Hämmästyttävä uutinen autismin maailmasta

Jaa kaverilleTilaa Seura

Sata vuotta vanha lääke tarjoaa mielenkiintoisen opetuksen autismin syistä ja voi johtaa uusiin hoitoihin.

Viime viikolla julkaistiin tulokset pienestä pilottitutkimuksesta, jossa testattiin vuosisata sitten kehitettyä lääkettä autismiin. Tutkimus on todella mielenkiintoinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin, lääkettä saaneiden moninaiset oireet hellittivät kautta linjan tavalla, jollaista ei ole taidettu nähdä aiemmin. Toiseksi tutkimuksen lähestymistapa on uusi ja yllättävä, mutta nähdäkseni tieteellisesti hyvin perusteltu.

Koska tällainen juttu voi herättää autististen ihmisten omaisissa paljon toiveita, on syytä todeta heti alkuun, että tässä vaiheessa on vielä laitettava jäitä hattuun. Selitän tätä enemmän postauksen lopussa.

Pilottitutkimuksessa oli mukana vain 10 autistista lasta, joista puolet sai lääkettä ja puolet lumetta. Lääkeaineena oli suramiini, joka on on alunperin kehitetty loislääkkeeksi: sillä on häädetty Afrikassa unitaudin ja jokisokeuden aiheuttajia.

Tutkimusryhmän asemasta kertonee jotakin se, että he eivät saa rahoitusta tavanomaisesta lähteestä, vaan filantrooppisilta järjestöiltä. Ryhmän asenteesta puolestaan kielii jotakin se, että he eivät onnistuneet kokoamaan pilottitutkimukseen täyttä rahoitusta, vaan jäivät 500 000 dollaria miinukselle, mutta toteuttivat sen silti.

Tulokset ovat kuitenkin huomionarvoiset. Lääkettä saaneet autistit osoittivat edistystä lähes kaikilla mitatuilla alueilla, etenkin sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, leikissä, puheen tuottamisessa, kielessä, keskittymiskyvyssä, mielen tyyneydessä ja yleisissä selviytymiskyvyissä. Näistä kertoo 14-vuotiaan autistisen pojan äiti näin:

”Tunti lääkkeen antamisen jälkeen näimme hänessä muutoksia, jollaisia emme ole nähneet koskaan aiemmin. Hän alkoi etsiä katsekontaktia lääkäriin ja paikalla oleviin hoitajiin. Hänessä oli uudenlaista rauhallisuutta, mutta hän osoitti myös enemmän tunteita. Hän osoitti kiinnostusta leikkiä piilosta 16-vuotiaan veljensä kanssa. Hän alkoi kokeilla uusien äänien tuottamista. Hän hakeutui myös useammin isänsä seuraan.”

Jos nämä voitaisiinkin tulkita subjektiivisiksi arvioiksi ja vanhempien toiveajatteluksi, seuraavaa onkin sitten jo vaikeampi selittää. Tutkimuksessa oli mukana yksi 6-vuotias ja yksi 14-vuotias, jotka eivät olleet sanoneet sanaakaan elämänsä aikana. Noin viikko lääkkeen saamisen jälkeen he olivat lausuneet ensimmäiset virkkeensä.

Mitä siis löytyy tutkimuksen taustalta? Tutkimuksen johtaja on Kalifornian yliopiston professori Robert K. Naviaux, joka julkaisuluettelostaan päätellen on varsin ansioitunut tutkija. Hän on kehittänyt hypoteesia solujen vaarareaktiosta (cell danger response). Jos solut havaitsevat vaaran, niiden reaktio on vetäytyä kuoreensa; niiden solukalvo jäykistyy ja ne lakkaavat kommunikoimasta ympäröivien solujen kanssa.

Normaalisti tämä reaktio menee nopeasti ohitse, mutta jos se jää päälle, seurauksena voi olla autismin kaltainen tila. Jos aivojen, immuunijärjestelmän ja suoliston solut eivät enää kommunikoi keskenään, niistä tulee itsenäisiä järjestelmiä, jotka eivät kuitenkaan itsenäisinäkään toimi optimaalisesti, ja tämä voi haitata kehitystä monille tavoilla.

Suramiinin uskotaan toimivan siten, että se kääntää tätä vaarareaktiota ylläpitävän molekyylin pois päältä, jolloin soluilla on mahdollisuus palata enemmän tai vähemmän normaaliin tilaansa.

