Miksi kysymys vastuullisuudesta saa useat yritykset kiemurtelemaan? Kaikki eivät halua kertoa, missä tuotteet valmistava tehdas sijaitsee

Yritykset kertovat, missä ja miten ne tavaransa valmistuttavat, mutta miten kuluttaja tietää, pitävätkö väitteet paikkansa?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tekstiili- ja vaateteollisuuden halpatyön ongelmat ovat laajasti tiedossa.

Yritykset kertovat, missä ja miten ne tavaransa valmistuttavat, mutta miten kuluttaja tietää, pitävätkö väitteet paikkansa?
Teksti: Miina Leppänen

Tilasin kestäviksi arvellut, kunnon retkeilyhousut. Kun paketti saapui, sainkin yllättyä: housujen valmistusmaaksi oli merkitty Myanmar. Valtio on tätä nykyä diktatuuri, joten lähetin valmistuttajalle, suomalaiselle yritykselle sähköpostia: millaisissa oloissa housut on tehty?

Vastausta odotellessa ehdin tutkia, että housut ovat laadukkaat, niissä on paljon saumoja ja kaikki on ommeltu hyvin huolellisesti. Siksi ompelijan on täytynyt olla taitava ja kokenut.

Kierojen ja vetävien saumojen on arveltu paljastavan lapsityövoiman käytön tuotteessa, mutta suoratkaan saumat eivät ole tae: jo alakouluikäinen voi osata ommella tarkasti ja taitavasti.

Tehdasta ei paljasteta

Vaateketju vastasi muutamassa päivässä:

”Tuotanto tapahtuu suurimmaksi osaksi Kiinassa ja Vietnamissa, mutta meillä on myös yhteistyötä muutamissa muissa maissa olevien tehtaiden kanssa, kuten Myanmarissa. Vierailemme säännöllisesti tehtaissa varmistaaksemme, että työolot, palkat ja jätehuolto ovat kunkin maan lakien ja käytännesääntöjen mukaisia. Mikäli epäkohtia löytyy, niin lopetamme yhteistyön saman tien sellaisten tehtaiden kanssa.”

Tehtaan sijaintia tai nimeä yritys ei paljastanut. Ostaja ei siis voinut selvittää tilannetta itse tarkemmin.

”Nyrkkisääntö on, että jos yritys ei kerro, missä tuote on tehty, tuntosarvien pitäisi värähtää. Turvallisinta on löytää toinen yritys, jos kyseinen yritys ei kerro tehdaslistaa siitä, missä kaikkialla he tuottavat”, sanoo Eetti ry:n vastuullisuusasiantuntijana toiminut Maija Lumme. Eetti on kansalaisjärjestö, joka pyrkii edistämään vastuullista kuluttamista.

On todennäköistä, että Myanmarissa tekstiiliteollisuudessa tai puuvillapelloilla ihmisoikeudet eivät aina toteudu.

Yritykset korostavat usein tehtaidensa “lainmukaista” minimipalkkaa. Monessa maassa sekin on kaukana sellaisesta tulotasosta, jolla työntekijä saisi ruokittua koko perheensä, koulutettua lapsensa ja huolehdittua terveydestään.

”Ihmisoikeuksien kannalta olennaista on, puhuuko yritys elämiseen riittävistä palkoista”, Maija Lumme painottaa.

”Nyrkkisääntö on, että jos yritys ei kerro, missä tuote on tehty, tuntosarvien pitäisi värähtää”, Maija Lumme sanoo. © Jussi Jääskeläinen

”Nyrkkisääntö on, että jos yritys ei kerro, missä tuote on tehty, tuntosarvien pitäisi värähtää”, Maija Lumme sanoo. © Jussi Jääskeläinen

Mitä itsetehty vastuuleima kertoo?

Yritysten vinkkelistä vastuullisuus tarkoittaa monenlaisia, hankalasti todennettavia asioita.

Firmojen täytyy muistaa myös alihankkijoidensa kautta kunnioittaa ihmisoikeuksia, tuottaa ympäristön kannalta kestävästi, kantaa taloudellista vastuuta ja huolehtia lakien noudattamisesta.

Tuotteissa saattaa näiden ”todisteena” olla vihreitä leimoja ja sertifikaatteja.

”Leimoja on monenmoisia, ja ne vaativat kuluttajalta paneutumista. Jos tuotteessa on vihreä tarra, se ei tarkoita vielä paljon”, Maija Lumme sanoo.

Kyse voi olla yrityksen omasta vastuullisuusohjelmasta, joka vain näyttää siltä, että sitä säätelee jokin muu ulkopuolinen instanssi.

Yrityksistä voi kysyä, mitä kyseinen merkki lupaa ja miten asioiden toteutumista valvotaan. Ellei vastausta tule, se kertoo jo paljon.

