”Ukko lähti lentoon lepopäivän ratoksi” – Markus Kajon kesäinen kolumni saa hersyvät siivet selkäänsä

Pyhäpäivättäin oli syönti aikaisemmin, jo yhden maissa. Uunilahnaa oli, pottuvoita, ja kiisseliä. Ruoan perään Kaapro köllähti kamarin sänkyyn. Tovin perästä alkoi sieltä kuulua peräti kaunis kuorsuu. Saimi korjaili loput syömiset konttuuriin ja meni hänkin ruokalevolle, mutta ulos, riippumattoon.

Olisi se tällä tavalla kesäpäivä helposti saattanut väsähtää kesäillaksi. Mutta jo tunnin perästäpä hätkähti Kaapro jotain unessaan, haukkoi henkeä, heräsi ja tallusteli tupaan. ”Saimi?”

Ei vaimoa tuvassa. Kaapro hakeutui sukkajaloin portaille. Aurinko räkitti ihan urakkapalkalla. Taivaalla ei niin pilven pilkahdustakaan. Silmiään kämmenellä varjostaen Kaapro katsasti pihapiiriä. Huomasi Saimin painosta pullottavan riippumaton. ”Saimilainen?”

Riippumatosta kuului ”Joko sie heräsit?” Kysymys nauratti Kaaproa. ”Ka mitteepä ite arvelisit?” Nyt Saimiakin nauratti.

Kaapro pujotti pujotti porraspielestä lipokkaat jalkoihinsa, huikkasi ”Niin on soma päivä, että taijan tehä lenkin.” Saimista se oli kiva ajatus. ”Tee vain! …Mutta elä sitten kummittele eläkä pyöräyttele, vanaha ihminen!”

Kohta mie lähen – Markus Kajo kuvaa kolumnissaan iän olevan vain numeroita

”Vanaha ja vanaha…” mumisi Kaapro ja lipsi pihan yli vajaan. Vajan päätyseinään oli leikattu reikä, maahan asti, ja vajasta lähti kiskopari kauas pellolle, missä peltoon oli upotettu tolppa. Kiskojen välissä — tolpasta vajalle saakka — kulki kumiköysistä punottu monisäikeinen kumivaijeri, jonka vajanpuolipäässä oli paksu terässilmukka: Hondan aggregaattimoottorista oli näet muokattu kumivaijeria kiristävä pyöritin.

Kaapro nykäisi Hondan käyntiin, kaapelia kireäksi pikapikaa pingottamaan. Sitten hän asetteli potkukelkasta väsäämänsä kiihdytyskelkan kiskoille, kytki sen jännitettyyn kumivaijeriin ja haki vajan seinälle ripustetut siipensä. Sitten mies veti jalkoihinsa peräsimenä toimivat sukellusräpylät ja silmilleen suojalasit.

”Kohta mie lähen”, Kaapro huusi Hondan metakan yli.“ Ja mie täältä sitte kahtelen”, vastasi Saimi riippumattopalkonsa uumenista.

Kaapro sammutti Hondan, sujautti kätensä siipien käsikoteloihin, istahti kiihdytyskelkkaan ja iski räpyläkantapäällään kelkan vapautusvipua. Sssähhh!

Posket taakse vetäytyen kelkka-Kaapro sinkoutui kiskoilla eteenpäin, käänteli siipiään kunnes tunsi nosteen, ja Wuss! rytkähti mies tuolista irti, tempautui kohti yläilmoja. Ja pian Kaapro jo näkyi Saimille taivaalla enää pääskysen kokoisena. Siellä se lenteli ukko! Lysti oli sitä katsella. Ja voisipa sitä itsekin lenkin lentää. Ja kun tulisi takaisin, juteltaisiin näkymistä, juotaisiin kahvit. Mansikkakakun jos ihan ­tekaisisi!

Markus Kajo on Seuran kolumnisti. Lue kaikki Kajon kolumnit täältä!