Jos tämä Naviaux’n teoria pitää paikkansa, se tarkoittaa, että autismi liittyisi solujen purinergiseen järjestelmään, mikä olisi huomattava paradigman muutos autismitutkimuksessa. Suramiini vaikuttaa purinergisen järjestelmän kautta.

Kuten edellä on sanottu, tässä vaiheessa on kuitenkin laitettava vielä jäitä hattuun. Ensimmäinen syy on tietenkin se, että kymmenen hengen pilotti ei vielä paljoakaan kerro vaikka onkin taiten tehty. Koska tulokset kuitenkin ovat näin kiinnostavia, laajempi tutkimus epäilemättä tulee, ja sitten voidaan paremmin arvioida, mihin Naviaux’n hypoteesista on.

Toinen silmiinpistävä huomio hypoteesissa on ajatus solujen vaarareaktiosta, joka ilmeisesti on Naviaux’n oma teoria. Lääketieteellisistä tietokannoista ei tällä nimenomaisella sanayhdistelmällä cell+danger+response tule vastaavia osumia juuri lainkaan.

Osaamiseni ei riitä arvioimaan reaktion molekyylibiologiaa, ja Naviaux on epäilemättä minua parempi asiantuntija, mutta en harrastuneisuudestani huolimatta ollut aiemmin kuullut tällaisesta reaktiosta. Käsitykseni on ollut, että kun soluja uhkaa jokin stressi, ne taistelevat vimmatusti sitä vastaan tuottamalla lämpöshokkiproteiineja tai kutsumalla immuunisoluja apuun. Ilmeisesti tämä ”taistelu” voi kuitenkin aiheuttaa metabolisia muutoksia, jotka saavat solut käpertymään suojatilaan.

Huomionarvoisia asioita ovat myös seuraavat. Suramiini ei tiettävästi läpäise aivo-veriestettä, joten on kieltämättä kiintoisaa, millä tavalla suramiini oireita lievittää, jos lievittää. Hiiritutkimuksissa puolestaan on havaittu, että suurilla suramiiniannoksilla ei ole vaikutusta oireisiin, minkä vuoksi tässäkin tutkimuksessa käytettiin melko matalia annoksia.

Tutkimuksessa suramiinia annettiin vain yksi annos, jonka vaikutus haihtui kolmen viikon jälkeen, ja lapset palasivat perustasolleen. Suramiini annetaan suonensisäisesti. Lehdistötiedotteessa varoitetaan ankarasti kokeilemasta suramiinia kotihoitona, koska väärällä annostuksella voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Tutkijat myös korostavat, että suramiini itse ei välttämättä ole paras hoito autismiin. He ajattelevat sitä pikemminkin viittana, joka ohjaa tutkijoita uusille reiteille, josta voi syntyä tehokkaampia hoitoja. Toisaalta, jos suramiinikin osoittautuu tehokkaaksi, sen etuna on, että se on varsin halpa lääke.

Summa summarum: Jos havainto pitää ja jää elämään, se olisi hurja juttu autismitutkimukselle. Samalla se olisi todellinen työvoitto tieteelliselle tutkimukselle: se tarkoittaisi, että huolellisella peruspuurtamisella voidaan löytää vastauksia sairauksiin, jotka ovat säilyttäneet mysteerinsä vuosikymmenestä toiseen. Vasta aika kuitenkin näyttää, mitä hypoteesille käy.

MIelekiintoisesti Naviaux näyttää iskeneen sormensa myös kroonista väsymysoireyhtymää koskevaan tutkimukseen. Sikäli kuin sitä ymmärrän, väsymysoireyhtymän metaboliset muutokset eivät tässä tutkimuksessa olleet yhteneväisiä akuutin solujen vaarareaktion kanssa, joten sen patofysiologian täytyy olla toisenlainen. Tutkimuksessa kuitenkin spekuloidaan, että krooninen väsymysoireyhtymä olisi silti eräänlainen solujen suojareaktio, elimistön talvehtimis- tai horrostila.  Tämäkin olisi tietysti erittäin mielenkiintoinen löytö, jos se todeksi osoittautuu.

Naviaux’n autismitutkimuksen voi lukea klikkaamalla tästä.

Naviaux’lla on autismin purinergiseen hoitoon liittyvä osittainen patentti.

