Ilmoja pitelee - pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien palkoissa
Syksy saa. Sen kuulee vaikka siitä, että debatti käy kuumana niin pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien palkoista kuin kansanedustajien verottomista kulukorvauksista ja sopeutumiseläkkeistä.
Päällimmäinen havainto näkyy olevan, että niissä kaikissa on kansalaisten mielestä aivan liian paljon ilmaa. Koikkalainen on samaa mieltä.
Näkyyköhän se pörssiyhtiön portilla, jos sen toimitusjohtajalla on niin kova flunssa, että hän on joutunut jäämään kotiin sänkyyn lepäämään kuumemittari suussa ja pipo päässä? Luulisi sen ainakin aamuruuhkia helpottavan, kun toimitusjohtaja keskimäärin vastaa ainakin palkallaan ja palkkioillaan mitattuna 26 rivityöntekijää. Kai hänen työpanoksensa firman hyväksi on vastaavasti 26-kertainen?
Helsingin Sanomien tuoreen selvityksen mukaan pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien palkat, luontoisedut ja rahabonukset ovat nousseet katkotta viimeiset viisi vuotta. Isojen pörssiyhtiöiden johtajien ansiot nousivat kaksinkertaisesti suomalaisten keskiansioihin verrattuna.
Toimitusjohtajien keskimääräiset vuosipalkat ja bonukset olivat vuonna 2016 yli 1,1 miljoonaa euroa. Kyllä sillä jo kelpaa vierestä seurata, miten Kiky-sopimus toimii.
Työmies on palkkansa ansainnut. Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien kohdalla asiasta voisi jo keskustella.
Kateutta tai ei, mutta Koikkalainen on sitä mieltä, että suhteettomat palkat sen paremmin kuin niiden jatkuva nousukaaan eivät kestä kriittistä tarkastelua. Kysymys on ahneudesta, jolle ei loppua näy. Eikä loppu myöskään häämötä, jos pörssiyhtiöiden omistajat eivät tartu asiaan. Niiden hallitukset eivät sitä tee eivätkä toimitusjohtajat itsekään.
Otetaan kaksin käsin, mitä vain annetaan, moraalista tai esimerkkinä olemisesta viis. Samalla voi odotella kutsua ulkomaisiin huipputehtäviin, joihin suomalaisia toimitusjohtajia kuuluu kiskottavan massoittain kuin siirtolaisia Ruotsiin 1960- ja 1970-luvulla. Koikkalainen ei ole kuullut yhdestäkään.
Samaa se on kansanedustajien verottomien kulukorvauksien kanssa. Se on monelle yksinkertaisesti vain lisätuloa, jota ei veroteta. Eikä se ainakaan kansanedustajien itsensä aloitteesta lopu. Entä sitten sopeutumiseläkkeet? Kansanedustajat nostavat etuaikaisia eläkkeitään aivan niin kauan kuin se on vain mahdollista.
Ei kansanedustajan kuitenkaan tarvitse tyhjän päälle pudota. Jonkinlainen sopeutumisraha on ilman muuta paikallaan, mutta sen pitää vastata samaa, mitä muutkin työnsä menettävät palkansaajat voivat saada. Ei kansanedustajuus voi olla etuoikeus, joka takaa parin edustajavuoden jälkeen eläkkeen maailman tappiin riippumatta siitä, mikä on luopuvan tai eduskunnasta vastoin tahtoaan putoavan kansanedustajan ikä.
Kansanedustajien verottomat kulukorvaukset alkavat olla harvinaista herkkua, katteetonta, kontrolloimatonta etuoikeutta. Se on presidenttien verottomien eläkkeiden lailla muinaisjäänne, josta pitäisi ehdottomasti luopua. Eivät he mieron tielle joutuisi, vaikka kaikki kansalaiset laitettaisiin samalla viivalle.
Jaaha. Tähän se taas meni, vaikka näinä aikoina pitäisi vielä kirjoittaa linnuista, kukista, perhosista, sienistä, omenista, luumuista, kesäkurpitsoista, viinimarjoista, mustikoista… Ja vesisateista.
Syksyä päin saappaat tanassa!