydellä viitataan. Siltikin hänestä lapsen hankkiminen tuntuu lapsettomuutta itsekkäämmältä.
”Omien geenien ja suvun jatkuminen… Se on ihan sama mulle, en mä välitä siitä.”
Myös tutkija Miettinen ihmettelee itsekkyyspuhetta. Hän sanoo, että yhtä lailla lapsen toivominen on itsekästä.
Hänestä olisi myös tärkeää muistuttaa, että ihmisillä on monia eri syitä päätyä lapsettomuuteen. Vapaaehtoisesta lapsettomuudesta annetaan hänen mielestään usein kielteinen kuva, vaikka mahdollisuus elää omien toiveiden mukaista elämää koetaan hyvin tyydyttäväksi.
Roosa sanoo, että normista poikkeaminen on toisinaan raskasta. Vähemmistössä oleva joutuu jatkuvasti perustelemaan valintaansa tai itseään tai jos ei perustele, ottamaan sen riskin, että muut pitävät esimerkiksi ylimielisenä. Seksuaalisuuden, sukupuolen, parisuhteen ja perheen lisäksi sama pätee esimerkiksi alkoholinkäyttöön.
”Multa on saatettu tivata, miksi en halua juoda, kun taas sitä katsottaisiin pahalla, jos tivaisin joltain, miksi hän juo.”
Miettinen sanoo, että toive jäädä lapsettomaksi on yhtä lailla oikeutettu kuin toive saada lapsia.
”Meidän yhteiskunnan yksi hienoimpia piirteitä on se, että yhteiskunta on entistä sallivampi sen suhteen, millaista perhe-elämää ihmiset voivat elää.”
”Kyllä lasten hankkiminenkin voi kaduttaa, vaikka kukaan ei puhu siitä”, Mirja sanoo.
Roosa on joutunut keksimään järkiperäisiä perusteluja. Hän on vedonnut maailmantuskaan ja ilmastonmuutokseen.
Lapsettomuudesta on tullut luokkakysymys. Osa nuorista miehistä jää vaille työtä ja perhettä ja syrjäytyy. Poikien asema vaatii parantamista, Risto Murto korostaa. © Sampo Korhonen