Eettinen ruoantuotanto kahden kauppaa – Suomessa S- ja K-ryhmät päättävät mitä sinä syöt

Jaa kaverilleTilaa Seura
Tohtori Laura Hännisen työasuna on usein nuolaisun ja lannan kestävä haalari. © TOMMI TUOMI/OTAVAMEDIA
Jos karjankasvattaja kohtelee eläimiään huonosti, ruokateollisuus karttaa häntä maineen menettämisen pelossa. Miksi siis epäeettisesti tuotettuja eläinjalosteita on yhä kaupan? Tutkija Laura Hänninen tietää syyn.

Laura Hännisen, 49, työkaverit ovat pohjattoman uteliaita.

Ne kerääntyvät laumaksi ympärillemme ja nuuskivat kaulat pitkinä. Yksi lipaisee kielellään Hännisen poskea.

Parinkymmenen vuoden aikana Hänninen on oppinut tulkitsemaan työkavereidensa puhetta.

Juuri nyt ne saattelevat meitä portille ja kommentoivat vierailuamme möö-mylväisyillä.

”Ovat vähän levottomia. Ihmettelevät, että mitäs tässä nyt tapahtuu”, Hänninen tulkkaa.

Hänninen on töissä Helsingin yliopistossa kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osastolla eläinten hyvinvoinnin ja eläinsuojelun opettajana. Nämä meitä saattelevat työkaverit ovat erityisen läheisiä Hänniselle, sillä hän on perehtynyt työssään juuri nautojen hyvinvointiin, niiden kipukokemuksiin ja uneen.

Sankarieläinlääkäriksi

Eläinlääkäri ja opettaja.

Ne ovat lasten kaksi tavallisinta haaveammattia. Hänninen on siitä harvinainen tapaus, että hänestä tuli aikuisena molempia.

Hän oli vain kolmevuotias, kun päätti ryhtyä eläinlääkäriksi.

”Tosin en nyt enää ole varma, oliko se minun vai äidin haave. Äiti olisi itse halunnut eläinlääkäriksi.”

Ainakin haavetta tuettiin kotona. Pikku-Laura kantoi kotiin matoja ja muita öttiäisiä ja sai positiivista vahvistusta: meidän Laura tykkää eläimistä.

Eläinlähtöisen ajattelun siemen kylvettiin häneen varhain. Kun koira puri viisivuotiasta Lauraa, kauhistelun sijaan äiti selitti tytölle asian koiran näkökulmasta. Koira oli luullut, että Lauran paijaamiseen ojennettu käsi aikoi viedä siltä luun.

”En säikähtänyt puremista vaan nolostuin, kun en ollut tajunnut ajatella asiaa koiran kannalta.”

Kun eläinnäkökulma oli sisäistetty, Lauran oli vaikea katsoa edes kastemadon kärsimyksiä.

”Koulussa biologian opettaja laittoi kastemadon piirtoheittimeen esitelläkseen sen tikapuuhermostoa. Mato kiemurteli tuskissaan ja minä aloin itkeä. Sain viedä madon takaisin pihalle.”

Opiskelemaan Hänninen lähti tullakseen samanlaiseksi käytännön työtä tekeväksi sankarieläinlääkäriksi kuin James Herriot, joka Kaikenkarvaiset ystäväni -kirjassa pelasti eläinten henkiä.

Opintoihin liittyvässä työharjoittelussa Hännisestä alkoi kuitenkin tuntua, että eläinlääkäri hoiti vain oireita mutta ei niitä syitä, jotka aiheuttivat oireita. Jos syihin pääsisi vaikuttamaan, muuttaisi maailmaa.

Sitä hän halusi.

Miksi en tiennyt

Neljäntenä opiskeluvuotena Hänninen lähti Ruotsiin kurssille, joka käsitteli etiikkaa ja eläinten käyttäytymistiedettä.

Reissun piti olla vain virkistävä piipahdus pohjoismaiseen opiskelijaelämään, mutta siitä tuli paljon enemmän. Se muutti Hännisen elämän.

