Virolaisperheen loikkaus: Kari Lumikero, Salla Paajanen ja muut salaiset auttajat astuvat esiin vuosikymmenten vaikenemisen jälkeen

Jaa kaverilleTilaa Seura
Auttajien kokoontuminen. Kari Lumikero, Salla, Sirpa ja Leo Paajanen sekä Pauli Hyytinen kohtasivat toisensa Kouvolassa, kun salaisesta operaatiosta oli kulunut yli 30 vuotta.
Auttajien kokoontuminen. Kari Lumikero, Salla, Sirpa ja Leo Paajanen sekä Pauli Hyytinen kohtasivat toisensa Kouvolassa, kun salaisesta operaatiosta oli kulunut yli 30 vuotta. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Ryhmä suomalaisia auttoi neuvostovirolaista perhettä loikkaamaan Ruotsiin 1980-luvun lopulla. Laiton operaatio on pysynyt salassa aina tähän päivään asti.

Puhelin soi. Salla Paajanen nosti luurin ja kuuli äitinsä äänen.

Äiti kysyi, voisivatko vanhemmat tuoda heillä vierailevan Valgen perheen viikonloppuna kylään Sallan ja tämän miehen luo Tampereelle.

Salla tiesi hyvin, keistä äiti puhui. Viisi vuotta aiemmin vanhemmat olivat tutustuneet nuoreen pariin Tallinnassa. Sen jälkeen he olivat alkaneet kyläillä Valgeilla ja viedä vaatteita perheen tyttärelle Marialle.

Elettiin lokakuuta 1989. Salla Paajanen oli 25-vuotias toimittaja uransa alussa.

Murros ravisteli itäistä Keski-Eurooppaa. Silti monet uskoivat Neuvostoliiton säilyvän ikuisesti, vaikka muutoksen tuulet puhalsivat sielläkin. Virolaiset olivat alkaneet päästä turistiviisumeilla Suomeen.

Valget olivat tarttuneet tilaisuuteen heti – voisihan poliittinen suojasää jäädä lyhyeksi ja rautaesirippu laskeutua taas alas. Ja nyt he olivat ensimmäistä kertaa ulkomailla.

Totta kai kyläily sopisi.

Illasta tuli ikimuistoinen. Sallan lähes kaksivuotias esikoinen tapitti innolla, kun viisivuotias Maria tanssi Sallan siskonpojan kanssa. Erik, 24, ja Heli, 27, osoittautuivat lämpimiksi ihmisiksi, joiden kanssa oli mukava rupatella.

Leo Paajanen, Erik, Maria ja Heli Valge, jalkansa loukannut Salla Paajanen ja Sirpa Paajanen

Illanvietto lokakuussa 1989. Leo Paajanen (vas), Erik, Maria ja Heli Valge, jalkansa loukannut Salla Paajanen ja Sirpa Paajanen. © Salla Paajasen kotialbumi

Sitten keskustelu vakavoitui. Erik kertoi sulkeneensa kaikki ovensa Neuvostoliitossa eikä halunnut palata. Perhe aikoi loikata Ruotsiin.

Salla Paajanen soitti viipymättä työtoverilleen, MTV:n Tukholman-kirjeenvaihtajalle Kari Lumikerolle, ja kysyi, kuinka Ruotsista saa turvapaikan. Kari lupasi selvittää asiaa.

Kohta molemmat toimittajat olivat kietoutuneet salaiseen operaatioon, josta vaiettiin vuosikymmeniä.

Talvella 2020 Salla Paajanen luki Seuran jutut kumiveneellä paenneesta virolaismiehestä ja neljän venäläisen epäonnistuneesta loikkauksesta. Sen jälkeen hän päätti, että aika olisi kypsä  julkistaa myös tämä tarina.

Punkia Tallinnassa

Viisitoistavuotiaan Erik Valgen elämän suunta kääntyi maanantai-iltana 22. syyskuuta 1980. Viron neuvostotasavallassa vietettiin Tallinnan vapauttamisen vuosipäivää ja kaikki olivat juhlan kunniaksi vapaalla.

