Suomalainen maatalous henkitoreissaan – ”Rahat sähkölaskuun lainattiin naapureilta”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Koijärven tilalla maatalouden ahdinko tuntuu, mutta periksi ei anneta. Lehmiä ruokkivat emäntä Satu Jalvanti-Hannikainen ja isäntä Mikko Hannikainen. © Ari Nakari
Suomesta katoaa joka päivä neljä–viisi maatilaa. Katastrofaalinen kriisi ravistelee koko Eurooppaa, mutta Suomea se kouraisee syvimmin.

Punamustan työhaalarin selässä lukee Innovations of agriculture, maatalouden innovaatiot eli keksinnöt.

Haalariin sonnustautunut eteläsavolaisen Koijärven tilan emäntä Satu Jalvanti-Hannikainen valvoo tottuneesti koiraansa Miss Piggyä. Neiti Piggy pitää huolen siitä, etteivät laitumella olevat lehmät karkaa avoinna olevasta aitauksesta sillä aikaa, kun isäntä Mikko Hannikainen keikauttaa traktoristaan niille heinäpaalin syötäväksi.

”Ei tilastamme ulkoapäin uskoisi, missä tilanteessa ollaan”, Hannikainen sanoo synnyintilansa pihalla ympärilleen katsellen.

Ei. Se on totta. Kerimäen Koijärven rannalla perisuomalainen, heinäkuinen maalaisidylli on juuri sellainen, minkä kaupunkilaisetkin haluavat nähdä. Laajassa pihapiirissä on kaikki, mitä maatilalla kuuluukin olla; laiduntavia lehmiä, perinteikäs asuintalo, navetta pihattoineen, ja muut tarvittavat rakennukset. Hoidettuina, aktiivisessa käytössä olevina.

Pihalla seisoo maatalouskoneiden lisäksi kaksi autoa, ja ympärillä kirmailee taidokkaasti koulutettuja rotukoiria. Kaikkea ympäröi kauempana kasvava tummanvihreä, tuuhea metsä.

Idylliä ihailevat eivät tiedä, etteivät henkilöautot toimi, koska niitä ei ole varaa korjata. Eikä sitä, että traktoria on korjattu vanhan lypsykoneen osilla, että edes se toimisi. Uusiin osiin, kokonaisesta uudesta traktorista puhumattakaan, eivät rahat riittäneet, mutta pääasia on, että toimii, Hannikaiset tuumivat.

Korjaamohalli vaikuttaa uudehkolta, koska sen edeltäjä paloi, ja tulipalossa tuhoutui maatilalle elintärkeitä työkaluja, koneita ja laitteita. Vakuustuyhtiö tosin korvasi mukisematta vahingot, mutta Hannikaisille kävi, kuten monille muillekin tulipalon kokeneille: korvaussummalla ei hankittu kaikkea menettyä uuden veroisina.

Maatalousteknikon koulutuksen hankkineelle isännnälle riittää korjattavaa. Vain taivas on luovuuden ja keskeliäisyyden rajana, kun rikkoutuneen tilalle on löydettävä omista tarpeista käyttökelpoista ja toimivaa varaosaa.

Vaikeudet kasaantuvat

”Kun lapseni kuoli, minä en enää jaksanut”, Satu Jalvanti-Hannikainen sanoo yksinkertaisen koruttomasti.

Koijärven tupaan laskeutuu hiljaisuus. Oman lapsen kuoleman aiheuttamaa menetyksen syvyyttä ja suuruutta on sitä kokemattoman mahdoton ymmärtää. Se on suruista suurin, sen edessä on mykkä ja voimaton.

Koijärvellä meni hyvin ennen Satu-emännän pojan kuolemaa. Satu ja Mikko ottivat tilan nimiinsä 1-vuotishääpäivänään heinäkuussa 2002. Mikko oli hoitanut tilaa tätä ennen kolmannessa polvessa. Isännällä on kokemusta myös palkkatöistä, sillä hän ehti työskennellä muun muassa metsäkoneen kuljettajana. Satu oli puolestaan jättänyt työnsä ravintola-alalla muutettuaan tilalle kahden poikansa kanssa.

