Lyijyä kynässä

Kirjoitin yli kolmekymmentä vuotta sitten ensimmäiset lehtijuttuni kirjoituskoneella. Niitä näkee nykyisin vanhoissa elokuvissa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kirjoitin yli kolmekymmentä vuotta sitten ensimmäiset lehtijuttuni kirjoituskoneella. Niitä näkee nykyisin vanhoissa elokuvissa.
Teksti:
Jari Tervo

Laite oli kömpelö ja meluisa. Orson Wellesin Oikeusjutussa päähenkilö K harhaili läpi kolossaalisen toimiston, jossa satoja ihmisiä hakkasi vimman vallassa kirjoituskoneita. Vempaimet kohottivat kuoromaisen säksätyksen.

Franz Kafkan kuuluisaan romaaniin perustuva elokuva olikin helvetin kuvaus. Welles eeposteli pienen ihmisen puolesta. Koolla on merkitystä.

Vaikeinta oli Brother-kirjoituskoneen hiuti kuluneen värinauhan vaihtaminen. Se ei ollut kuitenkaan yhtä piinallista kuin nykyisin Canon-laserprintterin tyhjentyneen värikasetin korvaaminen täydellä. Koulutukseni ei toimenpiteeseen riitä, mutta onneksi minulla on vaimona filosofian kandidaatti.

* * *

Jos Tunturirallin pikataipaleen starttipaikalle vuonna 1976 jäätynyt lehtimies sulatettaisiin nyt henkiin, hän ei tunnistaisi alaansa. Niin paljon on muuttunut. Tiedotustilaisuuksissa tarjoillaan viinan sijaan tietoa, tosin tipottain.

Toimittajan kynä ei taivu vallanpitäjiä mielis­telemään. Kuva: Kalle Tervo.

Toimittajan kynä ei taivu vallanpitäjiä mielis­telemään. Kuva: Kalle Tervo.

Tiedonvälitykseksi kutsutun uutisbisneksen avaintermit eivät avaisi lehtimiehelle mitään: blog, netti, postata, twiitata, peukuttaa. Lehtialalla ei ole enää varaa nauraa mainosalan amerikanisoituneelle kielelle.

Myös sisältö ihmetyttää vanhaa lehtimiestä. Miksi kaksirivisen otsikon molempia rivejä ei sommitella edes likipitäen yhtä pitkiksi? Sehän olisi kaunista. Mitä tekee uutisten seassa kännykkäkameralla kuvattu pätkä tuntemattomasta humalaisesta uhittelemassa villinorsulle? Ja mikä saatanan verbi on juorujuttujen hehkuttaa?

Otsikon pitäisi kertoa jutun sisältö ytimekkäästi: ”Sauli Niinistö valittiin tasavallan presidentiksi.” Eikä näin: ”Mitäs ihmettä Sauli nyt meinaa? Katso kuvat!”

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen, viihdetaiteilija Matti Nykänen ja miljardööri Silvio Berlusconi eivät ole koskaan joutuneet myrskyn silmään, vaikka niin toistuvasti uutisoidaan. Eivät koskaan. Myrskyn silmä on myrskyn ainoa rauhallinen, kohuton paikka. Se on näille miehille tuntematon tila.

* * *

Uutiset julkaistaan nykyisin televisiota muistuttavassa laitteessa ilmaiseksi. Itse laite on kallis. Uutisen tuoreuden takaa se, että siinä on runsaasti kieli- ja ajatusvirheitä. Seuraavana päivänä samat uutiset toistetaan paperisanomalehdessä, mutta nyt, vanhoina, niistä vaaditaan hintaa.

Pitkään ei tarvitse miettiä, kumpaan vaihtoehtoon lukeva yleisö kallistuu: siihen joka ilmestyy heti ja veloituksetta vaiko siihen myöhässä saapuvaan ja maksulliseen.

Mikä mahtaa olla paperisanomalehteä kotiinsa tilaavien ihmisten keski-ikä? Liian korkea. Monelleko alle neljäkymppiselle kannetaan lehti kotiin? Tosi harvalle.

Viimeisen kolmenkymmenenvuoden aikana uutisbisneksessä on muuttunut kirjoitusvälineitten ja levitysalustojen lisäksi melkein kaikki.

Muutama perustotuus pitää kutinsa. Vanha opettajani, lehdistöneuvos Antero Okkonen kirjoitti laittamattomasti klassisessa teoksessaan Toimittajan työ I: ”Ulkona ei kuulakynä enää riitä. Se ei toimi pakkasessa, ei liioin joka asennossa. Muutama lyijykynä ja niille teroituslaite on aina hyväksi.”

Eikä niitten kynienkään tarvitse niin teräviä olla. Kunhan toimittaja on.

X