Linnan juhlat taas ensi vuonna – ”Näytelmän suosiossa ei ole minkäänlaisia laskun merkkejä”

”Linnan juhlat on tv-proggis, jota et voi ohittaa – halusit tai et”, kirjoittaa Koikkalainen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koikkalainen on Seuran kolumnisti.

"Linnan juhlat on tv-proggis, jota et voi ohittaa – halusit tai et", kirjoittaa Koikkalainen.
Teksti:
Koikkalainen

Mikähän mahtaa olla se päivä, jolloin Suomi on avoimimmillaan? Se päivä, jolloin Suomi on takit auki ja huolet ja murheet on paiskattu mäkeen?

Lyödäänpä pöytään heti ”yllättävä” arvaus. Se on 6. joulukuuta.

Ei siis joulu, ei juhannus, ei vappu, vaan 6. joulukuuta.

Vaikka päivä ajoittuu vuoden pimeimpään ja ankeimpaan aikaan, niin silloin ei olla köyhiä, ei kipeitä eikä silloin mietitä huomista eikä sitä, mitä mikin maksaa.

Silloin unohdetaan sekin, että joulukuun kuudetta seuraa joulukuun seitsemäs.

Se taas on aivan tavallinen arkipäivä.

Linnan juhlat seuraa enemmistö sivusta

Joulukuun kuudentena pannaan haisemaan.

Pynttäydytään parhaimpiin, syödään hyvin, juodaan hyvin; taksien ovet paukkuvat ja vielä juhlien jatkoillakin juhlijoille kelpaa vain kallein.

Tuntuu kuin kaikki olisi kutsuttu Linnaan juhlimaan.

Suuri hiljainen enemmistö saa kuitenkin katsoa humua vain vierestä – ja kyllä se katsookin. Tapitus on niin intensiivistä, että tv-ruudut vain paukkuvat.

Näytelmä toistuu joka vuosi. Sen seuraamiseen ei koskaan kyllästytä.

Sitä odotetaan, sitä varten valmistaudutaan vuosi. Aina se on yhtä tuore ja yhtä houkutteleva, oltiin siinä sitten itse näyttämöllä tai vain katsomossa.

Mikään oikea tv-proggis ei yllä koskaan samaan, vaikka sitä tekemässä olisivat valtakunnan parhaat voimat.

Suosio on ja pysyy

Näytelmän suosiossa ei ole minkäänlaisia laskun merkkejä.

Sen kritisoijien ja irvistelijöiden joukko on suuri ja arvioissaan ankara, mutta silti tiukimmatkin arvostelijat ovat näytelmän lumoissa eivätkä hekään voi olla asettautumatta sitä tuntikausiksi seuraamaan.

Herpaantumatta, väsymättä, koko ajan valppautensa säilyttäen.

Kummallisinta railakkaassa juhlinnassa on se, että se itse asiassa pohjautuu yli sadan vuoden takaisiin suuriin valtiollisiin päätöksiin, sotaan, historiallisiin ja kokonaisia kansakuntia liikuttaviin katastrofaalisiinkin käännekohtiin – ja sattumaan.

Mutta sillähän ei ole väliä. Pääasia on, että on juhlan aihe. Juhlat alkakoot, juhlat jatkukoot, juhlat loppukoot – sitten joskus.

Omat säännöt, omat koodit

Joulukuun kuudennen ympärille on muotoutunut maailma, jolla on omat sääntönsä ja omat koodistonsa. Linnan juhlat elävät täysin omaa elämäänsä eivätkä ympäröivän maailman muutokset niitä keikuta.

Juhlilla on omat erityiset ammattikuntansa, asiantuntijansa ja osaajansa. Heidän kunniaansa ja arvovaltaansa ei rangaistuksetta loukata.

Mikä tässä sitten on se ongelma?

Ei ole ongelmaa. On vain joulukuun kuudes ja Linnan juhlat. 

Ensi vuonna taas.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.

Lue myös: Itsenäisyyspäiväksi olisi parempiakin vaihtoehtoja kuin 6. joulukuuta

Itsenäisyyspäivä olisi voinut olla jokin muukin kuin 6. päivä joulukuuta.
Voitonparaati Helsingissä 16.5.1918. Marsalkka Mannerheim puhuu Senaatintorilla, vieressä pääministeri P.E Svinhufvud. © om-arkisto
X