Erik kuului heihin, joiden mielestä puna-armeija ei ollut tuonut vapautta, vaan vankeuden. Hän inhosi neuvostoarjen ankeutta, sääntöjä ja propagandaa. Elämä voisi olla väljempää ja vauraampaa, kertoivat läntiset radioasemat.

Kaikki hänen luokkatoverinsa kuuluivat kommunistiseen nuorisojärjestöön Komsomoliin – jotkut aatteesta, useimmat hyötyäkseen. Kun Erikiä pyydettiin jäseneksi, hän kieltäytyi todeten, ettei ollut niin suuren kunnian arvoinen.

Juhlapäivänä Kadriorgin stadionilla pelattiin radio- ja tv-toimittajien välinen jalkapallo-ottelu, jonka yhteyteen oli pyydetty esiintymään yhtye nimeltä Propeller. Kutsuja ei ilmeisesti tiennyt sitä, että bändi soitti punkia. Eikä sitä, että eräs sen kappale kertoi vankitorniin teljetystä karhusta, joka janosi vapautta.

Hetki ennen kaaosta. Punkbändi Propellerin esiintyminen Kadriorgin stadionilla käynnisti Tallinnan nuorisomellakat 1980.

Hetki ennen kaaosta. Punkbändi Propellerin esiintyminen Kadriorgin stadionilla käynnisti Tallinnan nuorisomellakat 1980.

Juuri sinä vuonna Neuvostoliitto oli alkanut kiihdyttää Viron venäläistämistä. Katsomoon virtasi tuhansia nuoria, joita puhutteli punk-kulttuurin epäsovinnaisuus ja vastarinta vallanpitäjiä kohtaan.

Yksi heistä oli Erik. Hän ihaili musiikkityylin ikonia Sex Pistolsia, koristi vaatteensa hakaneuloilla ja nosti tukkansa pystyyn sokerivedellä.

Propellerin piti soittaa ottelun väliajalla ja sen päätyttyä.

Ensimmäinen veto oli menestys: nuoret säntäsivät nurmikentälle. Järjestäjät eivät pitäneet siitä, ja kun yhtyekin oli vaikuttanut arveluttavalta, bändi määrättiin korjaamaan pois soitto- ja äänentoistovälineensä.

Katsojiin jäi kytemään harmi.

Punalippu alas

Kun peli päättyi, hävinnyt joukkue palkittiin nauriilla, kaaleilla ja porkkanoilla. Pelaajat alkoivat kopitella niitä katsojien kanssa, ja kohta käynnissä oli täysi karnevaali. Kun kaali osui miliisiautoon, yleisö riehaantui.

Viranomaiset yrittivät hallita käsistään riistäytynyttä tilannetta sulkemalla ulospääsyn stadionilta, mutta nuoret rikkoivat sitä ympäröivän aidan. Erik ja sadat muut lähtivät kohti keskustaa neuvostovastaisia iskulauseita huutaen, roskiksia kaataen ja miliisiautoja heiluttaen.

Narvan maantiellä Erik iski silmänsä sirpin ja vasaran koristamaan Neuvosto-Eestin lippuun kivitalon seinässä. Hetken mielijohteesta hän yritti tarttua siihen, ei ylettänyt, kipusi kaverinsa olalle, sai otteen, repi lipun alas ja talloi sitä jaloillaan.

Paikalle saapui neljä miliisiä, jotka haukkuivat Erikiä fasistiksi. Paksuin sitoi pojan kädet selän taakse, muut hakkasivat. Erikin nenäluu murtui, korvista valui verta. Hänet vietiin putkaan, jossa hän virui kaksi vuorokautta ilman ruokaa. Kuulusteluissa häntä vaadittiin pistoolilla uhaten nimeämään muita mellakoitsijoita.

Viranomaisraporttiin kirjattiin, että Erikille oli pidetty ”kasvattava puhuttelu”. Sen jälkeen hänet suljettiin kahdeksi kuukaudeksi mielisairaalaan.

Pakkolääkityksen takia hän ei muista ajasta juuri muuta kuin yksinhuoltajaäitinsä vierailun. Äiti itki. Hän oli menettänyt työnsä tukkukaupan päällikkönä.

