Seura selvitti: Varhaiskasvatus kärsii henkilöstöpulasta maksaen vuosien takaisista virheistä – Miksi poliitikot eivät arvosta naisten tekemää työtä?
Päiväkodit kärsivät henkilöstöpulasta. Nyt maksetaan virheistä, joita tehtiin jo vuosikymmeniä sitten. Mikä kaikki on mennyt varhaiskasvatuksessa pieleen?
Pääkaupunkiseudulla ei ole tarpeeksi varhaiskasvatuksen opettajia.
Saara työskentelee helsinkiläisessä päiväkodissa, on työskennellyt lähes 15 vuotta. Hän pitää työstään ja opiskelee parhaillaan muuntokoulutuksessa lastenhoitajasta varhaiskasvatuksen opettajaksi.
Koulutukseen hän on lähtenyt, koska muutaman vuoden takainen lakimuutos on muuttanut hänen työnkuvaansa epähoukuttelevammaksi.
Lastenhoitajat eivät nimittäin saa enää tehdä lasten kanssa juuri muuta kuin valvoa heitä ulkona ja päivälevolla tai auttaa ruokailussa, pukemisessa ja vessassa. Vuonna 2018 uudistettu varhaiskasvatuslaki määrää, että 2/3 henkilökunnasta on oltava päteviä varhaiskasvatuksenopettajia tai sosionomeja. Lain mukaan toiminnasta vastaa ja sen suunnittelee koulutettu varhaiskasvatuksen opettaja.
Harmi vain, että henkilöstöpula vaivaa pääkaupunkiseutua. Varhaiskavatuksen opettajia ei ole läheskään tarpeeksi näihin tehtäviin.
Siksi Saarakin on työvuosiensa aikana tehnyt varhaiskasvatuksen opettajan töitä. Se on ollut hänestä kiinnostavaa ja palkitsevaa.
”Aiemmin jaoimme varhaiskasvatuksen opettajan kanssa tehtävät ja teimme ne yhdessä. Nyt saisin vain jakaa ruokaa ja istua nukkarissa.”
Minne hävisi arvostettu päivähoitojärjestelmä?
Varhaiskasvatuksesta on viime vuosina puhuttu niin negatiiviseen sävyyn, että juttujen äärellä välillä hirvittää. Mitä on tapahtunut suomalaiselle, arvostetulle päivähoitojärjestelmälle? Onko se ajautunut niin huonoon jamaan, ettei sinne uskalla enää viedä lastaan?
Valviran viimevuotisen selvityksen mukaan päiväkotien henkilöstömitoitus ja ryhmäkoot kuitenkin toteutuivat hyvin.
Ehkä joissakin paikoissa hyvään henkilöstömitoitukseen on päästy niin kuin Saaran työpaikalla: sijaiseksi otetaan kuka vain, ei tarvitse olla lainkaan kokemusta lasten kanssa toimimisesta, sillä sijaisen tehtävä on lähinnä vain istua nukkumahuoneen nurkassa tuolilla. Tosin ei sellaisesta sijaisesta mitään apuakaan ole, varsinkaan Saaralle, jolla on silloin yksin vastuullaan 14 lapsen ryhmä. Mutta paperilla asia näyttää olevan kunnossa.
Mikä kaikki on mennyt varhaiskasvatuksessa pieleen?
Henkilöstöpula ykkösongelmana
”Henkilöstöpula”, tiivistää ongelman Varhaiskasvatuksen opettajien liiton VOL:n puheenjohtaja Anitta Pakanen.
”Meillä on pulaa kelpoisista varhaiskasvatuksen opettajista.”
Kelpoiset eli pätevät varhaiskasvatuksen opettajat valmistuvat nykyään yliopistosta. Näin on ollut 1990-luvun puolivälistä asti. Aiemmin he valmistuivat erillisestä lastentarhaopettajaopistosta. Kun koulutus siirrettiin yliopistoille, aloituspaikkojen määrä romahti pitkäksi aikaa.
Syitä oli kaksi. Yliopistojen rahoitus menee niin, että ne saavat kandidaatin tutkinnoista, jollainen varhaiskasvatuksen opettajakin on, vähemmän rahaa kuin maisteritutkinnoista. Kiinnostus opiskelupaikkojen järjestämiseen ei siis ole ollut suuren suurta ilman erillistä rahoitusta.