Alkoi useimmille maatiloille tyypillinen uurastus, joka vaatii menestyäkseen kahden ihmisen täyden työpanoksen. Hannikaisille syntyi kaksi yhteistä lasta, nyt 13- ja 14-vuotiaat tyttäret. Pitkät työpäivät kannattivat, vaikka taloudellisesti perheellä olikin tiukkaa. Aloittaneilla maatiloilla tilanne on lähes aina sama, sillä investoinnit ja tilakoon kasvattaminen vaativat veronsa.

”Me kuitenkin jaksoimme – ja pärjäsimme”, Satu Jalvanti-Hannikainen sanoo.

Tila kasvoi hiljalleen, ja nykyisin navetassa ammuu 70 lypsävää, joiden vasikoita Hannikaiset myyvät. Ruokaa lehmille saadaan 130 hehtaarin laajuisilta pelloilta, joiden viljelyn Hannikaiset hoitavat itse. Kiireaikana apuna on ulkopuolista työvoimaa muutamana päivänä viikossa.

Lapsensa kuoleman jälkeen Satu joutui jäämään pitkälle sairauslomalle, joka johti lopulta osatyökyvyttömyyseläkkeeseen. Tänä aikana Mikko Hannikainen hoiti tilaa apunaan palkattua työvoimaa.

Yli vuosikymmen sitten tapahtuneen tragedian jälkeen Koijärven tilalla on toteutunut monen hokema elämän lainalaisuus: epäonnella on taipumus kasaantua ilman kenenkään syytä.

2008 paloi korjaamohalli, jonka tilalle oli saatava uusi.

Veloista oli vuosi vuodelta vaikeampi selviytyä, kunnes tilaa uhattiin konkurssilla.

”Konkurssi muuttui onneksemme velkajärjestelyksi, jonka kanssa olemme nipin napin pärjänneet”, Mikko Hannikainen sanoo.

Nipin napin pärjääminen merkitsee jokapäiväistä selviytymistaistelua. Kevättalvella julkisuuteen ilmaantuivat ensimmäiset uutiset siitä, kuinka maatiloilta katkaistiin sähköjä maksamattomien laskujen vuoksi. Moni tila rämpi samoissa vaikeuksissa, koska EU-tukien maksatukset viivästyivät Maaseutuviraston surullisen kuuluisien tietokoneongelmien vuoksi.

Hannikaiset lukivat sähkökatkouutisia lehdistä. Heille niissä ei ollut mitään uutta.

”Olemme olleet vastaavassa tilanteessa niin monta kertaa, etten enää jaksa laskea. Sähköt on välillä katkaistu. Tiukassa tilanteessa olen onnistunut lainaamaan sähkölaskurahat, jotta olemme täpärästi selviytyneet”, Mikko Hannikainen kertoo.

Päättäjien armoilla

Ulkopuolisen silmin tilanne vaikuttaa lähes irvokkaalta: Maaseutuvirastossa tukien maksatuksia hoidetaan noin 220 viranhaltijan voimin. Samaan aikaan, kun komppanian kokoinen viranomaisjoukko setvii kuukausia tietokoneongelmia, maatiloilla mietitään kuumeisesti, kuinka arkipäivän asioista selvitään: Mistä saadaan tasaisen varmaa sähköä tilan toimintoihin, millä rahalla hankitaan ruokaa, kasvatetaan lapsia, kustannetaan eläinten hoito, maksetaan lainojen lyhennykset, hoidetaan ulkopuolisen työvoiman palkat…

Lohtua ei tuonut tieto viraston ylijohtajan hyllytyksestä etenkään, kun häntä ei todellisuudessa hyllytetty. Viljelijät tunsivat olevansa voimattomia pelinappuloita, joiden kustannuksella naureksittiin. Apu tuli vasta raa´an rahan muodossa, kun myöhässä olleet tuet lopulta maksettin. Tästäkin syntyi narinaa; viljelijät saivat kuulla olevansa pelkästään tukien varassa eläviä. Sosiaalisessa mediassa kiirivät panettelevat väitteet eivät useimpia viljelijöitä kummemin hetkauttaneet. Niihin on totuttu. Vakituisen työn ja säännöllisen kuukausipalkan takaa arveltiin olevan hyvä huudella.