Nuorisomellakat, joita pidetään Viron itsenäisyyden palauttamisen esinäytöksenä, jatkuivat sinä syksynä, mutta Erikiltä ne jäivät väliin.

Hän sai myös potkut koulustaan, joka oli Tallinnan paras. Menetys oli suuri, sillä hän tähtäsi nuorena kuolleen isänsä jalanjäljissä yliopistoon.

Tutuiksi kaupoilla

Ystävyys alkoi laittomasta rahanvaihdosta.

Heinäkuussa 1983 haapavetiset Maija ja Taavi Seppä, siivooja ja sairaseläkkeelle siirtynyt talonmies, tekivät matkan Viroon. He tiesivät, että markoilla voisi ostaa ruplia pimeästi moninkertaisen määrän viralliseen kurssiin verrattuna – ja lähtivät hieromaan kauppaa.

Kun setelit vaihtoivat omistajaa, tulkkina toimi Erik Valge.

Erik oli opetellut suomen kielen Jerry Cottoneista ja Mika Waltarin teoksista, jotka hän oli löytänyt Raatihuoneentorin kupeessa sijaitsevasta antikvariaatista. Hän haaveili kielitieteilijän urasta, ja oli hankkinut myös suomen kieliopin.

Rahanvaihdon jälkeen nuorukainen kysyi kohteliaasti, voisiko hän harjoitella suomen kieltä pariskunnan kanssa. Se sopi, ja kohta kolmikko huomasi tulevansa juttuun keskenään. Hieman myöhemmin Erik esitteli Sepille Helin, tyttöystävänsä ja tulevan vaimonsa. Ystävyys syntyi.

Sepät ryhtyivät käymään toistuvasti Tallinnassa. Myös kaksi heidän tytärtään matkusti tapaamaan Erikiä ja Heliä.

Maaliskuussa 1984 Taavi ja Maija Seppä matkustivat Tallinnaan tapaamaan uudestaan Erikiä ja Heliä.

Taavi ja Maija Seppä poseeraavat Erikin kanssa toisella Tallinnan-vierailullaan maaliskuussa 1984. © Seppien kotialbumi.Taavi, Maija ja Heli Tallinnassa.

Maija, Erik ja Heli Tallinnassa.

Maija ja Taavi Seppä Erikin ja Helin kanssa Tallinnan keskustassa. © Seppien kotialbumi.

Kummilapset Virosta

Samoihin aikoihin, vuonna 1984, Sallan vanhemmat Leo ja Sirpa Paajanen tekivät Kouvolasta ensimmäisen Tallinnan-reissunsa. Mukana oli myös Sirpan sisko puolisoineen.

Miehillä oli matkassa farkkuja ja lenkkareita, jotka he aikoivat myydä hyvään hintaan. Himoitulle länsitavaralle löytyi Viru-hotellin pysäköintialueelta halukas ostaja, venäläinen trokari. Tulkkina toimi Erik.

Kun kaupat oli tehty, Erik kutsui miehet kotiinsa. Ehdotus oli epätavallinen, mutta kun nuori mies oli ystävällinen, he suostuivat. Vierailu osoittautui miellyttäväksi, ja he sopivat näkevänsä uudelleen.

Saman reissun aikana Erik opasti pariskunnat taksilla Paldiskin sotilastukikohdan liepeille ja tutustutti heidät Heliin, joka odotti heidän esikoistaan. Lämmin yhteys muodostui nopeasti.

Nelikymppiset Paajaset alkoivat käydä säännöllisesti omien lastensa ikäisen pariskunnan luona. Kun he saapuivat tallinnalaiseen kommunalkaan, usean perheen yhteisasuntoon, heillä oli usein tuomisinaan lastenvaatteita, ompelutarvikkeita ja banaaneja. Paketikin kulkivat.

Erik ja Heli olivat saaneet kahdesta keski-ikäisestä pariskunnasta itselleen kummivanhemmat. Ja nämä kummilapset Virosta.

Perhekuva on vuodelta 1984.

Perhekuva vuodelta 1984. © Seppien kotialbumi.