Jaa kaverilleTilaa Seura

Lue lisää samalta kirjoittajalta

Yhteistyössä

Kommentointi

Oma mielenkiintoinen aiheensa on se, että mitä tämä ”lääkkeestä” puhuminen aiheuttaa ihmisten suhtautumisessa autismin kirjon poikkeamiin. Lääkkeet ovat sairauksia varten joten tästähän seuraa päätelmä, että autismi on sairaus. Eli yksinomaan kielteinen asia josta tulisi mitä pikimmiten päästä eroon. Onko asia kuitenkaan näin yksinkertainen? Erityisesti jos autismi on mutkikkaampi kuin pelkkään solujen vaarareaktioon palautuva ilmiö, voi hyvinkin olla ettei kaikkea autismin kirjoon kuuluvaa oireilua saada ”parannettua”. Se, että siihen pyritään vimmaisesti on kuitenkin ongelmallista siksi, ettei se pelkästään paranna autististen ihmisten asemaa. Pikemminkin näin pönkitetään sitä käsitetystä, että autisti on pahasti viallinen. On ihan hyvä kysymys miksi kulttuurimme on sellainen, että ihmisen on ihan aina pakko saada katsekontakti. Tai olisiko maailma parempi paikka jos autismin kirjon poikkeamat saataisiin esim. geenimuuntelulla poistettua ihmiskunnasta. Jäisi nimittäin sitten moni keksintö ja innovaatiokin tekemättä. Neurologisesti tavallinen ihminen tekee helpommin kuten kaikki muutkin. Olisi ainakin rehellistä myöntää jos tavoitteenamme on täysin homogeeninen yhteiskunta jossa poikkeamia ei suvaita ja diversiteetin eri muodot nähdään ennen kaikkea sairautena.

Mutta onko tuo syy, jonka vuoksi yksilö ei saisi saada apua omaan tilanteeseensa? Ei saisi oppia kommunikoimaan, näyttämään tunteitaan ja tarpeitaan? Näen tässä yksilön kannalta hyvän suunnan. Se miten ympäristö suhtautuu, sillä ei ole väliä niin kauan, kun yksilö lääkkeestä hyötyy. Oma lapseni syö lääkettä keskittymiseen ja on hyötynyt tästä valtavasti kaikilla elämän osa-alueilla. Ei tulisi mieleenkään evätä lääkitystä siksi, että ympäristö ajattelee silloin olevan kyse sairaudesta.

Naviaux on tekemässä suramiinista tutkimusta myös CFS:ssä. Lääke listattiin farmakologiaguru Jay Goldsteinin CFS-kirjassa Tuning the Brain vuonna 2004, jossa Goldstein totesi sen vaikutusmekanismeiltaan mielenkiintoiseksi, mutta aivan liian toksiseksi.

Ossi Ojutkankaalla hyviä pointteja myös.

Toisaalta tässä puhuttiin autismista ja toisaalta ”autismin kaltaisesta tilasta”. Siinä menevät puurot ja vellit iloisesti sekaisin kun niitä kahta ruvetaan sotkemaan keskenään. Olen sitä ennenkin sanonut, että kaikki mikä jonkun mielestä näyttää, kuulostaa tai tuntuu autismilta ei välttämättä ole sitä. Ja taas kerran puhuttiin autismista sairautena tai ainakin sitä verrattiin siihen, hohhoijaa.

Vähän ilkeästi sanottuna tämäkin tuntuu taas eugenistissävytteiseltä puoskaroinnilta, joka on suunnattu niiden autististen lasten vanhemmille jotka kuvittelevat että siellä autismin karmean vankilan muurien takana odottaa pelastajaansa ihana normaali lapsi, joka haluaa pelata baseballia ja olla sosiaalinen ja katsoa tollottaa ihmisiä silmiin ja jota ei tarvitse hävetä.

Mutta sanotaan nyt ihan erikseen ettei uuvattien tarvitse alkaa marista, että jos jollakulla (ihan vaikka aikuisella tai ikäihmiselläkin, vaikka lapsista puhuminen vetoaakin tunteisiin paljon paremmin) todella on jokin SAIRAUS joka aiheuttaa oireita, jotka ovat lääkärien mielestä jollakin tavalla verrattavissa autististen ihmisten käytökseen, niin minulla ei todellakaan ole mitään sitä vastaan että niitä yritetään lievittää.