”Ja hekin tarvitsevat ruokaa. Mistähän he kuvittelevat ruoan tulevan”, Mikko Hannikainen pohtii.

Useimmiten kaupoista, joihin taas ruoka kulkeutuu maatiloilta. Ennennäkemättömän edullisiin elintarvikkeiden hintoihin ihastuneista kuluttajista käydään kauppajättien kesken veristä taistelua. Kaikki halpuuttavat peruselintarvikkeita niin kiivaasti, että ketjun alkupäähän eli tuottajille jää yhä vähemmän. Esimerkiksi maitotilallisille maksetaan litrasta tällä hetkellä noin 0,35 euroa. Hinta on painunut jo niin alas, että moni Valiolle aiemmin uskollisena pysytellyt tilallinen myy maitonsa kylmästi muutaman sentin paremmin maksavalla Arlalle.

”Tuottajilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa hintoihin. Ne sanellaan. Niistä ei neuvotella”, Mikko Hannikainen sanoo.

Moni maitotila onkin lopettanut toimintansa kokonaan. Maitokiintiöiden poistuttua Suomesta katosi vuodessa 500 maitotilaa joko vapaaehtoisesti tai pakon edessä.

Parannusta luvassa?

Kiintiöiden poistuminen kirpaisi myös Koijärven tilaa.

”En ole uskaltanut laskea tarkkaan omaa tuntipalkkaani, liian masentavaa. Luulen sen olevan euron verran, ehkä hiukan päälle”, Mikko Hannikainen sanoo.

Hannikaisten vuotuinen maidontuotanto on nykyisin 400 000– 500 000 litraa. Tavoite on 600 000 litraa.

”Jos kaikki sujuu hyvin, on tavoite realistinen”, Hannikainen uskoo.

Käännös parempaan tulevaisuuteen on jo osittain tapahtunut. Isännän työtaakka navetassa helpottui pari vuotta sitten hankitun vuokrarobotin avulla. Ulkopuolisesta työvoimasti voitiin luopua. Satu-emäntä jaksaa jälleen tehdä töitä paitsi kotona myös kiireapulaisena tutussa ravintolassa. Tyttäretkin pystyvät maksamaan omia menojaan kesäansioiden turvin.

Mielihyvää toi myös postin tuoma ilmoitus Hannikaisten saamasta EU:n myöntämästä kriisituesta. Monista summa saattaa tuntua pieneltä, mutta Koijärven tuvassa lähes 2 000 euron tukea odotetaan helpottuneina.

Odotukset valtiota ja pankkia kohtaan ovat suuret. Vuoden lopussa normaalisti maksettavia tukia on aikaistettu, ja ne tilitetään viljelijöille jo lokakuussa. Valtiolta odotetaan toimia myös pankkeihin päin.

”Meitä pankki, joka on suurin velkojamme, on kohdellut hyvin. Neuvotteluja käydään edelleen, mutta esimerkiksi valtion takaus olisi erittäin hyvä.”

Mikko Hannikainen yrittää olla pohtimatta asioita liian pitkälle eteenpäin. Erityisesti vältetään ajattelemasta pahinta mahdollisuutta. Siinä painajaisessa heiltä menisi kaikki, aivan kaikki.

Kasva tai kuole

”Suomessa on koko EU-ajan ollut vallalla henki, että kasva tai kuole. Osa tiloista on investoinut rajusti ja nopeasti. Vaarana on, että nykyinen kriisi lakaisee nurin näitä tiloja. Jatkossa rakennemuutosten on edettävä hallitusti tilojen omista vahvuuksista lähtien”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.

