”Pepe Willberg kaikui vastarakastuneissa aivoissani alati” – Anni Saastamoinen koki Pepe & Saimaa -konsertin ja pohtii musiikin merkitystä

”Laululyriikat saavat uusia merkityksiä elämän varrella, olipa ihminen iältään sitten viisivuotias, 15 tai viisikymppinen”, Anni Saastamoinen kirjoittaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja.

"Laululyriikat saavat uusia merkityksiä elämän varrella, olipa ihminen iältään sitten viisivuotias, 15 tai viisikymppinen", Anni Saastamoinen kirjoittaa.
Teksti:
Anni Saastamoinen

Joitakin viikkoja sitten olin ensimmäistä kertaa Helsingin Musiikkitalossa seuraamassa musiikkiesitystä, Pepe & Saimaan kymmenvuotisjuhlakonserttia.

Tunnelma ennen esityksen alkamista oli harras mutta innostunut kuin hääväellä kirkossa. Ilmassa väreili jännitys, puheensorina pulppusi. Jokainen oli katsomossa omista syistään. Viereisellä penkkirivillä toisilleen tuntemattomat juttelivat Saimaa-yhtyeestä ja sen keikoista. Toisaalla keskusteltiin kokoonpanon kymmenen vuotta sitten julkaisemasta albumista.

Itse olin paikalla jälkimmäisestä syystä. Kyseisestä albumista rakentui minulle merkittävä. Siitä tuli minun ja puolisoni rakastumisen taustamusiikkia. Samalla kun tarinamme kasvoi, kasvoivat albumin lyriikat (jotka ovat peräisin Timo Kiiskisen kynästä) kiinni meihin. Pepe Willberg laulamassa “aivan sama mulle / mä oon onnellinen” kaikui vastarakastuneissa aivoissani alati.

Toisaalta olin paikalla myös Pepe Willbergin vuoksi, sillä hänen äänensä on kulkenut mukanani läpi elämäni.

Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, Anni Saastamoinen sanoo

Lapsuuteni musiikillinen maisema oli nähkääs pohjoissavolaisen paikallis­radion, radio Salmisen soittolistan rakentama eli vahvasti iskelmäpitoinen. Kenties suurelta osin siksi eniten minua harmittava hukattu keikkamahdollisuus on Leidit lavalla (Spice Girlsin lisäksi) ja ensimmäinen yleisön edessä esittämäni kappale Katri Helenan Anna mulle tähtitaivas.

Kuvitelkaa Katri H­elenaa sydänverellä tulkitseva ­lettipäinen alakouluikäinen laulamassa, että “enää pysty en nauramaan” ymmärtämättä laulamaansa.

Juuri siinä musiikin ja hienon laulu­lyriikan salaisuus piilee: kaikkea ei tarvitse ymmärtää. Voi makustella sanoja, tunnustella tunnelmia ja äänenpainoja. Johonkin ytimeen musiikki menee kuitenkin. Niin syvälle, että se kaivautuu esiin minä erikoisimpina hetkinä satunnaisen El Bimbo on vain mies -rivin muodossa.

Niin syvälle, että vaikka lapsena ihmettelin, kuka tai mikä oikein on Arja Korisevan Kuningaskobra-kappaleessa uuden loisteen saava “Paadet” (kuvittelin sen jonkinlaiseksi jumalhahmoksi enkä oivaltanut, että kyseessä oli kivipaasi), en vaivannut sillä mieltäni ­liiaksi, vaan luotin lyriikkaan, että kaipa nuo tietävät paremmin.

Pepe & Saimaa muuttaa merkitystään

Nyt on helppo katsoa taaksepäin huvittuneesti, että miten sitä ei lapsena tajunnut sanoituksia lainkaan. Mutta samalla tavalla laululyriikat saavat uusia merkityksiä elämän varrella, olipa ihminen iältään sitten viisivuotias, 15 tai viisikymppinen.

Musiikkitalon esityksen ensimmäisenä kappaleena soi lapsen kanssa leikkimisestä kertova Leikitään. Kappaleen jälkeen Saimaa-yhtyeen keulahahmo Matti Mikkola huokaisi lyhyessä puheenvuorossa, miten hänenkin näkökulmansa tämän kappaleen lyriikkaan on muuttunut, sillä näiden kymmenen vuoden aikana hänestä on tullut isä.

Vaikka sanat, sävel ja esittäjä pysyvät, tulkinta elää kuulijan korvien välissä. 

Lue kaikki Anni Saastamoisen kolumnit tästä.

X