Seura tutki: Tällaisia ovat Suomen Yön sudet —Kremliä auttelevan motoristikerhon jäsenet käyvät propagandamatkoilla, ylistävät Vladimir Putinia ja haukkuvat poliisia

Jaa artikkeliTilaa Seura
Venäläiskerhon pääpomo Alexandr "Kirurgi" Zalnostanov (vas) poseerasi somessa kerhon suomalaisjäseneksi väitetyn ihmisen kanssa. © Kuvakaappaus Susien sosiaalisesta mediasta, kuvankäsittely: Otavamedia
Venäjän hallintoa tukeva moottoripyöräkerho Yön sudet käynnisti Suomen-toimintansa viime vuonna. Jäseniä ei vielä ole tungokseen asti, ja touhu näyttää keskittyvän matkailuun ja Venäjän kehumiseen somessa.

Venäjän valtion edunvalvonnassa ahkeroineen Yön sudet -moottoripyöräkerhon leviäminen Suomeen sai laajasti huomiota viime vuonna.

Keskusrikospoliisin mukaan Yön susien kansainvälinen alaosasto Russki Mototsiklisty Internatsional (RMI) oli tuolloin alkanut toimia vajaan kymmenen jäsenen voimin eri puolilla Suomea. Suomalaisia oli RMI:n lisäksi liittynyt myös suoraan kerhon Venäjän-paikallisosastojen jäseniksi.

Vuoden 2019 aikana emokerhon väkeä vieraili täällä uusia tovereitaan kannustamassa, ja vastavierailuja lupailtiin puolin ja toisin.

Tänä vuonna korona on hiljentänyt vierailuliikennettä itärajan yli. Suomalaiset sudet ovatkin toimineet aktiivisesti lähinnä netissä, maailman menoa keskenään kommentoiden.

Kerhon aktiivit olivat viime talvena jonkin verran esillä omilla nimillään somessa ja jopa haastatteluissa, mutta mainospuheista huolimatta mitään valtavaa jäsenryntäystä ei näytä tänä vuonna tapahtuneen.

Seura perehtyi kerhon Suomen-toimintoihin. Sosiaalisen median julkisten päivitysten ja keskusteluketjujen perusteella voi päätellä, että RMI:ssa ja Yön susissa on aktiivijäseninä edelleen vain toistakymmentä suomalaista.

Kerhoihin kuuluvat asuvat eri paikkakunnilla, mutta he pitävät tiiviisti yhteyttä toisiinsa.

Kerhon välit moniin suomalaisiin ”poliisille tuttuihin” liivijengeihin ovat olleet päällisin puolin viileitä. Tiettävästi muut kerhot pelkäsivät aluksi uuden kansainvälisen tulokkaan muuttavan alan liiketoimintaa.

Kotimaisten susien puuhastelu on kuitenkin jäänyt muiden jengien kannalta niin harmittomaksi, ettei reviirikiistoihin ilmeisesti ole ollut tarvetta.

Lämpimimmin susiin suhtautuvat edelleen Helvetin enkelit. Jotkut enkelien support-tunnuksia kantavat suomalaiset ovat somessa julkisesti sympanneet Yön susia ja emokerhon johtajaa Aleksandr ”Kirurgi” Zaldostanovia.

Venäjän hallinnon käsikassara

Kotimaassaan Yön sudet on osa Venäjän informaatiovaikuttamisen koneistoa, eräänlainen Kremlin ulkopuolinen alihankkija joka huolehtii Vladimir Putinin hallinnon eduista epävirallisilla keinoilla.

Kerhon johto korostaa, ettei kerholla ole kontollaan mitään rikollista toimintaa, kaikki tehdään valtaapitävien säännöillä.

Lähes sotilaallisen kurinalaisesti organisoitu joukko on nähty useissa poikkeustilanteissa antamassa viranomaisille käytännön tukea – ja pelottamassa läsnäolollaan opposition väkeä. Vastineeksi esimerkiksi presidentti Putin on vieraillut kerhon tapahtumissa.

Kun Venäjä oli miehittänyt Krimin niemimaan keväällä 2014, liivikerholaisia oli huolehtimassa järjestyksenpidosta ilmeisen koordinoidusti Venäjän tunnuksettomien sotilasjoukkojen kanssa. Kerho oli aloittanut toimintansa Ukrainaan kuuluneella alueella jo hyvissä ajoin vuonna 2009.

Krimin valtauksen jälkeen kerho alkoi perustaa RMI:n nimellä alaosastoja moniin Venäjän naapurimaihin.

Sen motoristit ovat myös tehneet näyttäviä propagandaretkiä Länsi-Eurooppaan paikallisten venäläisyhteisöjen kutsumina, etenkin Suuren Isänmaallisen sodan juhlapäivinä.

Suomalaiset mukaan pari vuotta sitten

Yön sudet alkoivat näkyä Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2018.

Tuolloin kerhon Venäjän Karjalan osastoon kuuluva suomalaismies ilmoitti myyvänsä jengin 329 euron hintaisia liivejä.

Mies on aktiivinen matkamotoristi. Hän oli vieraillut Venäjän valtaamalla Krimillä jo vuonna 2014.

Vuonna 2018 myös RMI:n ensimmäiset suomalaisjäsenet saivat liivinsä. Tuolloin he julkaisivat sosiaalisessa mediassa useita kuvia liittymisestään kerhon jäseniksi.

Kerho esitteli avoimesti Suomeen laajenemistaan.

Viime vuonna susien Karjalan osaston jäsenkokelaiksi liittyi mukaan ainakin kolme muuta suomalaista.

Osaston tunnuksia saattaa nähdä myös muilla moottoripyöräilijöillä, jotka eivät varsinaisesti kuulu joukkoon: jotkut matkamotoristit kertovat keskustelupalstoillaan ylpeinä saaneensa tapaamiltaan Yön susilta emokerhon tarroja.