Viisumi Suomeen

Kun Erik pyrki yliopistoon, hänet torjuttiin muotoseikkoihin vedoten. Hän ryhtyi tarjoilijaksi ja pääsi töihin hotelli Palaceen. Tallinnassa ei vain käynyt juuri muita ulkomaalaisia kuin suomalaisia, joten Erikin käymistä ranskan ja italian kursseista ei juuri ollut iloa.

Heli taas työskenteli sanomalehdessä päätoimittajan sihteerinä. Nuoren perheen elämä Neuvostoliitossa oli asettunut uomiinsa, mutta tarjosi pelkkää lohdutonta harmautta.

Perhepotretti on noin kolme vuotta aiemmalta ajalta.

Perhepotretti noin vuodelta 1986.

Vuonna 1988 uudistusmieliset kommunistit pääsivät valtaan Virossa, ja seuraavana vuonna selvästi entistä useampi virolainen sai luvan matkustaa Suomeen.

Jokainen pakoa suunnitteleva neuvostokansalainen kuitenkin tiesi, että Suomi tuskin myöntäisi turvapaikkaa. Ja että liikkumisen helpottuminen voisi jäädä hetkelliseksi – Neuvostoliitossa oli ennenkin väljennetty kansalaisten vapauksia, kunnes niitä oli taas kiristetty.

Erik ei halunnut viivytellä. Hän päätti loikata perheensä kanssa Suomen kautta Ruotsiin, joka tarjosi suojaa diktatuureista paenneille.

Viisumia varten hän tarvitsi isännän, joka sitoutui vastaamaan perheen kuluista Suomessa. Erik pyysi tehtävään Taavi Seppää. Tämä suostui oitis.

Erik kertoi myös Paajasille, että perhe on tulossa Suomeen.

Torstaina 21. syyskuuta 1989 Erikin perhe söi jäähyväisillallisen hänen äitinsä luona. Pöydässä oli perunaa. Pääruuaksi hankittu kana oli osoittautunut pilaantuneeksi.

Heli ja Erik saivat syksyllä 1989 kahden kuukauden turistiviistumit Suomeen.

Heli ja Erik saivat syksyllä 1989 kahden kuukauden turistiviistumit Suomeen.

Juonessa mukana

Seuraavana iltana Valget saapuivat Helsinkiin. Tulevina viikkoina he saisivat paljon apua Taavi ja Maija Sepältä, heidän lapsiltaan ja näiden puolisoilta. Mutta aluksi kukaan ei osannut arvata, mitä tuleman piti.

Länsisatamassa vastassa oli Ahti-poika, joka ajoi perheen kotiinsa Uuteenkaupunkiin. Valget olivat ensimmäistä kertaa ulkomailla, ja ihmettelivät näkemäänsä: valomainoksia, pankkiautomaatteja, Ahdin Buickia, poliiseja, joita ei tarvinnut pelätä.

Kun Valgen perhe saapui ensimmäistä kertaa ulkomaille, he pääsivät Ahti Sepän Buickin kyytiin.

Ahti Sepän amerikanrauta oli Valgen perheen ensimmäinen kosketus länsimaiseen elämään.

Matka jatkui kohti pohjoista Jaana-tyttären ja tämän miehen kyydissä. Tienvarsien hoidetut pihapiirit herättivät ihailua virolaisissa.Haapavedellä Maija oli laittanut pöydän koreaksi. Kohtaaminen oli lämmin. Lahjoja vaihdettiin, puolin ja toisin.

Parin päivän päästä Valget siirtyivät Leena-tyttären kotiin. Kun iltaa oli istuttu jo hyvän aikaa, Erik rohkaistui ja kertoi uutisen: perhe aikoo paeta Ruotsiin.

Sepän klaani oli yllättynyt, mutta heti juonessa mukana. Leenan puoliso Raimo Heikkilä ja Jaanan puoliso Pauli Hyytinen lupasivat auttaa laittomassa rajanylityksessä. Jännittävä seikkailu kiinnosti, samoin kiusanteko Neuvostoliitolle.

Erik valvoi koko tunnustusta seuranneen yön. Pelissä oli paljon: epäonnistuneita loikkareita uhkasi palautus Neuvostoliittoon ja vuosien vankeustuomio.

