”Voi vain kuvitella, mitkä ovat tuomareiden paineet silloin, kun Putin pelaa: Toimitsija-aitiossa hikoillaan enemmän kuin jäällä”
”Virheitä ei saa tulla ja jos niitä tulee, terveellistä on vetää hiukan kotiinpäin”, kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
Eduskuntavaaleista on kuukausi. Vääntö on tuskaista, mutta uusi hallitus yritetään saada kasaan pian. Nopeimmat rannalle jääneet kansanedustajat nostavat jo sopeutumisrahaa, uudet edustajat ovat asettautuneet älämölön jälkeen paikoilleen. Kalabaliikki oli melkoinen, mutta luojan kiitos, jokaiselle löytyi tuoli istuntosalista.
Uusien edustajien joukko on poikkeuksellisen iso. Aika harva siitä nousee heti näkyviin asemiin. Eduskunta on hierarkinen laitos, jossa vanhat parrat näyttävät nulkeille paikan. Sitä ei ole kirjoitettu huoneentauluun, se vain on yksi lukemattomista maan tavoista, jotka eivät muutu.
Onhan kansanedustajan työ hienoa ja sitä pitää etenkin demokratiassa kunnioittaa. Innostuskin on paikallaan. Tietenkin. Joillekin uusi asema voi nousta suorastaan hattuun eikä palkkakaan kaikkine etuineen aivan kehno ole, vaikka sitä kovasti vähätellään. Juuri tuli 300 euroa kuukaudessa lisää.
Postia on sanottu kurjaakin kurjemmaksi. Kansakunnan sylkykuppi, kusitolppa. Siitä huolimatta se vain suurta joukkoa aina kovasti kiinnostaa. Tulijoita riittää. Velkaakin sitä varten ollaan valmiita ottamaan kymmeniä tuhansia euroja. Riski on suuri.
Sopivasti Koikkalaisen silmään sattui Suomen painiliiton pitkäaikaisen päävalmentajan Veijo Vaskon aikoinaan keräämä kaskukokoelma Ruotoonen sarja, jossa pääsevät hauskalla tavalla esiin totisina torvensoittajina pidetyt molskien miehet. Vitsit paljastavat, että painimatolla hikoilevat miehet ovat kaikkea muuta kuin yksitotista joukkoa. Tempauksia riittää.
Kuten tunnettua, painijoita on päässyt eduskuntaan saakka. Yksi heistä on porilainen kultamitalipainija Kelpo Gröndahl. Reposaaren kalastaja ei edustajavuosinaan paljon puhujapönttöä kuluttanut, mutta paikkansa löysi hänkin. Hän istui eduskunnassa vuodet 1962-1970 Suomen Kansan Demokraattisen Liiton kansanedustajana. Ruotoosessa sarjassa on hänestäkin hauska anekdootti.
– No, Kelpo, mikä on ollut urheilussa kaikkein mieleenpainuvinta?
– Se, kun joutuu oleen niin paljon pois kotua.
– Onko kansanedustajan työssäsi ollut urheilusta hyötyä?
– Se, että oppi oleen niin paljo pois kotua.
– Eduskunta ja urheilu ovat erilaisia maailmoja. Kuvailepa, Kelpo, mitä hyviä ja huonoja puolia niissä on?
– Ainakin se, että molemmissa saa olla pois kotua.
Mitä opimme tästä? Ainakin sen, ettei kansanedustajankaan työtä kannata ottaa kuolemanvakavasti. Turha tärkeily ei siihen sovi.
Urheilu sen sijaan on totista hommaa. Ainakin silloin, kun sitä harrastaa Vladimir Vladimirovitš Putin, 66. Lehdet kertovat, että valtionpäämies on taas pelannut jääkiekkoa Sotshin Bolshoi -areenalla. Pelissä olivat vastakkain Putin virkamiehineen ja lajin legendat.
Kas kummaa, pelin voitti Putinin joukkue maalein 14–7. Lopputulos ei ollut aivan selkeä eikä varmuutta ole siitäkään, kuinka monta maalia Putin teki. Korkein arvio on yhdeksän eli Putin teki yhdessä ottelussa kolminkertaisen hattutempun. Se on saavutus, jota kadehtii jopa toinen armoitettu urheilumies, Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un.
Voi vain kuvitella, mitkä ovat tuomareiden paineet silloin, kun Putin pelaa. Toimitsija-aitiossa hikoillaan enemmän kuin jäällä. Virheitä ei saa tulla ja jos niitä tulee, terveellistä on vetää hiukan kotiinpäin. Kuinka monta maalia Putin siis tekikään? Koikkalainen sanoo, että 12. Nelinkertainen hattutemppu. Siinä ei pysy perässä enää Kaapo Kakkokaan.