”Yliopistot ovat melko itsenäisiä laitoksia eikä aloituspaikkojen määrästä ja rahoituksesta käyty tarpeeksi keskustelua”, Pakanen sanoo.
Pahimmillaan vuosituhannen alussa koko maassa varhaiskasvatuksen opettajien aloituspaikkoja oli kaksikymmentä ja heitä valmistui vuodessa 5–10.
”Tämän asian annettiin olla näin vuosikymmenen ajan. Oli tietämättömyyttä eikä asia kiinnostanut poliitikkoja tarpeeksi.”
Päätökset tehtiin lyhytnäköisesti. Koska 1990-luvulla lastentarhanopettajia oli työttöminä, ei ajateltu sitä, että tulevaisuudessa asia voi olla toisin.
”Vanhoille kasvatusmenetelmille on sanottu goodbye”
Samaan aikaan varhaiskasvatusta on kehitetty ja vaatimukset ovat kasvaneet. Kaukana menneisyydessä ovat ne ajat, jolloin paikkaa sanottiin lastentarhaksi ja sitä ajateltiin säilytyspaikkana lapsille, joiden vanhemmat ovat töissä.
”Vanhoille kasvatusmenetelmille on sanottu goodbye. Nyt esimerkiksi lähdetään kaikissa kasvatustilanteissa positiivisesta näkökulmasta, siitä mitä lapsi jo osaa”, sanoo pääkaupunkiseudulla työskentelevä päiväkodinjohtaja.
Se tarkoittaa, että esimerkiksi ruokapöydässä ei pakoteta syömään vähintään viittä ruokalusikallista, vaan huomio kiinnitetään siihen, mikä kaikki lapsen syömistilanteessa on hyvin. Lapsia ei kohdella laumana, vaan yksilöinä.
Tällaiset kasvatuskeinot vaativat osaamista ja koulutusta.
”Mutta ei pedagogiikka mitään rakettitiedettä ole, se on lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia”, päiväkodinjohtaja sanoo.
Nyt opiskelupaikkoja on lisätty, mutta rahoitus niihin on määräaikainen ja poliitikkojen tahdosta riippuvainen. On myös kehitetty muuntokoulutuksia, joiden avulla lastenhoitajat voivat pätevöityä työn ohessa varhaiskasvatuksen opettajiksi.
Erityistä tukea kielen tai haasteellisen käytöksen takia tarvitsevat lapset ovat samassa ryhmässä muiden kanssa. Se vaatii henkilökunnalta paljon. © Lehtikuva / Hanna Matikainen
Rahastako aina puute?
Ihan sormia napsauttamalla henkilöstöpula ei korjaannu, vaan siihen menee vuosia. Hätäkeinoksi on keksitty pääkaupunkiseudulla henkilökunnan houkutteleminen erilaisilla rahaporkkanoilla.
Keinoon voi suhtautua myös ironisesti, sillä vain neljä vuotta sitten paljastui, että pääkaupunkiseudun kunnat olivat kartellityyliin sopineet, ettei kukaan nosta päiväkotityöntekijöiden palkkoja tai houkuttele työntekijöitä rahalla.
Nyt on toinen ääni kellossa, kun niin sanotusti kakka on jo vaipassa.
Esimerkiksi Espoossa maksetaan ensi vuoden heinäkuun loppuun asti 160 euroa kuussa enemmän houkutinpalkkaa niihin päiväkoteihin, joihin on vaikeaa saada muuten työntekijöitä. Useimmiten sellaisten päiväkotien alueella on paljon maahanmuuttajia.
Inkluusion ihanteen mukaan kaikenlaista erityistä tukea kielen tai muun haasteellisen käytöksen takia tarvitsevat lapset ovat nykyisin samassa ryhmässä muiden lasten kanssa. Silloin etenkin vaaditaan pedagogista osaamista ja pätevyyttä, ja aina sekään ei meinaa arkitilanteissa riittää.
”Minusta esimerkiksi autistiset lapset eivät sovi tällaiseen inkluusioajatteluun”, päiväkodinjohtaja sanoo.
