”Ensin Aila, sitten Liisa – Talvea tässä odotellaan ja routaista maata, mutta turha taitaa olla toivo”
”Virusta vastaan on taisteltava ihmiskontakteja vähentämällä. Mutta alkaa tämä kavereiden tapaamattomuus ja sosiaalisen kanssakäymisen kaventuminen jo hiukan rassata.” Koikkalainen kirjoittaa.
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
Juuri kun Ailan tuhoista oli selvitty, tuli Liisa, syysmyrsky. Paljon oli töllejä pimeinä, pakastimet lujilla, kattopeltiä ilmassa ja metsää kaatui kuin heinää. Lehdetön puu ei pötkähdä nurin siinä kuin tuuhealatvuksinen, mutta kun maa on velliä, tuuli kellistää sen helposti.
Tuleeko sitä talvea?
Ei tämä tavatonta ole, mutta ei kai ihan normaaliakaan. Talvea tässä odotellaan ja routaista maata, mutta turha taitaa olla toivo. Tavat muuttuvat ja sanonnat. Eipä tule mieleen, milloin joku olisi viimeksi tokaissut, että näillä lumilla.
Koikkalainen laittaa kiltisti maskin kasvoilleen, kun menee ihmisten joukkoon. Se on ymmärrettävä pakko, mutta se ei ole ollenkaan mukavaa. Silmälasit huurtuvat, näkökenttä sumentuu ja henki kulkee huonosti. Vähänkin pidemmän oleskelun jälkeen alkaa ahdistaa ja tulee sellainen olo, että täältä pitää päästä äkkiä pois.
Siinä touhussa tempaisee maskin rivakasti ulkona pois. Uudenkaupungin Lidlin pihalla lähtivät maskin mukana silmälasitkin eikä Koikkalainen sitä autoon mennessään heti edes huomannut. Kun huomasi, piti syöksyä etsimään niitä. Ne olivat levällään Lidlin parkkipaikalla ja niiden edessä olevassa autossa paloivat jo peruutusvalot.
Koikkalainen ehti siepata ne maasta. Se oli teko, jonka arvo oli rahassa mitattuna tuhat euroa – ja vaivat, mielipahat ja muut hankaluudet vielä päälle.
Kun maski on epämiellyttävä, mitä ihminen tekee?
Välttää tilanteita, joissa maskia pitää käyttää. Onko selvillä, mitä kaikkea riehuvasta koronaviruksesta sosiaalisesti seuraa?
Virusta vastaan on taisteltava ihmiskontakteja vähentämällä, kun muita keinoja ei ole. Mutta alkaa tämä kavereiden tapaamattomuus ja sosiaalisen kanssakäymisen kaventuminen jo hiukan rassata. Ei tämä ihmisen elämää ole.
Soppakanuuna toimii Mersu-kaupungissa.
Uudenkaupungin Lidl sijaitsee muuten lähellä Valmet Automotiven autotehdasta, Suomen suurinta teollista työpaikkaa. Ulospäinkin näkyy, että kaikki ei ole tasavallassa vain alistumista ja hiljaista hiipumista. Ei tarvitse Lidlin pihalla monta minuuttia olla, kun ohi rullaa isoja rekkoja täydessä Mersu-lastissa kohti Hepokarin satamaa. Samaa rundia kiertävät myös satamasta palaavat tyhjät rekat. Autot työllistävät tuhansia ihmisiä. Juuri nyt tehtaalle koulutetaan neljääsataa uutta työntekijää.
Uusikaupunki on viehättävä merenrantakaupunki. Moni pitää sitä pahaisena pussinperänä, mutta jos sinne etsiydyt, nauti sen antimista. Torin laidan Rosamundasta saat hyvää kotiruokaa ja torilta Rantamaan lohikeittoa ja graavia siikaa. Jos sinulla on oikein hyvää tuuria, satut paikalle silloin, kun Raulion pienviljelijäyhdistys tarjoilee soppakanuunassa pitkään haudutettua hernesoppaa. Sen kypsyttelyyn on alikersantti Hietasenkin krantun maun mukaan käytetty juuri oikea määrä klapeja.
Hyvässä kaupungissa – ja hyvässä Suomessa – tarvitaan kaikkia. Perusasiat ovat kunnossa. Jokaisella on omat tärkeät tehtävänsä. Siihen kuuluvat niin hulppeat Mersut kuin ihan ”tavallinen” arkielämäkin.
Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.