”Kurssilla haastettiin pohtimaan eettisiä kysymyksiä, joita tuotantoeläinten pitoon liittyy. Se avasi silmäni. Ihmettelin, miksi en ollut kuullut näistä asioista mitään. Miksi meillä ei puhuttu niistä?”

Tuolloin, 1990-luvun alussa, ei Suomessa eläinlääketieteen opinnoissa juuri paneuduttu eläinten hyvinvointiin.

Kokemuksen jälkeen Hännisen oli helppo sanoa, mikä häntä kiinnosti: tuotantoeläinten hyvinvointi ja käyttäytyminen.

Hän teki väitöskirjansa vasikoiden unesta. Kaikki mitä siihen asti tiedettiin nautojen unesta, oli perustunut 1970-luvun alussa kuudelle naudalle tehtyihin tutkimuksiin, jossa niiden kalloihin porattiin reiät elektrodeja varten. Tutkimuksen perusteella tultiin siihen käsitykseen, että ne eivät nuku paljon.

Hänninen päätyi tutkimaan nukkuvia vasikoita hellästi ja häiritsemättä, samalla EEG-tekniikalla, jolla sotilassairaalassa tutkittiin varusmiesten unta. Lisäksi hän arvioi vasikoiden hyvinvointia laajemmin niiden käyttäytymisen perustella.

Ilmeni, että uni oli oleellisen tärkeää vasikoille. Ne eivät kuitenkaan pidä silmiään turhaan suljettuina ja voivat nukkua silmät puoliavoimina, koska ovat saaliseläimiä. Samasta syystä ne eivät näytä kipujaan.

Jos vasikka ei pääse toteuttamaan lajityypillisiä tarpeitaan, kuten imemään, seurustelemaan muiden vasikoiden kanssa, liikkumaan, lepäämään ja leikkimään, se kärsii. Kärsimys näkyy häiriökäyttäytymisenä.

Laura Hänninen on tutkinut eläinten kipukokemuksia. Naudoilta poltetaan sarven aiheet 600-asteisella kolvilla, mikä tekee päähän kolmannen asteen palovamman. Nämä lehmät ovat etuoikeutettuja, koska ne saivat viikon mittaisen kivunlievityksen. Yleensä palovammaa kipulääkitään päivän. © TOMMI TUOMI/OTAVAMEDIA

Liikkeelle eläimen tarpeista

Miksi eläinten tunteiden ja hyvinvoinnin pitäisi kiinnostaa heitä, joille eläinten pito on elinkeino?

”Jos esimerkiksi nautaa kohdellaan alusta asti hyvin, se oppii luottamaan ihmiseen. Silloin sitä on huomattavasti helpompi käsitellä. Tulee vähemmän yllättäviä tilanteita, ja navettaan on kiva mennä, kun vastassa ovat terveet ja aktiiviset eläimet.”

Hänninen on kiertänyt parikymmentä vuotta suomalaisilla maito- ja lihatiloilla. Sinä aikana moni asia on muuttunut.

Vasikoita ei juuri enää suljeta yksittäin pieniin karsinoihin vierotuksen jälkeen, vaan ne saavat liikkua yhdessä muiden vasikoiden kanssa tilavissa karsinoissa ja imeä maitonsa.

”Valtaosa tuottajista pitää eläimistä. Niitä kohdellaan hyvin ja rapsutellaan.”

Hänninen on huomannut, että tutkittu tieto saavuttaa tuottajat nopeasti, koska maatalousalan kahta lehteä lukevat melkein kaikki alalla olevat.

Viime vuosien iso vääntö on koskenut sitä, onko lehmän parempi elää parsinavetassa, jossa se on aloilleen kytkettynä vai pihatossa, jossa se pääsee liikkumaan. Hännisen mielestä navetan arkkitehtuurista kinastelu on epäoleellista. Siksi valmisteilla olevassa eläinsuojelulaissakaan ei pitäisi puuttua siihen.

”Parsi voi olla hyvä paikka, jos lehmä pääsee jaloittelemaan myös talvisin, voi levätä riittävästi ja vieressä on kiva kaveri.”

