Jenni Haukion kolumni: Pelkään, siis olen – ”Pelot ovat osa ihmisyyttä”
Sodan pelko vaikuttaa moniin suomalaisiin nyt vahvastikin, sillä edellisen sodan kauhut eivät ole karisseet kansan muistista.
Valtiotieteiden tohtori, runoilija ja tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio pohdiskelee Suomen ihmeitä ja ilmiöitä.
Viime aikoina kiristynyt maailmanpoliittinen tilanne on herättänyt monissa ennen kokemattoman tunteen: pelon sodan syttymisestä. Tunnetta ei koskaan voi kohdata kevyesti, vaikkei itse samaa pelkoa juuri samalla hetkellä jakaisikaan.
Kansakuntamme sodan kokemukset ovat vielä niin lähellä, että tiedämme, mitä ja miksi pelkäämme. Suurimmalla osalla on ollut jonkinasteinen, usein sukulaisyhteys johonkuhun sodan omakohtaisesti kokeneeseen.
Vaikkei pelon ja kauhun tuntemuksista välttämättä koskaan suoraan keskusteltu, saattoi ne lähes aistia, kun seurasi toisen tapaa kertoa kokemastaan. Ilmeistä, eleistä, sanavalinnoista – jostain, joka yhä häivähti syvällä katseen syvyydessä.
Pelko luo myös tasapainoa
Pelko on ihmiselle tärkeä ja hyödyllinen tunne, sen tarkoitus on suojella, pitää varuillaan vaarojen varalta, virittää suorituskyky tarvittaessa äärimmilleen. Jos ei pelkää mitään, altistuu melkoiselle määrälle erilaisia riskejä ja uhkia.
Toisaalta pelkäämisen ja pelkäämättömyyden välillä tulisi vallita sopiva tasapaino, jotta pelot eivät saisi liian suurta valtaa. Ihmisen evolutiivisessa selviytymistarinassa pelko on ollut eloonjäämisen kannalta välttämättömyys – karrikoiden voi jopa luonnehtia, että sukua ovat jääneet jatkamaan ne, jotka ovat ainakin riittävissä määrin ymmärtäneet pelätä.
Ymmärryksellä ei kuitenkaan aina ole yhteyttä pelkäämiseen. Suurta osaa peloistamme emme kykene itse kontrolloimaan, emmekä myöskään perustelemaan.
Fobioiden kirjo on laaja
Määräkohteisella pelolla eli fobialla tarkoitetaan sellaista tiettyyn kohteeseen tai tilanteeseen kohdistuvaa pelkoa, joka on ylimitoitettua tai epärealistista. Tunnemme korkean tai ahtaan paikan kammoa potevia, mutta erilaisten fobioiden kirjo on vielä huomattavasti yleisesti tuntemaamme laajempi.
Irrationaalinen pelko voi kohdistua oikeastaan mihin tahansa, esimerkiksi antofobialla viitataan kukkien pelkoon. Domatofobiassa kammoksutaan taloja, kronofobiassa puolestaan aikaa ja sen kulumista.
Koska kukaan ei ole itse valinnut fobiaansa eikä sikäli myöskään ole siitä selitysvelvollinen, tulisi toisen pelkoon suhtautua kunnioituksella. Paremminkin hyväksyen kuin kyseenalaistaen, mieluummin kuunnellen kuin kysellen.
Onneksi moni erilaisista fobioista kärsivä haluaa ja rohkenee hankkia apua, sillä pelkotiloja voidaan tehokkaasti hoitaa. Itsehoidollisesti apua voi saada erilaisista altistumis- ja siedätysharjoitteista, joissa pelon kohtaamiseen totutellaan asteittain. Vaikeimmissa tilanteissa viisautta on kääntyä psykiatrin tai psykologin asiantuntemuksen puoleen.
Pelot kuuluvat elämään
Jos ei pelkää mitään, altistuu melkoiselle määrälle erilaisia riskejä ja uhkia.
Pahinta on, jos ihminen esimerkiksi häpeää fobiaansa niin syvästi, ettei jaa tunnettaan ja sen synnyttämää ahdistusta kenenkään kanssa. Silloin kannattaisi muistaa, että lähes puolet ihmisistä on elämänsä aikana kärsinyt ainakin jostain pelosta ja noin kymmenes jopa elämää tai toimintakykyä haittaavalla tavalla.
Descartesin ”Ajattelen, siis olen” voisikin lähes yhtä hyvin kuulua: ”Pelkään, siis olen”. Pelot ovat osa ihmisyyttä, eikä niitä ole mitään syytä häpeillä.
Lue kaikki Jenni Haukion kolumnit tästä!