Kaasujalka tärisi

Perjantaina 29. syyskuuta Pauli ja Raimo lähtivät ajamaan appiukkonsa Passatilla virolaisperhettä kohti Ruotsia. Valgeille annettiin matkaan myös hieman rahaa, jotta nämä saisivat uuden elämänsä alkuun.

Ennen ensimmäistä rajanylitystä Valget pysähtyivät lähtökahveille Raaheen Seppien tyttären Jaana Hyytisen (ryhmäkuvassa vasemmalla) kotiin. Kuvan oikeassa laidassa on pakoautoa alkumatkan ajanut Raimo Heikkilä.

Ennen rajanylitystä Valget pysähtyivät lähtökahveille Raaheen Seppien tyttären Jaana Hyytisen (vas) kotiin. Kuvassa oikealla on pakoautoa alkumatkan ajanut Raimo Heikkilä. © Pauli Hyytisen kotialbumi

Raja ylitettiin Taavi Sepän Volkswagen Passatilla. Sen edessä seisoo Maria Valge.

Maria Valge pakoauton edessä Raahessa. © Pauli Hyytisen kotialbumi.

Kemissä oli pakko ottaa hermosavut. Kuskina toiminut Raimo murehti, että hänen muhkeat pulisonkinsa voisivat pistää rajamiesten silmään ja johtaa tarkastukseen. Ratin taakse siirtyi Pauli.

Torniossa jännitys tiivistyi ja auto hiljeni. Kun raja lähestyi, Paulin kaasujalka tärisi.

Autoa ei pysäytetty. Ruotsin tullin jäätyä taakse Pauli ilmoitti loikkauksen onnistuneen. Virolaiset olivat epäuskoisia: voiko valtakunnan rajan ylittäminen olla näin helppoa?

Pauli kehotti heitä katsomaan Haaparannan katukylttien kieltä.

Ilmassa oli iloa ja liikutusta, kun suomalaiset hyvästelivät nuoren virolaisperheen Bodenin rautatieasemalla. Laiturilla otetuissa valokuvissa Maria rutistaa pehmonalleaan hymysuin ja hänen vanhempansa säteilevät voitonriemua.

Valget lähtivät yöjunalla Tukholmaan.

Ruotsissa! Pauli Hyytinen sekä Heli, Maria ja Erik Valge juhlivat Bodenin rautatieasemalla lokakuussa 1989.

Ruotsissa! Pauli Hyytinen sekä Heli, Maria ja Erik Valge juhlivat Bodenin rautatieasemalla lokakuussa 1989. © Pauli Hyytisen kotialbumi.

Loikkaus ei onnistunut – Hengenpelastus Suonenjoella

Loikkausyritys epäonnistui.

Kolme päivää Bodenin hyvästien jälkeen Taavi Seppä sai puhelun Turusta. Erik kertoi perheensä palanneen Suomeen.

Valget olivat käyneet Tukholmassa ruotsinvirolaisten talolla ja kysyneet, kuinka turvapaikkaa haetaan. Heille kerrottiin, että jos anomuksen jättää silloin, kun turistiviisumi toiseen maahan on voimassa, Ruotsi palauttaa hakijan tulomaahansa.

Perheen viisumien erääntyminen oli lähes kahden kuukauden päässä. Käännytys Suomeen olisi luultavasti tiennyt sitä, että Suomi lähettäisi heidät edelleen Neuvostoliittoon.

Valget ostivat vähin äänin laivaliput Turkuun. He matkustivat ilman omaa hyttiä ja humalaisten mölinä valvotti heitä läpi yön. Tunnelma oli katkera.

Perhe palasi Haapavedelle Ahti Sepän kyydissä.

Kaikille oli selvää, että loikkausyritys uusittaisiin, mutta kuinka saada perheen aika kulumaan siihen saakka. Virolaisten majailu Sepillä voisi myös pitkittyessään herättää turhaa huomiota pitäjässä.

Taavi Seppä keksi ratkaisun kuultuaan, että pitäjän emäntäkoulun entinen puutarhuri Juha Rossi rakensi Suonenjoella mökkiä ja tarvitsi apukäsiä perustuksen valamiseen. Valget kuljetettiin sinne.