Toiveissa vierailu miehitetylle Krimille

Erilaiset matkat ovat keskeinen osa RMI:n ja myös Yön susien Venäjän Karjalan osaston toimintaa.

Tänä kesänä suomalaiskerholaisia vieraili Karvialla ja Orivedellä sotaveteraanien muistomerkillä ja venäläisten sotilaiden haudoilla.

Venäjän Karjalan susikerho suomalaisjäsenineen sanoo käyvänsä vuosittain Huuhanmäen sotamuseossa, joka tunnetaan meillä parin vuoden takaisesta sotahirvi-huijauksestaan. © Kuvakaappaus sosiaalisesta mediasta

Karjalan osasto kertoo järjestävänsä vuosittain susien juhlan Venäjällä Huuhanmäen sotahistoriakeskuksen alueella.

Huuhanmäen museo tuli jokunen vuosi sitten tunnetuksi siitä, että museossa oli esillä valokuvia sotahirvistä, joilla venäläiset muka kävivät viime sodissa suomalaisten kimppuun. Kuvat paljastuivat lavastetuiksi ja hirvitarinat sodanjälkeisiksi aprillipilaksi.

Nyt elokuussa Krimin Sevastopolissa järjestetään Yön susien jättitapahtuma. Ainakin yksi Karjalan osaston suomalaisista kertoo osallistuvansa siihen, mikäli rajat aukeavat.

Hän sanoo pyrkivänsä määränpäähän Petroskoin kautta, vaikka Suomen ulkoministeriö on kehottanut kansalaisia välttämään Itä-Ukrainan kapinallisalueilla ja Krimillä vierailemista.

Suomen valtion kanta on, että Krim kuuluu yhä Ukrainaan, ja Ukrainan lait kieltävät matkailijoita menemästä alueelle Venäjän puolelta.

Yön sudet levittää sanaa Venäjän hyvyydestä

Yön sudet järjestävät Venäjällä usein hyväntekeväisyystempauksia. Karjalan osaston suomalaiset kertovat osallistuneet esimerkiksi tapahtumaan, jossa jaettiin apua Petroskoin asukkaille.

© Kuvakaappaus sosiaalisesta mediasta

RMI jakoi kuluvan vuoden tammikuussa jäseniinsä kuuluvien kolmen suomalaismiehen kuvia sosiaalisessa mediassa. Miehet esiintyivät kuvissa Auschwitzin keskitysleirien uhrien muistoa kunnioittavia paperilappuja kantaen.

© Kuvakaappaus sosiaalisesta mediasta

Muuten yhdessäolo näyttäisi olevan varsin tavallisia illanistujaisia ja prätkäkokoontumisia.

Eräät jäsenet pitävät sosiaalisen mediansa perusteella yhteyttä myös suomalaisiin Venäjä-mielisiin ammattitoimijoihin, kuten Johan Bäckmaniin ja Itä-Ukrainassa työskentelevään Janus Putkoseen.

Putkosen päätoimittama, Venäjän propagandaa välittävä MV-verkkosivusto kuuluu näiden jäsenten kommenttien perusteella heidän säännölliseen lukemistoonsa.

Putinin kehumista ja poliisin haukkumista

Sekä Yön Susien että RMI:n toiminnassa mukana olevista suomalaisista valtaosa on omien luonnehdintojensa mukaan tavallisia, päivätöissä käyviä moottoripyöräharrastajia.

Heistä suurin osa työskentelee kuljetusalalla. Osa toimii yrittäjinä, jotkut suuremmissa kansainvälistä kauppaa tekevissä yrityksissä, tai kaivos-, energia- ja teollisuusalan kohteiden parissa.

Jotkut RMI:n suomalaisjäsenistä ylistävät somessa Vladimir Putinia vuolaasti, ja kuvaavat häntä ”heidän” presidentikseen.

Suomalaisten viranomaisten toimintaa haukutaan joka käänteessä, ja somepäivityksissä on rasistisia tekstejä.

Muutamilla tiedossa olevista kerhojen jäsenistä on lievähköä rikostaustaa.

Osa uhmaa julkisissa somepäivityksissään myös poliiseja, ja kehuu millaiset ”voimat” heidän taustallaan ovat.

© Kuvakaappaus sosiaalisesta mediasta

Kerhoja seuraava Keskusrikospoliisi kommentoi Seuralle Yön susien ja RMI:n nykytilannetta Suomessa.

”Suomen viranomaiset ovat tunnistaneet Yön susien sekä RMI-ryhmän jäseniä Suomessa. Osa näistä on Suomen ja osa Venäjän kansalaisia”, rikoskomisario Jussi Oksanen sanoo.

Oksasen mukaan Yön susilla on Venäjällä eri osastoja, joista osaan myös suomalaiset Yön susien jäsenet linkittyvät voimakkaasti. Hän kuvaa Yön susien ja RMI:n pyrkivän Suomessa tällä hetkellä verkostoitumaan ja rekrytoimaan uusia jäseniä.

Keskusrikospoliisin mukaan Suomessa ja sen lähialueilla toimii lukematon määrä ulkoisia tunnuksia käyttäviä moottoripyöräileviä ryhmiä. Nämä ryhmät muodostavat laajoja kansallisia sekä kansainvälisiä verkostoja.

”Keskusrikospoliisin käsityksen mukaan Yön Susilla on erittäin laajaa toimintaa. Koska toiminta ulottuu Suomeen, Keskusrikospoliisi on tästä kiinnostunut”, Oksanen sanoo.

Lue myös: KRP: Yön susien välit Helvetin enkeleihin edelleen hyvät – ”tästä helppo tehdä johtopäätöksiä”

X