Sinikukka Saaren kolumni: Venäjä kierrättää vanhoja neuvostokikkoja – jos kiristys ei auta, maa turvautuu sotilaalliseen hyökkäykseen

Luin hiljattain Osmo Jussilan teoksen Terijoen hallitus 1939–1940. Kirjassaan poliittisen historian professori Jussila todistaa ­Terijoen hallituksen olleen onttoakin ontompi Neuvostoliiton sotilaallisen hyökkäyksen legitimaatioyritys. Sillä ei ollut Otto-Wille Kuusisen lisäksi juuri mitään tekemistä suomalaisten kommunistien kanssa.

Kun Suomen hallitus ei suostunut Neuvostoliiton vaatimuksiin alueluovutuksista ja avunantosopimuksesta, siitä päätettiin hankkiutua eroon. Talvisota ja naapurimaan sotilaallinen miehitys oli Kuusisen hallituksen avulla tarkoitus naamioida Suomen vapautukseksi.

Kansanhallituksen nimissä pyydettiin puna-armeijan sotilaallista ”apua” suomalaisten työläisten taisteluun ”pyövelien ja sotaprovokaattorien hirmuvallan kukistamiseksi”.

Jussila vertaa Terijoen hallitusta muihin aikaisempiin – ja usein menestyksekkäämpiin – manipulaatioyrityksiin Neuvostoliiton naapurialueilla esimerkiksi Baltian maissa, Ukrainassa ja Georgiassa.

Yhteenvetona Jussila toteaa, että Kuusisen hallitus ”ei ollut Suomea varten tehty mitta­tilauspuku vaan valmisvaate”, jota tosin oli kustomoitu aikaan ja paikaan sopivammaksi.

Neuvostoliiton ja Venäjän pelikirjat muistuttavat toisiaan

En voi olla hämmästelemättä, kuinka paljon nyky-Venäjän toimintatavoissa on samaa kuin neuvostovallan tehtailemissa vallankaappauksissa.

Nyt sotilaallisia hyökkäyksiä ei tietenkään perustella kommunistisen työväenliikkeen valtaannousun ­tukemisella, vaan Venäjä ­esittää, että kyseessä on venäjänkielisen tai -mielisen vähemmistön suojelu.

Venäjä manipuloi rutiininomaisesti separatistisia liikkeitä entisen Neuvostoliiton alueella ja pyrkii näin lisäämään vaikutusvaltaansa muissa maissa – sotilaallisen hyökkäyksen avulla, jos pelkkä kiristys ja pelottelu eivät auta.

Georgiassa ja Ukrainassa hyökkäyksen perusteluun tarvittavia ”maanmiehiä” on luotu jakamalla Venäjän passeja naapurimaiden kansalaisille, joita saavutaan ”suojelemaan” aseellisesti. Entisajan kapitalistiset riistäjät puetaan nykyisin kansalliskiihkoilijan tai uusnatsin vaatteisiin.

Venäjän tavoitteet kasvavat

Venäjän sotilaallisten hyökkäysten ja jäätyneiden konfliktien kaava on toistunut vuodesta 2008 alkaen hämmästyttävän samanlaisena, tosin jatkuvasti suuremmin ­tavoittein.

Esimerkiksi Geor­giassa tyydyttiin Abhasian ja Etelä-Ossetian haltuunottoon, vahvistuneisiin sotilaallisiin asemiin ja epäsuoraan poliittiseen vaikutusvaltaan. Ukrainassa puolestaan haastetaan Ukrainan itsenäisyyden oikeutus kokonaisuudessaan.

Samalla tapaa kuin Teri­joen hallituksen tapauksessa on tärkeää nähdä manipulaatioyrityksen ja Venäjän korulauseiden taakse. Vähemmistön suojelun sijaan ­kyseessä on Venäjän suurvalta-aseman pönkittäminen ja naapurimaiden valtiollisen itsemääräämisoikeuden nakertaminen. 

Lue kaikki Sinikukka Saaren kolumnit täältä.