Vuosi vaihtuu, mutta rauha on harhaa: ”Venäjän ja Ukrainan välillä käydään borssisotaa – siinä kolisevat lujaa vain kattilankannet”

”Köyhä Ukraina on väsynyt näivettävään sotaan. Siksi borssikeitostakin on tullut tärkeä asia. Kun Venäjä tuntuu ottavan kaiken, borssia ei sille sentään suosiolla luovuteta.” Koikkalainen kirjoittaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.

”Köyhä Ukraina on väsynyt näivettävään sotaan. Siksi borssikeitostakin on tullut tärkeä asia. Kun Venäjä tuntuu ottavan kaiken, borssia ei sille sentään suosiolla luovuteta.” Koikkalainen kirjoittaa.
Teksti: Koikkalainen

Vuosi vaihtuu, mutta rauha on harhaa. Kaikki ei ole maailmassa hyvin. Venäjän ja Ukrainan välillekin on syntynyt Itä-Ukrainan sodan rinnalle myös toinen rintama. Sillä käydään borssisotaa.

Borssisota on hiljaista sotaa. Siinä ei ole tullut ruumiita eivätkä siinä kumaja tykit eivätkä pauku käsiaseet. Siinä kolisevat lujaa vain kattilankannet. Äänenpainot ovat kiukkuiset, sotaa käydään isoin panoksin. Siinä on kysymys suurista tunteista, jokaisen ukrainalaisen itsetunnosta ja Ukrainan kansallisesta identiteetistä.

Itä-Ukrainan sota alkoi vuonna 2014. Silloin Venäjän tunnuksettomat miehet hivuttautuivat ensin Krimille ja miehittivät sen. Venäjä ei sotaa virallisesti tunnusta, mutta silti se liitti Krimin itseensä. Itä-Ukrainan sota kuluttaa koko ajan Ukrainan voimia. Sitä käydään, koska Venäjä ei hyväksy Ukrainan haluja liittyä lujemmin länteen.

Köyhä Ukraina on väsynyt näivettävään sotaan. Siksi borssikeitostakin on tullut tärkeä asia. Kun Venäjä tuntuu ottavan kaiken, borssia ei sille sentään suosiolla luovuteta. Ukraina haluaa Unesconkin tunnustavan, että borssi on ukrainalainen, ei venäläinen, ei valkovenäläinen eikä puolalainen, vaan ukrainalainen keitto.

Borssisodasta raportoinut Jussi Niemeläinen (Helsingin Sanomat 15.12.2020) on tavannut sodan molempia osapuolia. Kiihkeimmin ukrainalaista borssia puolustaa kiovalainen keittiömestari Jevhen Klopotenko, joka ei hyväksy sitä, että Venäjä pyrkii omimaan koko itäslaavilaisen kulttuuriperinnön. Väite borssin venäläisyydestä on hänen mielestään osa tätä samaa kuviota.

”Jotta tämän ajatuksen voi ihan täysin ymmärtää, on pitänyt elää Ukrainassa 30 vuotta Venäjän aggression alla”, hän täsmentää.

”Jos ihmiseltä viedään kieli ja ruoka, hän ei tiedä, kuka hän on. Maassamme ei ole järjestystä, koska emme tiedä, keitä olemme.”

Kattilankannet kolisevat borssisodassa.

Paljon on Ukrainassa nyt ladattu borssikeiton varaan. Se ei ole vain ruokaa, maittava, perusruokavalioon kuuluva keitto. Jos ruoankin voi sanoa olevan elämää suurempaa, borssi on Ukrainassa juuri sitä.

Vuosi vaihtuu, muuttuvatko ruokasodat?

Miksi Koikkalainen vaahtoaa yhden sopan takia? Siksi, että borssi on Koikkalaisen suurta herkkua. Siitä on tullut nautittua niin kotona kuin matalissa tienvarsikuppiloissa ja hienoissa ravintoloissa eri puolilla Venäjää, Ukrainaa, Puolaa ja muita entisiä itäblokin maita. Aina se maistuu, koskaan siihen ei kyllästy. Jumalaisinta se on ollut Ukrainassa.

Ihminen on sitä, mitä syö. Slaavilaisissa maissa on suomalaisiin vetoavaa nostalgiaa ja melankoliaa. Siellä on myös osattu hyödyntää ruuan valmistuksen ehkä tärkeintä raaka-ainetta. Se on aika.

Ruokasodat eivät ole muuttaneet historian kulkua, mutta jopa piskuinen Islanti on käynyt turskasotaa tuntiessaan arvojensa olevan uhattuina. Samasta on kysymys Ukrainassa. Kun tuntuu, että on menty liian pitkälle, vastakkain asettuvat me ja ne. Soppa on valmis.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.

X