Markku Kuisma: Tietämättömyys synnyttää uskallusta

Ponnekas toiminta edellyttää tietämättömyyttä. Ei sotilaille kerrota, mihin heitä viedään, ei edes kunnolla sitä, mitä sotaa käyvät. Jos kerrottaisiin, mistään ei tulisi mitään.

Tämä on hyvä muistaa suhtautumisessa ”me olimme mukana, me tiedämme” -todistajiin.

Rivimies osaa kuvata näköalaa poterosta. Eivätkä kaikki kenraalitkaan tiedä, mitä sotaa ovat johtamassa ja miksi.

Sotavertaukset ovat inhottavia. Siirrytään siksi kuumasta kylmään sotaan.

”Emme olisi uskaltaneet, jos olisimme tienneet kaiken tämän”, Nesteen voimahahmo Uolevi Raade totesi, kun kerroin hänelle Washingtonin ja Lontoon avautuneiden arkistojen salaisuuksista.

Missio ja visio käyvät kalliiksi kaikille

Moskovan linjan Raade toki tunsi kokemuksesta. Tiedot läntisten suurvaltain uhkailuista Suomen ja Nesteen selän takana aukenivat sen sijaan pelottavina.

Raade ja kumppanit eivät onneksi tienneet. Ei olisi nyt pörssihelmi Nestettä, teollisen luomistyön kruununjalokiveä, johon tiivistyy totuus suomalaisista valtionyhtiöistä.

Ihailkaa vielä, kun voitte. Nykyinen vallankumoushallituksemme myy jalokivet halvalla ja pilkkoo kaiken toimivan pirstaleiksi luodakseen sekasorron päälle uuden visioäärisen järjestyksensä.

Missio ja visio käyvät kalliiksi kaikille. Yksi tuhannesta sentään saattaa hetkeksi hyötyä.

Ihmisen ajatukset kulkevat kummia mutkia. Raade, Neste ja vallankumoushallitus nousivat mieleen, kun luin Unto Hämäläisen arviota Aleksi Mainion jännittävästä uutuusteoksesta Erkon kylmä sota: Helsingin Sanomat Moskovan varjossa.

Sanan valta on kova juttu, tavallaan kovempi kuin öljyn. KGB, CIA, Moskova ja Washington punoivat omia seittejään maan suurimman päivälehden kulisseissa, kenties jopa ahkerammin kuin öljykaupan ympyröissä.

Aleksi Mainio on kirjoittanut huikean tarinan

Ei ole salaisuus, että pääomistaja Eljas Erkko oli Washingtonin vaikuttaja-agentti ja poika Aatos arvostettu yhteistyökumppani.

Salaisuus on sen sijaan ollut Aatos Erkon tapa johtaa Helsinsky Pravdaksi suuruutensa vuoksi pilkattua päivälehteä.

Väkevin yllätys Hämäläiselle oli todellakin Aatoksen oikukas, väliin törkeä ja raivokas ote pitää HS omistajan linjoilla. Eivät toimittajat tästä mitään tienneet, ei siis edes politiikan tähtitoimittajana kolme vuosikymmentä työskennellyt Hämäläinen.

Hyvä etteivät tienneet. Palomuurin omistajan ja toimitusten välillä muodostivat päätoimittajat, niin kuin asiaan kuuluu.

Aleksi Mainio on kirjoittanut huikean tarinan – ja äärimmäisen tärkeän meille kaikille, joiden elämään ja ajatuksiin media keskeisesti vaikuttaa.