Pimeydestä kohti valoa – Jenni Haukio: ”On oma valinta, millaisin silmin ihmisiä, tilanteita ja tapahtumia tarkastelee”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Seuran kolumnisti Jenni Haukio.
Seuran kolumnisti Jenni Haukio. © Paula Kukkonen
”Kirkasvalolampuista ja muista teknisistä keksinnöistä voi talvella toki saada arvokastakin apua, mutta viime kädessä pimeyden ongelma on ratkaistava oman pään sisällä”, Jenni Haukio kirjoittaa.

Ihmisen ikiaikainen symbioottinen suhde luonnonkiertoon jaksaa joka syksy hämmästyttää, kun kellot on siirretty talviaikaan ja iltaisin on yhä pimeämpää ja sen huomaa vaivaavan itseään yhä raskaammin.

Kun miettii nykyistä informaatioverkostojen avartamaa maailmaa ja digitalisaation helpottamaa elämänmenoa, jossa ihmisen jokaiseen tarpeeseen vastaamaan on kehitetty jokin tekninen apuväline tai –sovellus, luulisi ikkunasta näkyvän luonnonmaiseman painoarvon olevan enää häviävän pieni.

Kun päivät vuodesta toiseen kuluvat näyttö­päätteiden kelmeässä valossa koneiden äärellä, ruutujen joiden välityksellä elämän yhä useampia toimintoja hallinnoidaan, luulisi ulkoympäristöjen merkityksen olevan enää lähennä marginaalinen.

”Mikään ei korvaa valon merkitystä hyvinvoinnille”

Todellisuus kertoo kuitenkin toista; ihmiskunnan hämmentävästä teknologisesta kehityksestä huolimatta evolutiivinen ja biologinen napanuoramme luontoon ei suinkaan eikä vieläkään ole katkennut.

Päinvastoin; sen ote on yhä napakka. Vaikka emme enää elä ulkona luonnossa yhdessä muiden eläinlajien kanssa, on meissä yhä tarve, voimakkaan vietin kaltainen kaipaus alkuperäisten ympäristöjen äärelle.

Kaipaus elämään valon ja varjon sekä lämpimän ja kylmän luonnollista vaihtelua tasaisessa, hitaassa vuodenkierrossa, jonka voi tuntea kaikin aistein.

Kouriintuntuvimmin oman biologisuutensa huomaa kahtena vuodenkierron ajankohtana; syksyllä valon määrän vähentyessä sekä keväällä sen lisääntyessä.

Mikään ei korvaa valon merkitystä hyvinvoinnille, sen fysiologiset ja emotionaaliset vaikutukset ovat kiistattomia ja siksi suurin osa ihmisistä voi sitä paremmin, mitä enemmän päivässä on valoisia tunteja.

Kirkasvalolampuista ja muista teknisistä keksinnöistä voi talvella toki saada arvokastakin apua, mutta viime kädessä pimeyden ongelma on ratkaistava oman pään sisällä.

Myönteinen ajattelu tuottaa iloa elämän jokapäiväisiin hetkiin silloinkin, kun niissä ei näennäisesti tarkastellen ole mitään erityisen kohottavaa.

Myönteinen ajattelu tuottaa iloa elämän jokapäiväisiin hetkiin silloinkin, kun niissä ei näennäisesti tarkastellen ole mitään erityisen kohottavaa. © Jonne Räsänen/Otavamedia

”On oma valinta, millaisin silmin ihmisiä, tilanteita ja tapahtumia tarkastelee”

Kaikkein kirkkaimmin pimeydessä vaeltavan ihmislapsen tietä voi kirkastaa se valo, joka hänestä itsestään elämänasenteena loistaa sisältäpäin. Myönteinen ajattelu tuottaa iloa elämän jokapäiväisiin hetkiin silloinkin, kun niissä ei näennäisesti tarkastellen ole mitään erityisen kohottavaa.

On oma valinta, millaisin silmin ihmisiä, tilanteita ja tapahtumia tarkastelee – uteliaan positiivisesti ja asioissa niiden parhaisiin ominaisuuksiin keskittyen vaiko negaatioihin takertuen.

Jos sitten huomaisikin valinneensa liian usein jälkimmäisen vaihtoehdon, on jokainen uusi päivä mahdollisuus päättää toisin.

Mahdollisuus kääntyä pimeydestä kohti valoa ja mikä olennaisinta: pysytellä siellä sinnikkäästi silloinkin, kun sisäiset ja ulkoiset voimat houkuttelevat varjojen maille.

Lue kaikki Jenni Haukion kolumnit tästä.

X