Samaan aikaan laki vaatii viisi tuntia toiminnan suunnittelua per varhaiskasvatuksen opettaja per viikko ja jokaiselle lapselle henkilökohtaisesti räätälöidyt varhaiskasvatussuunnitelmat, jotka käydään läpi lapsen vanhempien kanssa.
Kun tähän lisätään krooninen henkilökuntavaje, jota paikataan epäpätevillä työntekijöillä sekä siihen päälle normaalit poissaolot, joihin ei löydy sijaisia, työ alkaa käydä sellaiseksi, että hyvät puolet eivät välttämättä ylitä huonoja puolia.
Saara kertoo, että hänen työpaikaltaan helsinkiläisestä päiväkodista on hiljattain irtisanoutunut kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa, jotka ovat lähteneet aivan eri töihin kaupalliselle alalle.
”Toinen heistä kertoi saavansa kaksi kertaa isomman palkan kuin päiväkodista.”
Alan yleinen palkkataso ei toimi erityisen kannustavana tekijänä
Korkeakoulutetun varhaiskasvatuksen opettajan keskikuukausipalkka on 2 792 euroa. Se on selvästi alle suomalaisen keskikuukausipalkan, joka on 3 582 euroa. Keväällä 2021 vaka-opettajat siirtyivät opetusalan työehtosopimukseen.
Houkutinlisäpalkan huono puoli on se, että päiväkotien tilanteet ovat niin erilaisia, että naapuripäiväkodissa, jossa asiat toimivat paremmin ja ongelmia on vähemmän, työskennellään sitten pienemmällä palkalla.
Aiemmin myös lastenhoitaja, joka toimi ilman pätevyyttä varhaiskasvatuksen opettajana, sai saman palkan kuin pätevä opettaja. Viimeisin sopimuskierros muutti asian ja nyt epäpätevälle pitää maksaa vähemmän.
Päiväkodinjohtajan mielestä tilanne on epäreilu. Hänen yksikkönsä pystyy toiminaan nimenomaan lastenhoitajakoulutuksen saaneiden, työssään pätevöityneiden lastenhoitajien ansiosta.
”Tällaiset palkkaratkaisut repivät ihmisiä.”
Vuoden 2018 lakimuutoksen jälkeen myöskään ammattikorkeakoulusta valmistuneet sosionomit eivät voi toimia enää varhaiskasvatuksen opettajina ja nyt neuvotellaan siitä, että he saavat jatkossa pienempää palkkaa.
”Henkilöstöpula pahenee näin entisestään ja veikkaan, että sosionomit tulevat pakenemaan alalta. Minusta tämä lakimuutos ei ollut loppuun asti mietitty.”
Arjen ongelmat kasaantuvat
Samaa mieltä poliitikkojen mokista varhaiskasvatuslakien suhteen on Anitta Pakanen, tosin hänestä mokat liittyvät enemmänkin varhaiskasvatuksen koulutuspaikkoihin ja niiden määrärahoihin.
”On hyvä asia, että koulutus on korkeatasoista ja tapahtuu yliopistoissa. Ei millään alalla lähdetä ongelmia ratkomaan niin, että alennetaan kelpoisuusvaatimuksia.”
Nyt varhaiskasvatuksen opettajiksi opiskeleville on noin tuhat aloituspaikkaa vuosittain. Jotta siirtymäajan loppuun mennessä vuonna 2030 vaka-opettajia olisi tarpeeksi, aloituspaikkoja pitäisi olla vuosittain 1 400.
Pakasen mukaan kustannukset valtion budjetista silloin olisivat 2,3 miljoonaa euroa vuosittain. Vertailun vuoksi ensi vuoden budjetissa valtio tukee ”kuntien ilmastosuunnitelmien laatimista” 2,8 miljoonalla eurolla.
”Ei siis mikään hirveä summa”, Anitta Pakanen sanoo,
Aloituspaikkojen ja muuntokoulutuksesta kiinnostuneiden määristä voi hänen mukaansa päätellä, että alalle kyllä halutaan yhä. Niistä kauhutarinoista huolimatta. Sellaisia voi lukea esimerkiksi Instagramissa varhaiskasvatuksenkertomuksia-tililtä.
