Eläkevaari Robert Mugaben kultainen kädenpuristus

Jaa kaverilleTilaa Seura

Pitihän se arvata. Käytännössä poispotkittu, mutta itse irtisanoutumaan pakotettu Zimbabwen presidentti Robert Mugabe, 93, ei joutunutkaan lähtemään tyhjin taskuin mierontielle.

Robert sai kultaisen kädenpuristuksen, jonka loppusumma muine etuineen on herran itsensä vuoksi rutiköyhäksi ajautuneessa maassa tähtitieteellinen. Sopimukseen kuuluu myös, että diktaattorin valta-ajan toimia ei nosteta koskaan tikun nokkaan. Sen takaa syytesuoja.

Kultaiset kädenpuristukset ovat olennainen osa maailman johtajien työtä. Ei niitä tarvitse lähteä Afrikkaan saakka hakemaan. Osataan se kylmässä Pohjolassakin. Mugaben eläkeajan palkassa saattaa silti olla sudenkuoppa. Onkohan ex-presidentti huomannut sitoa eläkkeensä indeksiin? Jos ei, niin Zimbabwen jätti-inflaatio – sekin herran omaa ansiota – ryömäisee eläkerahat hetkessä olemattomiin.

Omasta rahayksiköstään Zimbabwe luopui jo vuosia sitten. Setelit kävivät liian pieniksi. Nollille ei riittänyt niissä kerta kaikkiaan tilaa inflaation vuoksi. Nyt maan valuuttana ovat Yhdysvaltain dollari ja Etelä-Afrikan randi. Inflaatiokin on niiden käytön vuoksi hiukan siistiytynyt.

Toivokaamme, että maansa hyväksi kaikkensa antaneen Mugaben vaarinpäivät ovat turvatut ja että sapuskaa riittää ruokapöytään. Mies on työnsä tehnyt.

Mitä Mugabe sitten syö elääkseen? Koikkalaisen valistunut arvio on, että perinteitä kunnioittava ex-presidentti nauttii muun alkuperäisväestön tapaan riistaa, maissia ja juureksia. Arvokasta ja sopivan hitaasti sulavaa proteiinia hän taas saa heinäsirkoista. Kuten tunnettua, viime mainitut kuuluvat nyt myös suomalaisten arkipöytään.

Vähemmän valistunut, mutta ehkä todennäköisempi arvaus Mugaben lautasmallista on, että on siinä varmasti jonkin verran riisiäkin.

Koikkalainen ei ole vielä heinäsirkkoja syönyt, mutta kun niitä vain eteen tuodaan, niin siitä vaan. Ei pidä nirsoilla, ruoka kuin ruoka. On sitä syöty ruotsalaista hapansilakkaakin, irvistetty, mutta syöty. Oletus on, että heinäsirkat ovat todennäköisesti mainiota herkkua ja menevät makuelämyksenä heittämällä hapansilakin ohi.

Silakkaa ei pidä koskaan väheksyä, se on hyvä kala. Kokemus kuitenkin on, että on parempiakin tapoja sen valmistukseen kuin mädännyttää se.

Ei kajasta valo, ei kirkastu sää. Mustia ja masentavan pitkiä ovat marras–joulukuun päivät. Elämän perussääntöjä on, että ei pidä juuttua siihen, mille ei kerta kaikkiaan mitään voi, mutta voiko?

Onko suuhunpantavaa, joka auttaa jaksamaan uuvuttavassa harmaudessa? Kiitos vihjeestä. Litrojen päiväannos hyvin haudutettua teetä ei kuitenkaan kelpaa. Ei se tunnu auttavan englantilaisiakaan. Brexit ei etene.

Hyvin ja tunteella kirjoitettu on aina lohdullista. Koikkalainen päättää tällä kertaa kuolemaan. Sekin voi olla kaunis. Pekka Piri muistelee Helsingin Sanomissa (22.11.2017) ystäväänsä Sulo Korholaa, lokakuussa Pellossa 81-vuotiaana kuollutta kalastaja-aforistikkoa.

Saimaan Kuivasen saaressa syntynyt, Helsingit ja Australiat kiertänyt ja lopuksi Lappiin asettautunut Sulo Korhola eli upean elämän. Toimeentulo oli tiukassa, mutta elämä osaavalla miehellä hallinnassa aina. Luonto auttoi ja antoi turvaa.

Sulo Korhola kuoli niin kuin oli elänytkin.

”Sulo Korholan rakas Lankojärvi keinutti poikansa ikiuneen. Hänet löydettiin veneestään, jossa kevyt lumi oli hellästi peitellyt soutajan.”

X