Erik lapioi betonia ja auttoi tilan muissa töissä. Eräänä päivänä Rossi horjahti talonsa katon harjalla ja putosi yli neljän metrin korkeudesta kohti pystyssä sojottavaa rakennustelineen tolppaa. Juuri ennen kohtalokasta osumaa Erik tönäisi Rossia, ja tämä mätkähti pehmeälle hiekalle.

Hengenpelastuksella oli kauaskantoiset vaikutukset. Ilman sitä Suomi olisi jäänyt paitsi Mehiläis-Jussia, yhtä Maajussille morsian -ohjelman vuoden 2006 avauskauden päähenkilöistä.

Kun komennus Suonenjoella oli ohi, Rossi ajoi virolaisperheen Kouvolaan.

Hälyttävä tieto – väkeä virtasi Ruotsiin

Sirpa ja Leo Paajanen ottivat ystävänsä avosylin vastaan. Valget kertoivat heille sen, minkä isännät olivat jo arvanneet: perhe ei palaisi Viroon. Hetkeäkään epäröimättä Paajaset majoittivat perheen, järjestivät tekemistä ja auttoivat paon valmistelussa.

Kaksi viikkoa saman katon alla tiivisti jo entisestään lämpimiä välejä. Heli alkoi kutsua Sirpaa ”äidiksi”. Leo olisi ottanut Erikin töihin muovialan yritykseensä, mutta neuvostokansalaisen palkkaaminen oli mahdotonta.

Uuden pakoyrityksen lähestyessä Erikin hermot kiristyivät. Kun hän kävi Leon kanssa metsällä Imatralla, Neuvostoliiton rakennukset horisontissa alkoivat ahdistaa niin pahasti, että Leo joutui rauhoittelemaan häntä tovin ennen kuin reissu saattoi jatkua.

Sitten Paajaset saivat Kari Lumikerolta tiedon, että Ruotsiin virtasi nyt niin paljon ihmisiä Itä-Euroopasta, että se ei enää välttämättä ota kaikkia vastaan. Olisi parempi mennä nopeasti rajan yli, jos aikoi hakea turvapaikkaa Ruotsista.

Viisumit olisivat voimassa vielä viikkoja, mutta siitä ei ollut enää varaa välittää. Valget päättivät lähteä kohti Ruotsia.

Paajaset halusivat lahjoittaa perheelle matkakassan. Erikin vaatimuksesta rahasummasta tehtiin velkakirja. Lainan pantiksi hän antoi arvokkaimman omaisuutensa, 1920-luvulta peräisin olevan ruusutimanteilla koristellun sukusormuksen.

Hyvästit jätettiin Kouvolan rautatieasemalla. Kaikkien silmät olivat kyynelissä.

Huolta pakolaisleirillä

Uusi loikkausyritys käynnistyi marraskuun alussa 1989.

Pauli Hyytinen tarttui taas tehtävään. Nyt hänen seurakseen lähti Taavi Seppä. Rikos tasattiin: appiukko tarjosi auton ja vävypoika asettui rattiin. Virolaisten punakantiset neuvostopassit viisumileimoineen katsottiin viisaimmaksi jättää Haapavedelle.

Kun raja lähestyi, Pauli valitsi vihreän kaistan. Se oli varattu niille, joilla ei ollut tullattavaa.

He pääsivät läpi.

Nyt Valgeilla oli selvät sävelet. Pauli ajoi heidät Karin ohjeiden mukaisesti Luulajaan, jossa he ilmoittivat hakevansa turvapaikkaa Ruotsista.

Suomen-viisumeista ei muodostunut ongelmaa. Viranomaiset tarjosivat Valgeille majoituksen, ja parin viikon jälkeen heidät siirrettiin Mohedan pakolaisleirille eteläiseen Ruotsiin odottamaan päätöstä kohtalostaan.

Ruotsin kiristynyt linja näkyi: marraskuussa yksi virolainen turvapaikanhakija palautettiin Mohedasta Suomeen. Valget huolestuivat pahasti.

