Interrail

Kolmekymmentäviisi vuotta sitten päätettiin Vaaralan ja Ylinamman kanssa lähteä seuraavana kesänä Interrailille. Kuukauden ajan reissaisimme junalla ympäri läntistä Eurooppaa. Ei silloin aavistettu, että Interrail sementoituisi viisikymmentäluvulla syntyneitten sukupolvikokemukseksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kolmekymmentäviisi vuotta sitten päätettiin Vaaralan ja Ylinamman kanssa lähteä seuraavana kesänä Interrailille. Kuukauden ajan reissaisimme junalla ympäri läntistä Eurooppaa. Ei silloin aavistettu, että Interrail sementoituisi viisikymmentäluvulla syntyneitten sukupolvikokemukseksi.
Teksti:
Jari Tervo

Isäni ajoi meidät Rovaniemeltä Haaparannalle. Perillä hän nosteli rinkkamme takapoksista ja muistutti, että ranskalaisten tyttöjen kanssa pidetään kumia. Luvattiin niin tehdä.

Kaulapussin hukkasin viisi tuntia myöhemmin Ruotsin keskivaiheilla. Se sisälsi passin, Interrail-lipun, käteisen rahan ja matkasekit. En tiennyt pussia hukanneeni ennen kuin vaunuissa etsivän näköisenä kulkenut ruotsalaistyttö kumartui katsomaan minua läheltä. Hän tunnisti minut passin kuvasta. Kiittelin vuolaasti kaulapussini löytäjää.

Kiskoteltiin neljässä vuorokaudessa Malagaan. Kööpenhaminan rautatieasemalla istuin rinkkavahtina paljaalla lattialla seinään nojaten. Vanha mies piti näkyä koskettavana ja tarjosi minulle juuri ostamaansa leipää evääksi matkalle. Otin sen vastaan. Vaarala ja Ylinampa pitivät sitä virheenä. Leipä saattoi olla myrkytetty.

* * *

Malagassa voitelimme aivan joka paikan kotona annettujen neuvojen mukaan kovavolttisella suojavoiteella. Kasvot unohdettiin. Muutaman päivän kuluttua Espanjan auringon paahtama iho kuoriutui suikaleina. Öisin nenäni sihisi ja poksahteli.

Espanjalainen tyttö kirjoitti nimensä farkkuihini. Niin oletin. Oliko se Charo? Kävin nyt, kolmekymmentäviisi vuotta odotettuani vilkaisemassa espanjan sanakirjasta, tarkoittaako Charo jotain. Tämän pienen opuksen mukaan ei. Charro taas tarkoittaa ”maanalaista” ja ”mautonta”. Kannattanee jättää asia tähän.

Lontoossa pubin tarjoilijatyttö tervehti meitä ilahtuneesti saapuessamme kapakkaan. Rovaniemeläisissä ravintoloissa ei ollut totuttu tällaiseen käytökseen. Madridissa jokainen retkeilymaja oli täynnä. Yhtä täynnä olivat hotellit, jollaiseen olimme valmiita syvässä uupumuksessa majoittumaan ankarasta rahapulastamme huolimatta. Kiivettiin lopulta muurin yli ja nukuttiin puistossa, joka aamun valossa paljastui museon pihaksi.

* * *

Paluumatkalla Pariisissa koppalakkinen poliisi pysäytti meidät. Hän ei puhunut englantia emmekä me ranskaa. Yhteiseksi kieleksi keksittiin etusormi. Konstaapeli heilutteli sitä kieltävästi. Hän tarkoitti vyölläni roikkuvaa puukkoa. Ranskassa ei kai sitten saanut kuljetella teräaseita näkösällä.

Nykyisin myös suomalaiset viihtyvät terasseilla. Kuva: Kalle Tervo.

Nykyisin myös suomalaiset viihtyvät terasseilla. Kuva: Kalle Tervo.

Nyt tajuttiin Vaaralan ja Ylinamman kanssa, miksi olimme kohdanneet kaikkialla Euroopassa vain ystävällistä, jos kohta varovaista palvelua.

Suuressa maailmassa ihmiset istuivat terasseilla kesällä 1978. Parinkymmenen vuoden kuluttua ilmiö rantautui Suomeen. Täällä oletettiin, että Euroopan Unioniin liittymisen myötä Suomi harppasi kaksituhatta kilometriä etelään.

* * *

Nukuin kuukauden aikana puistoissa, hostelleissa, junankäytävillä, uimarannoilla, vessoissa, museonpihalla ja seisaallani. Keskimäärin neljä tuntia vuorokaudessa.

Pohjoiseen palatessani moikkasin Aila-tätiäni ja hänen miestään Kiurujoen Markkua Tukholmassa. Kolmelta aamuyöllä menin maate ensimmäisen kerran kuukauteen puhtaille lakanoille. Markku herätti minut neljän tunnin kuluttua kylmällä oluella. Hän halusi keskustella maailman tilanteesta. Huokaisin syvään. Markku vakuutti minun kyllä jaksavan. Hänen mielestään ihminen oli vain kerran elämässään yhdeksäntoista.

Myöhemmin paljastui, että Kiurujoen Markku oli oikeassa.

X