Nyt maallikkoa kummastuttaa: ”Jostain syystä vaalien ylivoimaisesti suurin häviäjä onkin ruvennut sanelemaan ehtoja”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija. © TOMI MALKKI
"Pitkä aika ei mene enää siihen, kun nähdään konkreettisesti, mitkä ovat puheet ja mitkä lopulliset teot", kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.

Kimalainen on ahkera ja aikaansaapa työmies. Kauan se ei yhden pensaan ääressä pörrää. Muutamassa minuutissa se on käynyt sen läpi. Käynnit eivät ulotu joka kukkaan, mutta melkein. Eikä tämä epätarkkuus lopputulosta haittaa. Kun yksi kimalainen lopettaa, toinen on jo tullut paikalle ja aloittaa taas oman kierroksensa.

Kukkien pölytykset tapahtuvat varmasti, sillä samaa rumbaa jatkuu varhaisesta aamusta iltamyöhäiseen. Kaikessa hiljaisuudessa tapahtuu suuria asioita. Kaikki eivät vain sitä huomaa. Elämä kantaa. Se on aika paljon uutterien kimalaistenkin hartioilla.

Heleänvihreästä, paksuversoisesta ja linnunlauluisesta puutarhasta on aika pitkä matka tunkkaisiin neuvottelusaleihin, mutta pakkohan on uuden hallituksen muodostamisesta muutama sana sanoa. Varsinkin, kun tulevana viikonloppuna ovat myös europarlamenttivaalit.

Sanomattakin lienee tosin selvää, että jälkimmäisiä leimaa melkoinen väsymys. Se on kuitenkin sääli, sillä eurovaalit ovat jopa tärkeämmät kuin eduskuntavaalit. Niissä päätetään niin koko Eurooppaa kuin kaikkia suomalaisiakin koskettavista isommista kuvioista kuin vain paikallisen tason siltarumpuongelmista. Jostain syystä eurovaalit kiinnostavat silti äänestäjiä vähemmin kuin eduskuntavaalit.

Ehkä EU on liian kaukana. Ehkä EU on liian byrokraattinen. Ehkä EU:hun liittyy lieveilmiöitä, jotka vieraannuttavat sen tavallisista ihmisistä.

Tietoja tihkuu hallitusneuvotteluista. Outoja käänteitä ja kummallisuuksia. Jostain syystä vaalien ylivoimaisesti suurin häviäjä onkin ruvennut sanelemaan ehtoja tavalla, joka viittaisi enemmän vaalien voittajan kuin häviäjän esiintymiseen. Se tässä maallikkoa nyt kummastuttaa.

Pitkä aika ei 24mene enää siihen, kun nähdään konkreettisesti, mitkä ovat puheet ja mitkä lopulliset teot. Tulos tai ulos -mahtailijat tuntuvat koko ajan vetävän tappion hetkellä heittämiään sanoja takaisin. Ehkä pian nähdään käytännössä sekin, mitä on poliittisen vastuun kantaminen todellisuudessa. Istahtavatko vaalien suurimmat häviäjät vain silmää räpäyttämättä ja kylmän rauhallisesti taas eduskunnan puhemiehistön pönttöön ja ministeriautojen takapenkeille?

Jokin tässä nyt mättää. Vai onko tämäkin vain yksi niistä kuuluisista maan tavoista, joita aina vain tulee vastaan ja joita on niin vaikea hyväksyä.

Kohta kouluissa hiljenee. Kesälaitumet kutsuvat. Hyvä on muistella mennyttä talvea ja sen tapahtumia. Esimerkiksi sitä, kun luokan taululle oli ilmestynyt pirullisen osuva pilakuva, josta ei ollut kenelläkään epäselvyyttä: opettajahan se siinä poseerasi vikoineen päivineen.

”Kuka on tehnyt tämän pilapiirroksen? Kenellä on vastuu tästä epäonnistuneesta tekeleestä”, opettaja kysyi tiukkana oppilailta.

Kun muut katselivat säikähtäneinä pitkin seiniä, aina terävällä pikku-Kallella oli vastaus valmiina.

”Kyllä minä ainakin sanoisin, että opettajan isällä ja äidillä.”

X