Anni Saastamoinen: ”Kun minä kutsun jotakuta ystäväkseni, on se kuin kuningatar löisi jonkun ritariksi”
Ystävä on titteli, jota Anni Saastamoinen ei myönnä helposti.
Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja.
Olin hämmentynyt, kun varmasti kaikille jo tässä vaiheessa tuttu kuvamateriaali pääministeri Sanna Marinin illanvietoista levisi pitkin medioita. En tosin ehkä samoista syistä kuin niin monet, sillä oma hämmennykseni oli ihastuksensekaista kummastuneisuutta siitä, millä tavoin Marin puhui ihmisistä kohun ollessa korkeimmillaan.
Marin puhui tiedotusvälineille kohun loiskeessa ystävistään ja siitä, miten hän valitsee luottaa ihmisiin. Ja miten hän haluaa luottaa ihmisiin jatkossakin.
Häkkieläimen luottamusongelmat
Itse olen aina ollut aina huono luottamaan, enkä osaa kutsua ihmisiä ystävikseni. Minun maailmani järjestyksessä ystävä on ihmissuhdearvoasteikon korkeimpia arvonimiä.
Kun kutsun jotakuta ystäväkseni, on se kuin kuningatar löisi jonkun ritariksi – siis minun sieluni maisemissa, muillehan se saattaa olla vain sellainen sana, jota viskellään puolihuolimattomasti ympäriinsä kuin esimerkiksi hiekkaa.
Luottamusongelmani on syntynyt peruskoulussa, jossa ihmissuhteet olivat mytyssä ja minä sen mytyn ulkopuolella miettimässä, miksi jouduin sinne.
Kun luottamus ystävyyssuhteisiin murenee alakoulussa, saattaa ihmisestä tulla luimisteleva ja vetäytyvä häkkieläin, jonka häkki onkin vain henkistä laatua ja täten sisäpuolella.
Sellaisilla ihmisillä voi sitten olla kaikenlaisia taipumuksia ajatella, että ystäväksi kutsuminen on jollain tapaa ritariksi lyömiseen verrattavaa.
Kaveri ei ole ystävä
Kavereikseni kutsun milloin keitäkin, useita ihmisiä. Mutta ystävän kutsuminen kaveriksi tuntuu miltei loukkaavalta. Kaveriksi kun saattaa kutsua ties keitä kulkijoita – hei sinä kaveri siellä! Ja sillä tavalla. Ei sellaisen vertaaminen ystävään, uskottuun ja rakkaaseen ihmiseen, sovi ensinkään.
Kavereista tapahtuu ylenemistä ystäviksi, mutta tähän väliin mahtuu useita askelmia. Ei ystäväksi noin vain yhdessä yössä nousta!
Tietenkään en osaa puhua kenenkään muun puolesta kuin omastani. Enkä voi saati halua tästä häkkieläimen asemastani käsin arvottaa pääministerin ihmissuhteita sen vähempiarvoisiksi kuin omia, luottamusvaikeuksieni tähden harvoja ystävyyssuhteitani. Sillä ystävyys on jokaiselle omanlaistaan.
Luottamus on usein hyvä valinta
Itselleni ystävä oli asia, josta haaveilin joskus silloin kauan sitten, ollessani pieni ja yksin ja ulkopuolella.
Johonkin tuossa alakoululaisessa, joka monen metalliverkkokerroksen alla jossain sisimmässäni yhä värjöttelee, osuivat nuo pääministerimme sanat ystävistä, luottamuksesta ja halusta luottaa. Kuinka hän kehtaa, minä ensin ajattelin. Analysoin häkkieläimen näkökulmastani käsin jonkun pettäneen luottamuksen eli pilanneen kaiken.
Mutta eivät kaikki järsi kaltereita ja askella avojaloin syyskylmällä kanaverkolla. Toiset valitsevat luottamuksen, avaavat häkkien ovet ja elävät valintojensa kanssa.
Usein ystävyys ja luottamus ovat hyviä valintoja, jollaisiin toivoisi häkkieläintenkin uskaltavan tarrata kiinni kaikin käpälin.
Lue kaikki Anni Saastamoisen kolumnit tästä!