Kumpi kävi identiteettivarkaissa? Juha Vuorista on verrattu Käärijään – ”Homman nimi ei ollutkaan ulkonäkö vaan suosio”

Euroviisujen ratkettua puhelimeeni alkoi kilistä viestejä, joissa minua verrattiin Käärijään. Patakaljuna ja päätä Jere Pöyhöstä pidempänä en heti keksinyt, kumpi meistä olisi käynyt kumman luona identiteettivarkaissa, mutta homman nimi ei ollutkaan ulkonäkö vaan suosio.

Ammattilaisraadit eivät lämmenneet Cha cha challe, mutta Euroopan ja muun maailman kansoihin se upposi kuin neonvihreä bolero vantaalaisen nuorukaisen harteille. Aikoinaan minäkin sain Suomen Kirjailijaliitolta hylsyn samaan aikaan, kun kirjojani varastettiin läjäpäin kirjastoista.

Euroopassa on eletty useampi vuosi keskellä keskeytymättömältä tuntuvaa kaaosta, ja nyt ihmiset kaipaavat aivot narikkaan paiskaavaa ajanvietettä. Ulkomaalaiset ystävänikin hullaantuivat Käärijän esityksestä, ja kun kysyin, että kait biisi oli finaalilähetyksessä tekstitetty heidän omalle kielelleen, vastaus oli kaikilla kielillä kieltävä. Toisaalta se kertoi, että vaikka Käärijä olisi laulanut kansanmurhasta, hänen hulvaton esityksensä ja rallatuksensa mukaansatempaava rytmi olisivat porautuneet suoraan ihmisten sydämiin.

Kerrottuani kappaleen olevan yhdenlainen 2020-luvun suomalainen juomalaulu he purskahtivat nauruun ja totesivat, että olisihan se pitänyt arvata. Entisenä juoppona tarkensin, että kyseessä oli totisesti päivitetty juomalaulu, sillä ei minun aikanani dokattu sen paremmin samppanjaa kuin piña coladaakaan. Mutta kyllä biisistä muutama minullekin tuttu värssy löytyi, kuten pidin kaksin käsin kiinni juomista enkä miettinyt huomista, kun tartuin tuopista.

”Siitähän kansa tykkää, kun kurveissa vähän kouraisee masun pohjasta”

Vertaus karnevalistisen ilotulituksen meille tarjonneeseen Käärijään osui ajankohtaiseen saumaan, sillä nyt 14 vuoden tauon jälkeen julkaisen uuden DikDek-sarjan romaanin, jota olen sanoittanut vain yksi asia mielessäni: että lukija saisi hypätä hetkeksi hillittömyyteen.

Pian ilmestyvän Puerto Anús -kirjani olisi pitänyt ilmestyä jo viime vuonna, mutta Venäjän hyökkäyssodan vuoksi hautasin hetkeksi koko projektin. En kyennyt jatkamaan tarinaa, jonka pääosassa oli venäläinen oligarkki ja hänen poikansa. Kirjani kannalta se oli lopulta onnenpotku itärajan takaa, sillä toisenlaisilla hahmoilla uudesta tarinastani tuli paljon mielipuolisempi ja hauskempi.

Kirjoittaessani Kirjaa näin pitkän tauon jälkeen huomasin varsinkin yhden suuren eron entiseen. Jouduin moneen kertaan miettimään, miten sai sanailla vuonna 2023 verrattuna vuoteen 2009.

Aluksi lähdinkin painamaan jalka valmiiksi jarrupolkimella, kunnes oivalsin, etteivät lukijani halua tällaista sievistelyä. En toki mennyt kaasu pohjassakaan, vaan kokeilin uutta konstia. Sopivan mäen tullessa vastaan painoin vain kytkimen pohjaan ja annoin mennä omalla painollaan, sillä siitähän kansa tykkää, kun kurveissa vähän kouraisee masun pohjasta. Tai kuten Käärijä sen osuvasti hoilaa: enkä pelkääkään tätä maailmaa niinku cha cha cha.

Lue kaikki Juha Vuorisen tekstit tästä.