Vähemmistön lasten vaiettu koulusyrjintä: mitä teet jos rasistisesti käyttäytyvä onkin opettaja?
Suvaitaanko suomalaisessa koulussa rasismia? Ei tietenkään, vastaavat rehtorit ja johtajat. Silti etnisiin vähemmistöihin kuuluvat suomalaislapset kohtaavat koulussa syrjivää käytöstä – joskus jopa opettajilta.
Leif Hagert ymmärsi, miksi opettajan kanssa oli vaikeaa. Hän on romani, ja se oli opettajalle ongelma.
Ravintola-alan opetussalissa hääri toistakymmentä opiskelijaa. Tilassa oli kaksi eri vuosikurssia yhtä aikaa. Leif Hagert, tuolloin 15-vuotias, oli huomannut, ettei tullut oikein juttuun opettajansa kanssa.
Tämän opettajan tunneilla Hagert löysi itsensä poikkeuksellisen usein tiskivuorosta. Opettajan hymy valahti kasvoilta, kun tämä kääntyi puhumaan hänelle. Pieniä merkkejä, jotka eivät heti paljastaneet, mistä hankaus johtui.
”Yksikään mustalainen ei tee töitä”, opettaja täräytti luokalle.
Silloin Hagert ymmärsi, miksi opettajan kanssa oli vaikeaa. Hän on romani, ja se oli opettajalle ongelma.
Suora rasistinen kommentti kasvatustehtävässä toimivalta aikuiselta veti sanavalmiin nuoren mykäksi.
Hiljaisuuden katkaisi ylempää vuosiluokkaa opettaneen lehtorin vastaus:
”No, Leif ainakin tekee.”
Se oli ainut kerta, kun kukaan puolusti Hagertia Keskuspuiston ammattiopistossa Helsingissä vuosina 2005 ja 2006. Hänen ongelmiaan se ei kuitenkaan lopettanut. Ne olivat vasta kärjistymässä.
Hagert alkoi panna hanttiin. Opettajan ja teinipojan välille syntyi hankaava, puolin ja toisin provosoiva suhde.
Kouluun lähtiessä Hagert yritti skarpata. Tänään ei riidellä. Luokassa opettaja kuitenkin liimautui selkään. Jos häntä hätyytti kauemmaksi, opettaja ilkkui, luuliko poika olevansa niin hyvä, ettei tarvitse apua. Hagert tölvi takaisin.
Lopulta koulun käytävän tuoksukin laukaisi aina saman ajatuksen: ”Taas se alkaa, yritä selviytyä, mene kouluun, tee tehtäväsi niin hyvin kuin osaat, sen jälkeen lähdet kotiin.”
Puolen vuoden jälkeen Hagert luovutti ja jätti koulun kesken. Hän oli luokkansa kahdesta romanioppilaasta viimeinen. Toinen oli lopettanut opinnot jo aiemmin. Samasta syystä.
© Tommi Tuomi/Otavamedia
Kuka puolustaisi Suomea?
Hagertin kokemus ei ole ainutkertainen. Vuosina 2016–2017 Vantaalla sijaitsevassa ammattiopisto Variassa logistiikka-alan opettaja häiriköi oppilaitaan näiden etnisen taustan vuoksi.
”Kerätkää äkkiä työkalupakeistanne morat pois.”
”Laita poika hanskat käteen, ettei työ tartu.”
Tällä tavalla opettaja vitsaili luokan romaninuorille.
Kerran sama opettaja tiedusteli eräältä oppilaaltaan, joka on etninen suomalainen, milloin tämä mahtaa olla menossa armeijaan.
”Lasten rasistinen kiusaaminen ei sen sijaan kuulu yhdenkään opettajan poliittisiin oikeuksiin, saati sananvapauteen.”
”Eivät nämä n**kerit ja m*nnet Suomea puolusta.”
