Arcelian haudalla

Jaa artikkeliLähetä vinkki
One World Trade Centeristä saa kokokuvan Manhattanin saaren eteläkärjen puolelta vain nojaamalla selkänsä rakennustyömaan aitaan.

Silti pilvenpiirtäjä näyttää katoavan nuolena helteiselle taivaalle.

Meitä turisteja valuu jatkuvana virtana Ground Zero Memorialille, joukkomurhan muistopaikalle. Kyltit muistuttavat sivistyneestä käytöksestä. Ei saa huutaa eikä riekkua. Tämä on hauta.

Lapsia ei voi silti komentaa vaikenemaan tai pysymään paikallaan. Eivät he ole kunnioittamatta vainajia. He vain kunnioittavat elämää niin paljon. Miksei täällä myydä jätskiä, tyttö ihmettelee. Pieni poika levittää kätensä ja kallistaa itseään, mutta äiti lopettaa leikin alkuunsa, kun tajuaa pojan matkivan lentokonetta.

Kymmenien miljoonien ihmisten tavoin tuijotin päivälleen kolmetoista vuotta sitten televisiota. Ensimmäisen kerran historiassa katseltiin suoraa lähetystä joukkomurhasta, kun terroristien kaappaama matkustajakone törmäsi pilvenpiirtäjään.

Juutuin television ääreen kahdeksaksi tunniksi. Törmäystä ja valtavaa tulipalloa näytettiin yhä uudestaan. Sanat eivät tuntuneet riittävän. Se on kirjailijalle opettavainen hetki.

Nyt tornien paikalla kohisevat ve­si­pu­touk­set. Uhrien nimet on kaiverrettu altaitten reunukseen. Lauran sukunimen peittää sen päälle liimattu tuore valkoinen ruusu. Häntä ei ole unohdettu. Kääntelen päätäni nähdäkseni Lauran sukunimen, mutta terälehdet peittävät sen.

Painan sen sijaan mieleeni Arcelia Castillon nimen googlettaakseni sen myöhemmin. Uhrilla on aina nimi ja tarina. Tämän me kaikki tiedämme: kolmetuhatta murhattua muuttuu käsitettäväksi vasta kun tiedämme edes yhden nimen ja näemme yhdet kasvot.

Arcelia Castillo muutti Kolumbiasta Yhdysvaltoihin parikymppisenä vuonna 1973. Siirtolainen oli käynyt neljä luokkaa koulua, hänellä ei ollut rahaa eikä hän puhunut englantia, mutta hän oli valmis tekemään töitä. Hän puski pitkät ajat kahta työtä ja opiskeli iltakoulussa, kasvatti kaksi poikaa. Heille hän piti niin ankaraa jöötä, että pojan mukaan merijalkaväki tuntui myöhemmin helpolta. Lapsenlapsia Arcelia hemmotteli.

Työ alkoi yhdeksältä, mutta Arcelia saapui työpaikalleen vakuutusyhtiö Marsh & McLenneniin World Trade Centerin pohjoistornin 98. kerrokseen jo varttia vaille kahdeksan. Näin hän pääsi lähtemään töistä aikaisemmin ja ehti tunneilleen opiskelemaan kirjanpitoa. Lentokone törmäsi pohjoistorniin kello 8.48.

Vesi solisee, lapset hälisevät ja aurinko paistaa Ground Zero Memorialilla. Silitän hetken Arcelia Castillon nimeä altaan reunuksella ennen kuin jatkan matkaa.

 

X