Kun ihmiset väsyvät työssä, johon ei ole parannuksia näkyvissä, he purkavat sitä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Siitä syntyy helposti kuva, että alalla on ihan kaikki huolestuttavalla tavalla pielessä, vaikkei se olisikaan koko totuus kaikista päiväkodeista.
Tyytymättömyyteen on syynä sekä Pakasen että päiväkodinjohtajan mukaan henkilöstöpula.
”Tyytymättömyys ja ristiriidat lisääntyvät silloin, kun osaavaa henkilökuntaa ei ole tarpeeksi.”
Voi tulla huonosti organisoitua arkea, huonosti johdettuja työyhteisöjä ja huonosti hoidettuja tehtäviä.
Kun työskennellään ammatissa, jossa ihmiset hoitavat ja ovat vastuussa toisista ihmisistä, tunteet ovat työssä mukana työkaluna. Niitä tarvitaan ihmistyössä eri tavalla kuin sellaisissa ammateissa, joissa ei olla suoraan ihmisten hoivan kanssa tekemisissä.
Saarakin sanoo, että häntä itkettää lasten puolesta, etteivät he saa sellaista varhaiskasvatusta, mitä ansaitsisivat.
Kiire ja kaikenlainen epäselvyys korostavat tunteiden roolia, ja silloin pitäisi osata hallita niitä. Se kuuluu varhaiskasvatuksen työyhteisötaitoihin ja on osa pätevyyttä.
”Tiimityö on vaativaa muutenkin, kun on koko ajan paineistettuna. Jos siellä on mukana joku, joka levittää jatkuvasti negatiivisuutta ympärilleen, se on ihan kuin olisi huonossa parisuhteessa”, päiväkodinjohtaja kuvailee.
Varhaiskasvatusta on kehitetty ja vaatimukset ovat kasvaneet. © Lehtikuva / Linda Manner
Kutsumustyö, josta ei tarvitse maksaa
Se, miksi varhaiskasvatuksen henkilöstöpula ja sen aiheuttamat ongelmat on jätetty politiikassa huomiotta, voi johtua siitä, että varhaiskasvatus on naisvaltainen hoitoala.
Tutkija Emma Lamberg työskentelee hallituksen tasa-arvo-ohjelmia tutkivassa hankkeessa sekä Koneen säätiön FEMTIE-tutkimushankkeessa. Hän sanoo, että hoitotyön aliarvostus liittyy sukupuoleen ja siihen liittyy myös alojen huonompi palkkaus.
”Koska hoiva on luonteeltaan erityistä työtä, johon liittyy ihmissuhteita ja sitä tehdään tunteella, se vähentää työntekijöiden neuvotteluvaraa oman työnsä suhteen”, Emma Lamberg sanoo.
Hän tarkoittaa ajatusta ”kutsumustyöstä”. Ajatellaan, että eivät hoitajat kuitenkaan voi hylätä lapsia tai potilaita, vaan hoitavat heidät joka tapauksessa. Silloin voidaan ohittaa heidän pyyntönsä ja vaatimuksensa vetoamalla, että aina on jotakin tärkeämpää tai huonot ajat.
”Se tekee työntekijät alttiiksi työn hyväksikäytölle.”
Ja Lambergin mukaan hoitoaloja hyväksikäytetään yhteiskunnassa jatkuvasti. Ilman hoivaa eivät toimi sen enempää vientiteollisuus kuin finanssimarkkinatkaan, mutta sitä ei joko nähdä tai haluta ajatella.
”Hoidon ja huolenpidon hyväksikäyttöä voi verrata luonnonvaroihin, koska ne kummatkin voivat ehtyä, jos niiden riittävyydestä ei huolehdita. Nykyisessä talouspolitiikassa hoivan taloudellista merkitystä ei tunnisteta”, Lamberg sanoo.
Mutta pitäisi tunnistaa. Silloin sen yhteiskunnallinen tärkeys menisi ehkä perille myös poliitikoille. Hoitotyöstä ei voi vain ottaa jatkuvasti hyötyjä irti ilman, että sinne laitetaan lisää resursseja, Lamberg sanoo.