Mies käyttää tismalleen samanlaista kieltä omassa Facebook-profiilissaan sekä poliitikkoprofiilissaan. Mikään keskeinen poliittinen vaikuttaja hän ei ole, mutta puolueensa kunnallisehdokkaaksi hän kelpasi edellisissä vaaleissa.
Puolueen jäsenyys, kuntavaaliehdokkuus ja poliittiset mielipiteet ovat tietysti opettajan perusoikeuksia. Tästä on älähtänyt kunnille myös eduskunnan oikeusasiamies useita kertoja, kun ne ovat yrittäneet suitsia virassa toimineiden opettajien mielipidekirjoituksia.
Lasten rasistinen kiusaaminen ei sen sijaan kuulu yhdenkään opettajan poliittisiin oikeuksiin, saati sananvapauteen.
Huonommat numerot
Kurjan kokemuksen jälkeen Leif Hagertilla kesti vuosia ennen kuin hän uskaltautui takaisin koulunpenkille. Hän kävi vain lyhyitä kursseja ja koulutuksia, koska ne hän olisi pystynyt rämpimään läpi vaikka väkisin.
Vuonna 2013 Hagert päätti vihdoin tehdä kokkiopintonsa loppuun. Hän haki toiseen oppilaitokseen ja pääsi sisään. Nyt vanhat kurssit piti enää lukea hyväksi.
Hän pyysi kopiota vanhasta opintotodistuksestaan Keskuspuistosta. Kopio toimitettiin.
Kun Hagert näki todistuksen, hän tajusi, ettei kaikki täsmännyt. Arvosanojen piti olla korkeammat.
Hän penkoi tavaroitaan ja löysi lopulta alkuperäisen todistuksen. Sama opettaja oli tiputtanut kaikkien kurssiensa numerot yhdellä alaspäin.
Pian istuttiinkin rehtorin toimistossa.
Tällä kertaa Hagert oli hyvin valmistautunut. Hän otti yhteyttä opetushallitukseen ja pyysi sieltä kaksi työntekijää tuekseen.
Syitä tippuneisiin numeroihin alettiin puida. Arvosteluasteikkoa on muutettu? Ei kelpaa syyksi. Vain yhden opettajan numerot ovat muuttuneet.
Samalla puitiin opettajan käytöstä. Ja Hagertin. Ylpeä poika. No, kyllä, mutta onko se väärin?
Provosoit opettajaa. No, kyllä, mutta opettaja on opetustehtävässä toimiva aikuinen. Opettaja on teini-ikäiseen nähden auktoriteettiasemassa.
Lopulta näistä asioista oltiin yhtä mieltä. Numerot palautettiin alkuperäisiksi. Rehtori lupasi opetushallituksen edustajille, ettei kouluun tarvitse enää ottaa yhteyttä syrjintäepäilyjen vuoksi. Tapaukset otettaisiin vakavasti.
Hagertin vanhat kurssit laskettiin opintoihin, ja tällä kertaa hän myös valmistui.
Hagertin todistukset: myöhemmässä numerot ovat muuttuneet. Koulun entinen rehtori ja opetushallituksen työntekijä muistivat yhä numeroepisodin. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Vaikea tutkia
Entä mitä opettajalle tästä seurasi? Ainakin vakava keskustelu, vakuuttaa Keskuspuiston ammattiopiston entinen rehtori, Olli Daavittila.
”Minä en lopulta saanut todisteita siitä, että opettajan käytös johtui Leifin romanitaustasta. Opettaja kiisti sen tiukasti. Siinä oli sana sanaa vastaan.”
Paikalla oli tapahtumien aikana muitakin aikuisia. Jututettiinko heitä?
”Siinä luokassa on ollut toinen ohjaaja. En ole aivan varma. Mielestäni häntä ei jututettu, eikä asiasta tehty suurempaa selvitystä. Se on hiukan hankalaa, koska opetusta tehdään työpareina. Siinä voi välit mennä niin, ettei työnteko enää onnistu.”