”Jos luvataan ympäristön kannalta kestävämpää tuotantotapaa, kannattaa kiinnittää huomiota, kannustetaanko siihen vai velvoitetaanko. Siinä on ero.”

Sama yritys voi hoitaa ja valvoa jonkin tuotannon osan erittäin vastuullisesti, mutta sulkea silmänsä siltä, mitä tuotantoketjujen alkupäässä tapahtuu.

”On erittäin huolellista toimintaa ja huolimatonta toimintaa. Voi olla, että yrityksillä on toisaalta kunnianhimoisia ilmastotavoitteita, mutta alihankintaketjuissa saattaa olla pakkotyötä”, Lumme kertoo.

Osatotuuksia ja viherpesua

Ostin verkkokaupasta kokopellavaisen tyynynpäällisen, jonka mukana tuli tykötarpeita: lappu, johon oli merkitty pellavan tuottajan nimi.

Hän on ranskalainen maanviljelijä Millencourt-en-Ponthieun kaupungissa.

Tyynynpäällisen pellava on todistetusti viljelty tällä tilalla. Samoin tuotetietoihin on merkitty kehräämö, jossa pellava on jalostettu. Kuulostaa kodikkaalta.

”Se, että pellava on viljelty Ranskassa, on hyvä merkki, koska siellä on hyvä työlainsäädäntö. Toisaalta siellä on siirtotyövoimaa maataloudessa”, Maija Lumme sanoo.

Kankaan kutomoa ei kerrota, ei myöskään ompelupaikkaa. Tyynynpäällisen reunassa on pykäpistoja, jotka näyttävät käsinommelluilta, mutta tekijää ei ole mainittu.

Suuri osa tuotteen valmistusketjusta jää siis näkymättömäksi, eikä se välttämättä ole sattumaa. Kuluttajalle on kuitenkin haluttu antaa edes jotakin tietoa, vaikka sitten osatotuus.

”Jos kerrotaan yksi kiva juttu, voi ajatella, että onpa hyvä, että on asiaa mietitty.”

Kaikkea ei kuitenkaan ole kerrottu, ja se saa kyynistyneen kuluttajan epäilemään: mitä yritys ei halua sanoa?

”Ilmiötä kutsutaan viherpesuksi, kun kerrotaan vain valikoituja positiivisia puolia asiasta.”

Se ei silti tarkoita, että kaikki olisi pielessä. Monet yritykset pyrkivät aidosti toimimaan oikein.

Kun Eetti ry alkoi jokunen vuosi sitten rankata suomalaisia vaateyrityksiä ja heidän vastuullisuuttaan, firmat alkoivat itsekin tehostaa toimiaan.

”Vastuullisuus parantuu, kun sitä vaaditaan. Tänä päivänä ei ole enää uskottavaa, että sanotaan jonkin olevan vastuullista, ellei kerrota, mitä sillä konkreettisesti tarkoitetaan.”

Lue myös: Merihevospillereitä, uhanalaisia lemmikkejä ja laukkuja matelijan selkänahasta – Näin laitoin eläinkauppa pyörii Suomessa

”Tänä päivänä ei ole enää uskottavaa, että sanotaan jonkin olevan vastuullista, ellei kerrota, mitä sillä konkreettisesti tarkoitetaan.” © Jussi Jääskeläinen

”Tänä päivänä ei ole enää uskottavaa, että sanotaan, että vastuullisuus toteutuu, ellei kerrota, mitä sillä konkreettisesti tarkoitetaan.” © Jussi Jääskeläinen

Vastuullisuus syntyy kokonaisuudesta

Tekstiili- ja vaateteollisuuden halpatyöstä, hikipajoista, on kerrottu paljon.

Samaan aikaan monelta jää huomiotta esimerkiksi hyväksi esineeksi mielletty sähköauto. Mitä kaikkea sen valmistusketju aiheuttaa?

Ajoakkuihin tarvitaan kobolttia, ja 70 prosenttia maailman koboltista tulee Kongon demokraattisen tasavallan eteläosista. Kaivostoiminta aiheuttaa suuria ympäristöpulmia, eivätkä työntekijöidenkään asiat ole aina kunnossa.

”Kun puhutaan liikenteen sähköistymisestä, puhutaan myös ihmisoikeuskysymyksistä. Kaivoksissa on vaaralliset työolot, lapsia töissä, ja näiden juurisyy on kaivosalueiden äärimmäinen köyhyys”, Maija Lumme sanoo.

Vähäpäästöisen liikenteen hintana voivat siis olla karut ihmisoikeusrikkomukset.

Siksi vastuullisuus täytyy toteuttaa kaikilla osa-alueilla.

”Nyt pyritään siihen, että kaupasta voisi ostaa tuotteen kuin tuotteen ilman, että täytyy olla huolissaan, onko tässä jotakin mätää, onko käytetty lapsityövoimaa tai onko jokainen saanut riittävän korvauksen työstään.”

X