Kari kävi tekemässä MTV:lle jutun virolaispakolaisista ja haastatteli siihen Erikiä. Samalla hän kutsui Valget kotiinsa Tukholmaan.

Elämä leirillä oli kuolettavan tylsää, joten Valget päättivät tarttua Karin tarjoukseen.

Kari järjesti loikkareille töitä

Vierailusta ei muodostunut tavanomainen. Kari ja hänen vaimonsa Cita Högnabba ottivat virolaiset asumaan omakotitaloonsa, jossa eli myös kaksi Karin lasta. Se oli varsinainen majatalo, jossa perheen ystävät tulivat ja menivät. Iltaa istuttiin usein eikä talon neljää ulko-ovea juuri välitetty lukita.

Virolaiset solahtivat hyvin joukkoon.

Iso kivitalo Brommassa vaati kunnostusta ja remonttimiehiä kävi siellä tämän tästä. Erään kerran suomalainen putkimies valitti, että osaavista tekijöistä on pulaa. Kari osoitti Erikiä ja sanoi, että tuossa olisi sopiva jätkä.

Kari oli tunnettu tv-kasvo ja valovoimainen hahmo ruotsinsuomalaisten keskuudessa. Putkimies katsoi parhaimmaksi palkata virolaisen siltä istumalta. Erik oli hänellä töissä reilun vuoden ja oppi ruotsin kielen.

Valget ehtivät majailla Brommassa toista kuukautta. Ensimmäisen oman kotinsa he saivat, kun Karilla työskennelleeltä maalarilta vapautui asunto.

Näin virolaisperhe pääsi nopeasti uuden elämän alkuun Tukholmassa.

Turvapaikkapäätös kuitenkin venyi, vaikka Erik täytti toisinajattelijan kriteerit. Kerran kuussa perheen piti käydä ilmoittautumassa Mohedassa.

Viimein maaliskuussa 1990 koitti päivä, jolloin Heli Valge saattoi soittaa ”äidille”, Sirpa Paajaselle, hyvät uutiset. Ruotsi oli myöntänyt perheelle pysyvät oleskeluluvat.

Sormus jäi

Vuodet kuluivat.

Heli alkoi työskennellä siivoojana. Erik sai paikan hotellista, kunnes siirtyi baarimikoksi Siljalle. Heille syntyi toinen lapsi.

Valget ja heidän auttajansa kävivät kylässä toistensa luona. Kortit ja kirjeet kulkivat.

Heli ja Erik erosivat. Kanssakäyminen suomalaisten kanssa harveni.

Sirpa Paajasta jäi painamaan se, että Erikin sukusormus oli jäänyt Kouvolaan. Hän halusi antaa sen takaisin. Kuusi vuotta sitten hän juhli 70-vuotispäiviään ruotsinlaivalla ja otti sormuksen mukaan. Huono-onnisesti Erik ei ollut työvuorossa.

Seura päätti järjestää Erikin ja hänen auttajiensa jälleennäkemisen, jossa sormus palautettaisiin takaisin Valgen suvulle.

Salaliiton tapaaminen

Harmaa taivas roikkuu matalalla Kouvolan kattojen yllä, kun kolmen vuosikymmenen takaisen salaliiton jäsenet kohtaavat toisensa Sirpa ja Leo Paajasen tiilitalossa. Eletään helmikuuta 2020.

Leo työntää vhs-nauhuriin kasetin toisensa perään.

Leo Paajanen kuvasi kotivideon Valgen perheen kyläilystä Sallan luona kolme vuosikymmentä aiemmin.

Leo Paajanen kuvasi kotivideon Valgen perheen kyläilystä Sallan luona kolme vuosikymmentä aiemmin. © Tommi Tuomi / Otavamedia

Yhdellä nauhalla pieni Maria tanssii Lambadaa Sallan kodissa 1989. Toisella on Huomenta Suomen historian ensimmäinen lähetys, jossa nähdään paitsi Sallan debyytti tv-juontajana, myös Karin juttu Mohedan pakolaisleiriltä. Erik vastaa siinä kysymyksiin niin, ettei häntä tunnista.