Viljelijöiden etujärjetöä luotsaavan Marttilan mukaan perussyy maatalouden ahdikoon Suomessa on hinnanmuodostus.

”Se, mitä maatalousyrittäjille maksetaan tuotteistaan, on nykyisin niin vähän, ettei sillä elä. Maatiloja katoaa jo neljän–viiden tilan päivävauhdilla, ja tahti jatkuu vähintään samansuuruisena. Vuoteen 2020 mennessä meillä voi pahimmillaan olla jopa alle 40 000 maatilaa.”

Ennen Suomen EU-jäsenyyttä tiloja oli Marttilan mukaan yli 100 000, niistä maitotiloja yli 30 000. Nyt maitotiloja on jäljellä noin 8 000, ja maatiloja kaikkiaan reilut 50 000.

”Suuntaus on vahvasti kohti suurempia tilakokoja. Ne, joilla on varaa, investoivat kriisistä huolimatta. Tuotantosuunnasta riippuen pienempien tilojen kohtalo voi olla hyvin karu. Maitotilojen lisäksi erityisen ahtaalla ovat sikatilat.”

Myös viljelijöiden tulot ovat romahtaneet. Pakotteiden ja hintojen halpuuttamisen seurauksena viljelijöiden tulot laskivat noin 40 prosenttia viime vuonna edellisvuoteen verrattuna. Keskimäärin suomalaisviljelijän tienisti oli viime vuonna 9 700 euroa.

”Koska tuotantokustannukset eivät ole laskeneet, eletään monilla tiloilla velaksi odottaen parempia vuosia. Nyt tarvitaan valtiolta erityisen ripeitä ja tuntuvia toimia. Hallitus pui jo kevään lisäbudjettiesityksen yhteydessä maataloustuen lisäämistä. Poliittista tahtoa ja ymmärrystä ei kuitenkaan löytynyt. Syksyn lisäbudjettiin sitä on löydyttävä”, Marttila vaatii.

Valtio tukee harkiten

Maa- ja metsatalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) lupaa viljelijöille helpotuksia ”syksyn aikana”. Tarkempaa ajankohtaa ministeri ei osaa arvioida, sillä edessä on suuri urakka ja monia esityksiä.

”Syksyn lisäbudjetin käsittelyssä on tarkoitus huomioida viljelijät. Hallitus pyrkii myös loiventamaan maatalousyrittäjien ahdinkoa takaamalla maksuvalmiuslainoja ja myöntämällä vapaavuosia korkotukilainoihin”, Tiilikainen sanoo.

”Maitokiintiöt tuskin tulevat takaisin, ja samaan aikaan tuottajia painavat Venäjä-pakotteet. Ymärrän sen, että monella tilalla mietitään, onko jatkamisessa enää mitään mieltä, kun mennään kannattamattomuuden rajoilla.”

Viljelijöille on jo luvattu maksaa 60 miljonan euron osuus joulukuun sijaan lokakuussa. EU:n komission Suomelle myöntämä 7,5 miljonaa euroa jaetaan Tiilikaisen mukaan tiloille syksyn aikana.

”EU:n kriisituki on pieni, se on myönnettävä. Meillä on kuitenkin mahdollisuus tuplata se kansallisella päätöksellä.”

15 miljoonaa euroa on ministerinkin mielestä pikalaastariapua.

”Valtio tukee, mutta tosiasia on, ettei valtio voi tukea maataloutta 100-prosenttisesti. Meillä on korkeat tuotantokustannukset ja alhaiset tuottajahinnat. Jälkimmäisiin yritin omalta osaltani vaikuttaa jo toukokuussa.”

Tuolloin Tiilikainen kutsui saman pöydän ääreen eri osapuolten edustajat.

”Viestini oli selkeä eli tein selväksi sen, että myös tuottajien on saatava osuutensa. Päätellen kauppojen halpuutetuista hinnoista ei viestini mennyt perille.”

FB_logo     Jaa juttu Facebookissa

Twitter_icon     Jaa juttu Twitterissä

Seura_Logo

   Tilaa Seura

X