”Miten ne vain opiskelevat ja tekevät töitä” – Anni Saastamoinen miettii synnytyksen kynnyksellä, miksi hänen kaltaisiaan naisia syyllistetään
”Kaltaisiani myöhään lisääntyneitä naisia on syyllistetty ja syyllistetään laveasti niin mielipideteksteissä kuin suuressa osassa asiantuntijalausuntojakin”, Anni Saastamoinen kirjoittaa.
Seuran kolumnisti Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja.
Tätä kolumnia kirjoittaessani olen viimeisilläni raskaana. Kun kolumni julkaistaan, olen toivottavasti saanut kantamani lapsen syliini saakka. 38-vuotiaana olen iäkäs ensisynnyttäjä, mutta tällaisia me alamme olla. Tilastot ja tutkimukset sen kertovat: lapsia saadaan vähemmän ja myöhemmin.
Olen oikea tällaisen tilaston esimerkkitapaus: uraa itselleen epätoivoisesti rakentanut akateeminen, kaupungissa asuva nainen.
Kaltaisiani myöhään lisääntyneitä naisia on syyllistetty ja syyllistetään laveasti niin mielipideteksteissä kuin suuressa osassa asiantuntijalausuntojakin. Että miten ne vain opiskelevat ja tekevät töitä mistään piittaamatta (paitsi itsestään!), kun kotimaasta loppuvat veronmaksajat!
Itsekkäät, pahat naaraat, kehtaavat kohdut tyhjinä huljuen vaeltaa pätkätyöpaikasta toiseen kohti seuraavaa taloudellista epävarmuutta kuin huomista ei olisi! Maailmakin palaa ympärillä, mutta silti eivät älyä synnyttää uutta väkeä tulipaloja sammuttamaan!
Nuorena raskaudesta peloteltiin, Anni Saastamoinen kirjoittaa
Sukupolveni ei ilmeisesti ole ymmärtänyt rooliaan kansakunnan pelastajana, tai sitten sitä ei meille tarpeeksi selkein sanankääntein kerrottu. Ehkä luimme liian tarkkaan Suosikin Dear Eki -palstaa, Demi.fi:n keskustelupalstoja ja mitä tahansa, missä puhuttiin raskaaksi tulemisesta ja teiniraskauden kaiken tuhoavasta uhasta. Pelkäsimme julkisten wc-tilojen istuimia ja saunojen lauteita, sillä niin tarkkaan meihin iskostettiin, että raskaaksi voi tulla noin vain humpsista, ja mitenkäs sitten meinaat siitä selvitä.
Kuvittelin olevani velvollisuudentuntoinen ja järkevä, kun odotin lisääntymiselleni hetkeä, jossa siitä selviäisi. Niin taloudellisesti kuin psyykkisestikin.
“Kyllä laps’ leivän tuo”, rohkaisivat nuorta sukuni vanhemmat naiset. Mutta sukupolveni edustajalle, millenniaalille, leipä on ollut niin jumalattoman pieninä murusina pitkin pätkätyösopimusten sivuja, että kokonaista leipää on ollut toisinaan tiukkaa saada itselleenkään.
Anni Saastamoinen: ”Ikä rakentaa luottamusta siihen, että kaikki järjestyy”
En edelleenkään ole niin etuoikeutetussa tilanteessa, että tietäisin, mitä teen työkseni (tai onko minulla edes töitä), kun vanhempainvapaa ensi keväänä päättyy. Olen edelleen pätkätyöläinen.
En tiedä, onko minulla töitä, kun lapsi on päiväkoti-ikäinen, kun lapsi menee kouluun, kun tulee mikä tahansa seuraava etappi.
Iän karttuessa on kuitenkin karttunut myös luottamus siihen, että yhden pätkätyösopimuksen jälkeen saa suurella todennäköisyydellä toisen. Ehkä joskus sen vakituisenkin, vaikka tämä ongelma taitaa olla ammatinvalintakysymys. Ehkä ikä rakentaa luottamusta paitsi omiin kykyihin huolehtia toisista myös luottamusta siihen, että ehkä toden totta kaikki järjestyy. Ja kuka tietää: ehkä elämä olisi kantanut aiemminkin, jos olisi uskaltanut luottaa siihen.
Nyt on kuitenkin turha jossitella menneitä, kun edessä on suuri mullistus.