Naiset jäävät kotiin hoitamaan lapsia
Nyt hoivasta voidaan yhteisesti nyökytellen leikata ja resursseja niukentaa myös, koska on totuttu siihen, että kotitaloudet, pääasiassa naiset, ottavat taakan vastuulleen. Työ ei jää yhteiskunnan näkökulmasta tekemättä, siitä ei vain tarvitse maksaa, kun naiset jäävät kotiin hoitamaan lapsia tai vähentävät työtuntejaan hoitaakseen perheen sairaita tai vanhuksia.
”Alipalkattu hoitotyö muodostaa tällä hetkellä tukiaisen nykyiselle talousjärjestykselle. Siitä hyötyvät ne, jotka eivät kanna hoivasta itse vastuuta.”
Hoitotyöhön suhtaudutaan valtion budjetissa kuluna, vaikka siihen pitäisi Emma Lambergin kaltaisten tutkijoiden mukaan suhtautua investointina. Ongelma on myös se, että talous nähdään arvovapaana ja epäpoliittisena asiana, jolle ei ole vaihtoehtoja. Siksi ”on pakko” leikata tai ”rahaa ei ole”.
Lamberg huomauttaa, että talous on mitä suurimmassa määrin politiikkaa, jolle on vaihtoehtoja.
”Hoitotyö on työvoimaintensiivistä ja investoinnit siihen synnyttävät tutkimusten mukaan enemmän työpaikkoja kuin vaikka investoinnit rakennusalalle.”
Se tarkoittaa, että hoitoa tekemään tarvitaan aina välttämättä ihmisiä, sitä ei voi ulkoistaa ja tehostaa loputtomasti ilman, että työ jää tekemättä. Mitä enemmän hoitoon satsataan rahaa, sitä enemmän se luo työpaikkoja ja sitä kautta myös verotuloja.
Hieman hyviä uutisia
Lopuksi vielä hyviä uutisia alalta. Henkilöstöpula ja sen aiheuttamat ongelmat eivät kosketa läheskään kaikkia suomalaisia päiväkoteja. Anitta Pakasen mukaan monissa pienemmissä suomalaiskaupungeissa, kuten vaikkapa Kajaanissa ja Raahessa, on satsattu palkkaukseen, työilmapiiriin ja koulutukseen niin, että työtyytyväisyys on korkealla.
Myös pääkaupunkiseudun isoissa kaupungeissa vaikuttaisi olevan meneillään hetki, jolloin kaikkia ongelmia ei vain piilotella pois näkyvistä. Edelleen kuitenkaan tähänkään juttuun haastateltu päiväkodinjohtaja ei halunnut puhua asioista omalla nimellään.
Saara haluaa työpäiviensä päälle vielä opiskella alaa lisää ja jatkaa työssään. Hän toivoo, ettei kaupunki suurenna päiväkoteja ja ryhmiä vaan katsoo asiaa kasvavan sukupolven näkökulmasta.
Alalla on mentorointiohjelmia uusille työntekijöille, ja pääkaupunkiseudulla työskentelevä päiväkodinjohtaja kehuu omia työntekijöitään ja heidän tsemppiasennettaan ja ammattitaitoaan, vaikka joutui juuri kasvattamaan yhden lapsiryhmän kokoa.
Niitä lapsia nimittäin tulee varhaiskasvatuksen piiriin koko ajan lisää. Ennusteen mukaan vuonna 2030 varhaiskasvatuksen piirissä on yli 90 prosenttia 1–6-vuotiaista lapsista, vuonna 2020 luku oli 77 prosenttia. Määrä kasvaa, sillä poliittinen tahto on saada mahdollisimman monet lapset varhaiskasvatuksen piiriin, koska se on myös lapsen oikeus.
Aie on siinä mielessä hyvä, että varhaiskasvatuksen yksi tehtävä on muun muassa edistää koulutuksen tasa-arvoa.
Ja ensi keväänä on eduskuntavaalit. Silloin kansalaiset voivat kysyä ehdokkailta, millaista varhaiskasvatusta he kannattavat.
Saaran nimi on muutettu. Hänen sekä päiväkodinjohtajan henkilöllisyydet ovat toimituksen tiedossa.