Että tällaisia terveisiä täältä autismin kirjolta, pitäisiköhän vetää surinamiiniä naamariin tai tunkea valkaisuainetta persiiseen, sekin kun on kuulemma joidenkin mielestä erittäin hyödyllistä autismin hoitoa.

Facebok on täynnä juttuja, joissa autismin katsotaan olevan loppujen lopuksi vain jotain ”erilaista”, ei niinkään sairaus… vaan melkeimpä hyödyllistä, sillä niin saadaan erilaisia ajattelijoita. Ainakin ylläolevan kolumnin perusteella suramiinia ei ilmeisestikään testattu lieviin tapauksiin, vaan ihmisiin jota eivät ole eläessään esimerkiksi koskaan puhuneet. Kyllä sellaiselle soisi kaiken hoidon mitä vaan voi keksiä, vaikka sitten lääkkeillä!

(Itseäni, aika lamauttavaa masennusta sairastaneena, aina erityisesti häiritsee muodikas lääkevastaisuus. …minusta kun oli ja on ihan kiva kun jaksoin lopulta kammeta itseni jotenkuten eteenpäinkulkevalle uralle. Ihan sama mikä kulttuurie meillä on, mutta ei se masennus nyt niin kiva asia ollut! Pikemminkin hengenvaarallinen.)

Autismin kirjon ihmisillä on ”vapautusliike” joka iskee netissä keskusteluihin aina samalla tavalla: autismi ja mennyt nimike asperger eivät ole sairauksia vaan ominaisuuksia. Jos joissakin on vikaa, se on ihmisissä jotka autismin kirjon kanssa joutuvat tekemisiin ja yrittävät saada muutosta aikaan. Jokainen humaani ihminen on suvaisevainen ihmiselämän laajaa kirjoa kohdatessaan. Mutta autismi – ja asperger – aiheuttaa usein sellaisia sosiaalisia vammoja sekä henkilölle itselleen että läheisille, että apu ja muutos on tarpeen. Oiva kirjoitus, Jani!

Sanotaanpa nyt vielä sekin, että lie syytä huomauttaa myös näistä tutkimuksen tekijöiden eturistiriidoista: ”RKN has filed a provisional patent application related to antipurinergic therapy of autism and related disorders and is a scientific advisory board member for the Autism Research Institute and the Open Medicine Foundation. EVC is a DSMB member for Cempra Pharmaceuticals and The Medicines Company, and a consultant for Alexion. SG is co-owner of MitoMedical. The other authors declare no conflicts of interest”.

Tuon Autism Research Instituten (jonka johtokuntaan tämä herra Naviaux siis kuuluu) historia on muuten melkoisen synkkä. Se aikoinaan mm. tuki väitettä, jonka mukaan rokotteet aiheuttavat autismia ja julisti myös kelaatiohoidon ilosanomaa autismin ”parantamisessa” ja taisipa se näitä ”hoitoja” tarjotakin.

Toinen tutkija taas on Alexionin konsultti. Alexion on kuuluisa siitä, että se on kehittänyt maailman kalleimpana lääkkeenä tunnetun Soliriksen. Sen valmistuskulut ovat n. prosentin lääkkeen hinnasta. Vuoden Solirishoito maksaa USA:ssa yli 400 000 dollaria.

Tutkija SG on MitoMedicalin osaomistaja. MitoMedical valmistaa MitoSpectra-nimistä ravintolisää, jonka väitetään tehoavan myös autismiin.

Sitä voi itse kukin tykönään miettiä, jos halua ja kapasiteettia on, onko kyse todella kirkasotsaisesta autististen lapsiparkojen auttamisesta kohti niinsanotun normaaliuden ikuista riemullisuutta, vai siitä että näiden lasten vanhemmat yritetään saada näkemään jälkikasvunsa jonkinlaisina parannusta kaipaavina projekteina, joihin täytyy kokeilla ties mitä kalliita hoitoja ja lääkkeitä, jotka sattumoisin ovat autismi”tutkijoiden” kehittämiä ja/tai kauppaamia.

Autismi tulee rokotteista, avatkaa silmät. Kansat, yhteisöt joita ei rokoteta ovat ilman autistisia… öö, eikö kellot soita?
Monet tutkimukset osoittavat samaa. Terve lapsi, rokotteen jälkeen ei enää terve.
Rokotukset häiritsevät elimistöä, vastustuskykyä, immuniteettia.

Eli piikit pois niin säästytään autismilta jatkossa.
Viikko tuhkarokossa, vai elämä autistisena?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X