Ihmiset kuvissa näyttävät kovin nuorilta. Television ympärille asettuneiden kasvoilta paistaa liikutus.

Valitettavasti yksi tärkeä henkilö on poissa. Korkea kuume pudotti Erikin vuoteeseen juuri ennen kuin hänen olisi pitänyt lentää Suomeen.

Onneksi videopuhelut on keksitty. Otamme Kouvolasta yhteyden Tukholmaan.

Erik tunnistaa heti huoneen, jossa auttajat istuvat. Siinä oli ennen uima-allas. Lokakuussa 1989 hän kokeili samassa huoneessa, paljonko Paajasten stereoista lähtee ääntä.

”Kaiutin putosi altaaseen”, hän hymyilee.

Tapaus naurattaa Paajasiakin.

Sirpa ja Leo Paajanen valitsivat huolella pullon kuohuvaa Erikin ja auttajien välistä jälleennäkemistä varten.

Sirpa ja Leo Paajanen valitsivat huolellisesti pullon kuohuvaa Erikin ja auttajien välistä jälleennäkemistä varten. © Tommi Tuomi / Otavamedia

Salla Paajanen ja muut auttajat kohottavat vapauden maljan. Vastoin suunnitelmia Erik osallistuu juhlahetkeen videopuhelun välityksellä.

Vapauden malja. Vastoin suunnitelmia Erik osallistuu juhlahetkeen videopuhelun välityksellä. © Tommi Tuomi / Otavamedia

Puhtaasta sydämestä

Tunnelma vakavoituu, kun Sirpa ottaa esiin kauniin ruusuhiotun sormuksen.

”Onko se äitini? En ole tuota aikoihin nähnyt”, Erik sanoo liikuttuneena. Sitten hän kertoo sormuksen tarinan.

Alun perin hänen isoisänsä lahjoitti sen vaimolleen. Sittemmin isoisä karkotettiin Siperiaan, ja suuri osa vauraan perheen arvoesineistä takavarikoitiin, mutta sormus pelastui. Seuraavaksi sormuksen sai Erikin äiti, joka vuorostaan antoi sen poikansa matkaan, jotta tällä olisi lännessä edes jotain rahanarvoista.

”Me ajateltiin, että pitäisi yrittää omillaan selvitä tässä maailmassa. Tehtiin se, mikä oli mahdollista meidän voimin, ja sitten Sirpa ja Leo saivat sen meiltä pantiksi.”

Erikin poskilla virtaavat kyyneleet. Tunteet ovat pinnassa muillakin.

”Se velkakirja on revitty. Ei ole mitään velkaa. Sormus odottaa sinua täällä”, Sirpa sanoo.

”Tervetuloa, Erik”, Leo sanoo.

Valgen perheen sukusormuksen tarina ulottuu 1920-luvulle.

Valgen perheen sukusormuksen tarina ulottuu 1920-luvulle. © Tommi Tuomi / Otavamedia

Sitten Salla pyytää kuvaan Paulin. Vie hetken, että Erik tunnistaa kyyditsijänsä.

”Meillä oli hauska reissu. Kiitos kauheasti.”

Kari haluaa esittää Erikille kysymyksen.

”Kaduttaako, että talloit neuvostolipun vuonna 1980?”

”Ei. Tein sen, mikä piti tehdä.”

Vuodepotilaan voimat alkavat ehtyä, mutta Sirpa haluaa sanoa vielä jotakin.

”Se oli elämämme surullisimpia hetkiä, kun lähetimme teidät rautatieasemalta kohti tuntematonta.”

”Te autoitte meitä puhtaasta sydämestä. Se on ollut aina mielessä”, Erik kiittää.

”Olette meille aina rakkaita Eestin lapsia”, Sirpa sanoo.

Sormus jää odottamaan seuraavaa tapaamista.

Erik Valge on ollut Silja Linen leivissä yli neljännesvuosisadan. Ensin hän työskenteli pitkään baarimikkona, nykyään tax free -myymälässä.

Erik Valge on ollut Silja Linen leivissä yli neljännesvuosisadan. Ensin hän työskenteli pitkään baarimikkona, nykyään tax free -myymälässä. © Tommi Tuomi / Otavamedia

X