Hänninen muistuttaa, että lain kanssa ollaan naimisissa vuosikymmeniä ja sinä aikana tulee todennäköisesti jokin uusi navettaratkaisu.

”Tärkeintä olisi, että lähdettäisiin liikkeelle eläimen tarpeista. Uuteen lakiin pitäisi kirjata mahdollisuus jaloitella päivittäin ympäri vuoden navetasta riippumatta. Liikkumistarve ei tosin koske vain nautoja vaan ihan kaikkia eläimiä sioista koiriin.”

Kaksi päättää

Eläinten hyvinvointiin vaikuttavat valistus ja laki. Ja ennen kaikkea raha.

”Jos kuluttajat ovat valmiita maksamaan eläinten hyvinvoinnista ruoan hinnassa, näitä asioita saadaan eteenpäin.”

Kuluttajat ovat yhä laajemmin kiinnostuneita eettisestä ruoantuotannosta, koska eläinsuojelujärjestöt ovat tuoneet epäkohtia esiin. Lihanjalostajat eivät enää halua ostaa huonosti eläimiä kohtelevien tilojen tuotteita, koska siitä voi tulla imagohaittaa kuluttajien silmissä.

Kaikkein suurin kulutusta ohjaava vaikutus on Hännisen mielestä kuitenkin kaupalla. Esimerkiksi reilun kaupan banaanit ovat lyöneet itsensä läpi, kun kaupat ottivat ne valikoimiinsa ja pitivät ne siellä niin kauan, että kuluttajat löysivät ne.

Hänen mukaana on ongelmallista, että kauppa ei ole mukana keskustelemassa eläinten hyvinvoinnista.

”Viimeiset kymmenen vuotta eläinsuojelujärjestöt, tuottajajärjestöt, ministeriö, valvonta ja me eläinlääkärit olemme istuneet saman pöydän ääressä puhumassa näistä asioista. Joukosta puuttuu oleellinen toimija, kauppa. Sen pitäisi olla mukana, koska meillä on kaksi keskusliikettä, joiden sisäänostajat päättävät, mitä koko Suomi syö.”

Suomen elintarvikekauppa on S- ja K-ryhmien hyppysissä. Niiden yhteenlaskettu osuus päivittäistavarakaupasta oli viime vuonna 83 prosenttia.

Ketjut puuttuvat

Elääkö Laura Hänninen itse kuten saarnaa?

”Olen fleksaaja.”

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hän söisi pelkkiä kasviksia, mutta kaikki perheenjäsenet eivät ole ihastuneita sellaiseen ruokavalioon.

”Parimetrinen juniori haluaa syödä lihaa.”

Jos Hänninen ostaa lihaa, hän valitsee sellaista, jonka tuotantomuodot sopivat hänen etiikkansa. Esimerkiksi luomua tai riistaa. Niitä ei aina löydy lähikaupasta, ja kauemmas hän ei arjessa ehdi ruokaansa metsästämään.

”Yleensä joku muu perheenjäsen menee kauppaan ja ostaa sitä, mitä hänen tekee mieli.”

Ylipäätään ruoanvalmistus on perheessä pitkälti miehen hyppysissä, joka pitää ruoanlaitosta ja tekee gourmet-ruokaa.

”Hän sattuu olemaan naimisissa naisen kanssa, jonka makunystyrät ovat kuin labradorinnoutajalla.”

Suomen karjatiloja kierrellessään Hänninen on vakuuttunut siitä, että tuottajat eivät ole eläinten hyvinvoinnin huomioon ottavan ruoantuotannon esteinä.

”He tuottavat sitä mistä saa toimeentulon, koska eivät tuota ruokaa harrastuksenaan. Ongelma on siinä, että meillä ei ole jakeluketjuja, joilla kuluttajat saisivat helposti eettisen lihan lautasilleen.”

Se taas on pelkkä järjestelykysymys.

Jos tahtoa löytyy.

Lue myös:

Tutkija: Näissä elintarvikkeissa otetaan huomioon eläinten hyvinvointi

X