Variassa tieto opettajan käytöksestä on haastateltavien mukaan viety koulun aikuisten tietoon. Kukaan ei silti tunnu muistavan mitään. Iso yksikkö, paljon opettajia. Kaikki kyllä vakuuttavat, että koulun henki on hyvä ja rasismiin puututtaisiin, jos sellaista olisi.
”Kyllä tämän opettajan kanssa oli jotain hankaluuksia. En kyllä muista, että se olisi liittynyt rasismiin. Se oli henkilökunnan välistä”, sanoo Ismo Hämäläinen, yksi Varian opettajien silloisista esimiehistä.
Tapaukset kuvaavat hyvin sitä perusongelmaa, joka kouluissa on. Koulun johto ei hyväksy rasismia, mutta kun jotain tapahtuu, ihmisten tekemisistä on vain sana sanaa vastaan. Jos tietoa on saatavissa, sen hankkiminen pilaa työntekijöiden välit.
Kynnys puuttua pintaa syvemmältä on korkealla, vaikka yhdenvertaisuuslaki sitä edellyttääkin. Moni tapaus jää yksinkertaisesti tunnistamatta, vaikka se tapahtuisi aivan aikuisten nenän alla.
Koulun johto ei hyväksy rasismia, mutta kun jotain tapahtuu, tekemisistä on vain sana sanaa vastaan.
Suomessa on yksi instituutio, jonka erityisosaamiseen tämän tyyppiset tapaukset kuuluvat, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto. Sieltä viesti on sama. Tapauksista on joskus vaikea saada todisteita, ja etnisestä syrjinnästä kannellaan kouluissa vain harvoin, vaikka tutkimukset osoittavat, että syrjintää kyllä esiintyy kaikilla koulutustasoilla päiväkodista yliopistoon.
Eräs tapaus sentään on, jossa oppilas on jäänyt voitolle. Espoolaisen ammattikoulu Omnian opettaja oli parjannut luokan edessä virolaisia. Luokassa istui virolainen nuori, joka vei asian eteenpäin. Koulu puuttui asiaan.
Lisäksi yhdenvertaisuusvaltuutettu edisti sovintoa, joka toi nuorelle oppilaitoksen virallisen anteeksipyynnön ja 2 000 euron hyvityksen.
Sovittelulla voi korjata jo syntyneitä vahinkoja, mutta laajamittainen rasismin kitkeminen vaatisi myös opettajien kouluttamista.
Mielipidevaikuttajat
Ennakoinin ja kouluttamisen ajatukseen on tarttunut vaasalainen Yasmina Limam, joka teki yhdessä ystäviensä kanssa kansalaisaloitteen, jotta keskeisiin ammatteihin, kuten terveydenhuoltoon, opetukseen ja poliiseille, saataisiin koulutuskokonaisuus, joka opettaa tunnistamaan rasismia.
”Uskon, että jos opettajaopiskelijat saavat jo opinnoissaan enemmän tietoa siitä, minkälaisia asioita työelämässä tulee vastaan, niin he ovat paremmin varautuneita. Ihmiset näillä aloilla ovat vastuussa nuorten ihmisten fyysisestä terveydestä ja mielenterveydestä. Heidän kuuluu tietää, miten rasismia voidaan ehkäistä.”
Leif Hagertin polku valmistumiseen oli pidempi ja vaikeampi kuin monella muulla. Siksi valmistuminen tuntui hänestä aikanaan erityisen hienolta. Kokin töitä hän ei lopulta koskaan tehnyt, mutta kokemukset ammattikoulussa vaikuttivat osaltaan siihen, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen vei hänetkin mukanaan.
Hän vaikuttaa romaninuorten neuvostossa, puhuu rasismista sosiaalisessa mediassa ja kirjoittaa muun muassa Iso numero -lehteen.
Hagertia on useita kertoja kehotettu olemaan hiljaa kokemuksistaan, jotta hän ei vaikuttaisi hankalalta ja menettäisi tilaisuuksia työelämässä.
Hagertin luonteeseen epäkohdista vaikeneminen ei tietenkään käy.